16.7.2018

Pinaattilätyt - viherpeukalon onnistumisia

Lämpimät säät ovat saaneet oman kasvimaan tuottamaan kyllä oikein hyvin satoa. Papusen kanssa innostuimme tekemään pinaattilättyjä, kun pinaatti on kasvanut valtaviksi lehdiksi tuolla pihalla. Nyt olen miettinyt, että miten saan ne tuonne säilöön talveksi, kun lättyjä ei joka päivä voi syödä eikä pinaattikeittoa. Papu on reipas pian kuusivuotias, olen hänelle pienestä opettanut kuinka tärkeää on oma kasvihuone ja -maa. Hän kävi poimimassa tuon vihreän Tupperin siivilän täyteen pinaattia yksin. Retiisiä on tullut myös ihan valtavasti täyteen kokoonsa ja aamupalalla onkin sitten narskuvaa retiisiä tarjolla. Mansikoita olen jo saanut pakastettua muutamia pusseja, vaikka nyt niitä kannattaa syödä myös suoraan tuolta maalta. Mustaherukkaa napsimme myös suoraan pensaasta, ne ovat myös ihan herkkuja tähän aikaan.



Tähän laitankin teille ohjetta pinaattilätyistä, jotka voi tehdä myös gluteenittomina. Laktoosittomina onnistuu, jos laittaa laktoositonta maitoa. Pelkkään veteen ei oikein onnistunut, sitä nimittäin koekeittiössä testasin.

Pinaattilätyt

2 munaa
5 dl maitoa (laitoin osan maitoa ja osan vettä)
merisuolaa rouhittua myllystä

0,5 dl sokeria
3-4 dl kaurajauho (Myllärin gluteeniton )

Pinaattia tuoreena (huuhtele ja pilko)

paistamiseen voi ja oliiviöljy

Riko kananmunat ja lisää maitoa sekoittaen vispilällä. Lisää suola, sokeri ja lopuksi jauhot sekoittaen.  Viimeisenä laita pilkottu pinaatti taikinaan. Anna turvota taikinan 5-10 minuuttia. Paista lättypannussa, jossa käytät paistamiseen voita ja öljyä. Tein taikinan 1,5 kertaisena, mutta en laittanut munia enempää kuin nuo kaksi.


Laitoin mansikoita vielä koristeeksi lättyjen väliin. Punainen väri on niin raikas vihreän kanssa ja tuo Marimekon mustavalkoinen lautanen on oma suosikki tarjoilulautasena.




Onko sinulla omaa kasvimaata tai kasvulaatikoita kotona?


4 kommenttia:

  1. Nam, kuinka hyvännäköisiä lättyjä!
    En omista kasvimaata, mutta voisihan noita tehdä ostopinaatistakin!
    Viikonjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnistuu hyvinkin ja marketissa on ollutkin myynnissä!

      Poista
  2. Voi miten herkullisen näköisiä lettusia <3 Olen tehnyt nokkosista vastaavia ja niin oli nameja myös!
    Herkullista tiistaita sinulle Aikku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olivat hyviä.Nokkosista saa myös terveellisiä lättyjä.

      Poista

Ilahdun, jos jätät viestiä:) Voit myös laittaa s-postia arjahanne@hotmail.com