28.10.2018

Miami - perhe lomailee

Perhe lomaili Amerikassa sekä kaupunkilomalla että rantalomalla. Miami South Beach Floridassa on suomalaisten lomasuosikkikohde syksystä kevääseen, kun kotimaassa on pimeää ja kylmää. Floridassa lämpöä ja aurinkoa riittää ympäri vuoden.Kesällä on sadekautta niinkuin tropiikissa ikään. Miamissa on South Beach- saari, jossa lomaillaan pääosin; downtownissa eli itse Miamin kaupungissa on myös hotelleja.

Amerikan reissulla kävimme myös New Yorkissa, josta voit lukea huikaisevien kuvien kera täältä. ja viime vuoden matkalta täältä. Kävimme myös eteläisimmässä paikassa Key Westissä bussilla Miamissa ollessamme.

Miamin South Beach on ollut jo 20-luvulla lomaparatiisi ja sen Art Deco -tyyliä on näkyvillä rakennuksissa edelleen. Ihanaa pastellia seinissä, kulmikkaita seiniä ja vanhoja fontteja valokylteissä. Iltaisin syttyy eri värisiä valoja kadun liikerakennuksiin, näkymä on katsomisen arvoinen pimeällä.



Rantaviivaa on kilometreittäin. Ranta on suhteellisen puhdas eikä muovijätettä näkynyt juurikaan. Rantatuolit ovat maksullisia ja hotelleilla on omia alueita rannalla. Rantatuolin päivävuokra on 10 dollaria ja samoin aurinkovarjon. Rannalla on vartijat näissä (kuva alhaalla) omissa puisissa värikkäissä torneissaan ja välillä meressä on paljon aallokkoa, joten voin suositella pääosin uimista hotellin altaalla. Vahtitorneissa on muuten eri väriset liput liehumassa sen mukaan, miten tuulinen sää on.

Päivällä aurinko paistaa suoraan, joten iho kannattaa suojata hyvillä ja laadukkailla aurinkovoiteilla. Tilasin omat hyvät aurinkosuojavoiteet kertoimella 50 täältä, kun haluan mahdollisimman helposti levitettäviä ja tuoksuttomia voiteita. Esim. Wamisa sun  cream- aurinkovoide heijastaa auringon UVA- ja UVB- säteet iholta luonnosta peräisin olevan sinkkioksidin avulla ilman kemiallisia suodattimia. 


Ostoksilla kannattaa käydä esim. outletmyymälöissä kuten Dolphin Mall tai Burlington, Marshall, Macy´s ja T J  Maxx, jotka ovat tavaratalotyppisiä ja niissä myydään myös merkkivaatteita. Eli voit tehdä hyviä löytöjä. Publix ja Wahlgreen ovat ruokakauppoja, joista ensimmäinen on edullisempi. 




Halloween on suuri tapahtuma Amerikassa ja sitä juhlitaan pitkin viikkoa lokamarraskuun vaihteessa. Kaikenlaista kivaa rekvisittaa oli jo myynnissä syyslomalla, ja jotain tuli hankittua kotiinkin. Talojen pihoilla oli suuriakin luurankovirityksiä ja kurpitsoita, joita on kiva kyllä katsella ohikulkiessa.



Ravintoloita ja kahviloita amerikkalaiset käyttävät arkisin ja viikonloppuisin, joten ruoanlaittoon ei kotona käytetä niin paljoa aikaa. Hampurilaisia tarjotaan joka puolella, ja niiden hinnat ovat paljon edullisemmat kuin jos syöt ravintola-annoksia. Tippi sisältyy ravintoloissa usein annoksiin tai niistä on erikseen kahviloissa tai baareissa lasiastiat, joihin voit jättää tipin. Tytär sai meistä kaikkein isomman jätskin, kun antoi tippiä jo siinä vaiheessa, kun kassajärjetelmä kysyi haluatko maksaa myös tipin samalla.

Trolley -bussi liikkuu saarella puolen tunnin välein ja sen kyyti on ilmainen. Suosittelen lataamaan appsin kännykkään, jolla voit seurata miten bussi liikkuu. Bussikyydin saa myös maksamalla 2,75$ /sivu. Taksit ja Uber-kyydin saa hetkessä. Me liikuimme paljon myös XL Uberillä.

Lisää myös kuvia matkalta Instagramista!


Lomatunnelmissa ja jetlagin aikaeron myötä saattaa nämä illat mennä vielä kukkuissa!





Miten sinun syyslomasi meni?

15 kommenttia:

  1. Teillä on ollut kyllä mukava reissu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sai tällä kertaa olla pitempään lomalla, nyt jaksaa taas tätä pimeää aikaa.

      Poista
  2. Ihania kuvia! Jospa pääsis joskus tuonne 😊 Ihanaa viikon alkua ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ollut meistä kiva paikka lomailla ja ympäri vuoden on lämmintä.Suosittelen!

      Poista
  3. Syysloma meni töitä tehdessä, eli ei ollut lomaa. Ihanaa on kuitenkin ollut kurkkia blogeihin, joissa näkyy reissukuvia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jospa saat lomailla muulloin! Mukava katsella toisten reissukuvia, sehän on kuin olisi jo puoleksi matkalla:)

      Poista
  4. Kuulostaa niin huippureissulta ♥ Joskus olisi kiva päästä käymään tuolla ison meren takana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lennot eivät kuitenkaan ole niin pitkät kuin mitä jos lähtee tuonne Kaukoitään. Välilasku lyhentää tuota yhtämittaista lentoa. Sellainen 8 h 50 min yhteen suuntaan lento kesti.

      Poista
  5. Kiva kuulla reissusta näin, mä en oo koskaan noin kaukana käynytkään. Meidän syysloma meni ihan kotosalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että oli näin kiva lukea juttua reissustamme.

      Poista
  6. Minulla on ollut pidempään Florida ja etenkin Keysin alue, Everglade ja huvipuistot matkahaavelistalla. Kiva lukea kokemuksista alueelta. Toivottavasti kirjoitat Keysistä lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitan juttua Key Westistä, se ehkä on sellainen, että kerran käyneenä riittää. Suunta on Floridassa seuraavaksi hiukan ylempänä rantakohteita. Tykkään itse myös lukea muiden matkakertomuksia, saa hyvin vinkkejä matkailuun itsekin.

      Poista
  7. Kiva lukea teidän Floridan matkasta.
    Voisin palata tuonne milloin tahansa uudestaan.
    Ihanaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  8. Mahtavalta kuulostaa matkanne ja siellä on tosiaan varmasti halloweenin juhliminen hieman suurempaa kuin suomessa! Voi kun pääsisiskin täältä syksyisestä ja pimeästä suomesta reissuun jonnekkin aurinkoon ja lämpöön:)
    Ihanaa alkavaa marraskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä on isoja somisteita pihoilla ja itsellä on sen verran lapsen mielisyyttä, että niitä oli hauska tuijotella ja valokuvata.

      Poista

Ilahdun, jos jätät viestiä:) Voit myös laittaa s-postia arjahanne@hotmail.com