21.12.2018

Tervetuloa jouluun! Arvontapalkintoni.

Arvontapalkintoni on tässä! Blogiarvonnassa ihanassa Katjan Pale red rose- blogissa onnettaren arpa osui kohdalleni marraskuun lopussa. Sain palkinnoksi Ilona Pietiläisen Tervetuloa Jouluun! -kirjan, jonka on Docendo julkaissut. Kahvimukin kanssa olen jo tovin saanut fiilistellä joulua kirjan upeiden joulukuvien ja tekstien avulla. Kirjan kuvat ovat niin kauniita ja Ilona on julkaissut monta joulukirjaa. Kirja on tarkoitettu kaikille, jotka tykkäävät joulusta ja kukapa ei olisi jouluihminen omalla tavallaan. 

Tervetuloa jouluun! -kirjan sivuilla kerrotaan tarina pienen punaisen mökin joulusta, siitä miten hyvälle piparit tuoksuvat ja mitä lieden lämmössä istuva poika käärii esiin paketistaan.Levollinen joulukoti syntyy pienillä koristeilla; vihreä lanka riittää kietomaan kodin kauniiksi. Kuistille kannetaan metsäinen kattaus, valmistetaan kransseja, valetaan ulkotulia ja nautitaan höyryävää talvijuomaa ihanimman joulukakun kera. Kirjan sivuilla sinetöidään lämpimät paketit ja vieraillaan joulukodeissa. (www.docendo.fi)




Keittiössä pöydän ääressä mieli lepää, pipari maistuu ja Hans Välimäen glögiä olemme lämmitelleet jo monta kertaa. Tänään tytär toi lahjapullon tätä glögiä minulle, kun pyysin häntä kauppareissulla samalla tuomaan. Kaunis sininen pullo on vaikka tyhjentymisen jälkeen kaunis sisustuskoristekin kynttilälle tai kukille.

Mummo oli tehnyt lastenlastenlapsille piparitaikinan, että he pääsivät leipomaan tänään pipareita. Kyllä ne mummot ja papat ovat vain niin rakkaita meille kaikille, että on ihana omistaa heitä. Meillä kasattiin eilen Muumipiparitalo, mutta koristelu taitaa jäädä lähelle aattoa. Viime joulun muumitalosta on täällä ollut kuvia.

Ilona Pietiläisen kirjassa oli katettu terassille metsäinen kattaus ja niin myös meillä. Termospullossa on kuumaa höyryävää juomaa. Joululomalla voisikin tehdä pienen retken metsään tai vaikka omalle pihalle. Tai miksei ottaa mukaan vaikka lämmintä juomaa ja herkkuja luistinradalle. Meillä on lomalla sovittu, että käydään luistelemassa joko jäällä tai hallissa.


Toivotan oikein ihanaa joulun odostusta Sinulle!




8 kommenttia:

  1. Hei kiva kuulla, että palkinto oli mieleinen. 😄 Kirjan kuvat ovat minusta niin ihanan inspiroivia ja olen saanut siitä kivoja uusia vinkkejä jouluvalmisteluihin myös. Leppoisaa joulunodotusta vielä muutama päivä ja oikein lupsakkaa Joulua sinne. Terkuin Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän kirjan sivuilla on paljon ideoita,lukemista ja muutenkin rentoudun,kun kuvia katsoo.Ihana joulukirja ja kiitos tästä!Hyvää joulua sinulle!

      Poista
  2. Ihanaa Joulua sinulle!💕

    VastaaPoista
  3. Ilonan kirjat ovat yksiä kauneimpia kirjoja joita tiedän <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on!Ihana kirja sisältöineen ja paljon sivuja,tehty kyllä suurella sydämellä!

      Poista
  4. Onnitteluja voitosta, ihana kirja😍 Iloista ja Tunnelmallista joulun aikaa❤️🎄

    VastaaPoista

Ilahdun, jos jätät viestiä:) Voit myös laittaa s-postia arjahanne@hotmail.com