Hieman tässä haikeana pohdin sitä, joko luovutan kasvihuoneen kasvit tältä kesää pois. Illat alkavat viilentymään, ja ei taida tomaatit saada väriä pintaansa. Huoneenlämmössä niihin vielä voisi punaa saada, kun tarpeeksi vain jaksaa odottaa. Tänä kesänä ei siis tullut satoa puutarhasta muutakuin kirsikkatomaatteja, yksi kurkki, raakoja paprikoita, kolme kesäkurpitsaa ja salaatinlehtiä. Peruna ja sipulit eivät oikein kasvaneet myöskään. Iloa kuitenkin tuottaa viinimarjat, niitä sai jonkin verran ja vähän myös vadelmia. Jospa ensi kesänä aurinko paistaisi enemmän, kun ilman sitä ei kasvit jaksa kasvaa. Viikonloppuna kasvihuone menee talviteloille, mutta eihän taas mene kauaa, kun jo ajatukset kääntyvät mitä taimia alkaisi taas kasvattelemaan.
![]() |
Näkymä kasvihuoneesta elokuun viimeisinä päivinä. Amppelitomaatti kuitenkin tuotti satoa. |
Joko Sinun puutarha on sulkenut ovensa tältä kesää?