17.11.2012

Diy jouluasetelma vanhaan astiaan

Diy jouluasetelma syntyi Amarylliksen avulla tähän vanhaan astiaan. Amaryllis on vuodesta toiseen ihastuttava joulun kukka suurine upeine kukkineen. Minä ja äitini tykkäämme nimenomaan valkoisista tai punaisista Amarylliksen kukista. 

Löysin tämmöisen antiikkisen astian kirpparilta, ja siihen laitoin meidän tulevan jouluasetelman. Kukkasipuli oli tällä kertaa  valkoisesta Amarylliksestä, ja toivon mukaan se ehtii kukkia jouluna. Lisäksi kotona on aina menneiden joulujen koristeita ja tähän kaivelin kätköistä rusettia ja paperisen kuusikoristeen. Kuusi oli ennen kultainen, niin spreijasin sen hopeaksi. Tämä spreijaus kannattaa tehdä hyvin tuuletetussa tilassa. Itse tein sen nyt ulkona , lauhalla säällä voi vielä suihkuttaa maalia pihalla. Maalin haju, kun on erittäin voimakas. 


Tämmöinen siis on nyt valmis kukka-asetelma, hyvin yksinkertainen ja sitten siinä on jotain kierrätettyä sekä ekologista. 

Diy-juttu on myös itsellä työn alla. Nimittäin peilin värin vaihtaminen kullasta hopeaksi. Pitää vain ensin hioa vähän maalipintaa pois ja sitten ostin siihen Värisilmästä Hammer metalli maalia. Peilin reunat ovat jotain ulkomaalaista puuta. Siinäpä sitten tekemistä, ja inspiraatiota odotellessa. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun, jos jätät viestiä:) Voit myös laittaa s-postia arjahanne@hotmail.com