25.5.2014

Hiekkalaatikko ja pihatouhuja

Eilen kasattiin uutta kasvihuonetta, joka ei ihan niin kädenkäänteessä valmistunutkaan. Ehdin jo ostaa sinne taimia, mutta ne nyt odottaa pääsyä kasvihuoneeseen. Hiekkalaatikko tuli sitten ostettua Agri Marketista 69€:lla. Siihen sisältyi myös kansi. Lasten hiekkalaatikkoa ei saa tehdä kyllästetystä puusta, kun se sisältää niin paljon myrkyllisiä aineita. Näin ohjeistivat kaupassa. Mitenhän tuolla terassille aineet vaikuttavat, kun meillä ainakin vietetään paljon aikaa kesäisin terassilla.





Hiekkalaatikko oli helppo koota, vain ruuvit piti ruuvata paikalleen (4x4 kpl). Ja olen tässä lähdössä sitä nyt käsittelemään Tikkurilana Valttipohjusteella, joka on tarkoitettu käsittelemättömille ulkopuupinnoille. Auttaa nimittäin siinä, ettei puu homehdu ja pysyy pinta puhtaampana. Laitan myöhemmin tähän vielä jonkun sävyn päälle.

 







Pihalla on nyt kukassa jo isotuomipihlajat, ruusutuomi ja kirsikkapuu. Kukka- ja pensaspenkkejä olen puhdistanut ruohosta ja rikkaruhoista. Ensi viikolla jo kylmenee, mutta onpahan nyt nautittu jo helteestäkin tälle kesää. Meillä Papu tykkää leipoa hyviä kakkusia, kesälook Hello Kitty lierihattuineen oli tarpeen auringon paisteessa.

Leppoisaa sunnuntaita ja jännitystä jääkiekko-otteluun!



 
 

2 kommenttia:

  1. Voi vähän haikeana lueskelen hiekkalaatikon pystytyspuuhianne, meillä kun lasten hiekkalaatikossa kasvaa nykyisin mansikantaimia. Vaikka tosi kauan se kyllä palveli alkuperäisessä tarkoituksessaan:)
    Aurinkoista oloa ja puuhailun iloa sinne<3

    VastaaPoista
  2. Meillä tämä on jo toinen kierros hiekkalaatikkotouhuissa😊Tämä tulee tyttären pikkuista varten ja kun käy muita pikkuisia.Kesällä hoidan Papua,niin pitää olla näitä leikkijuttuja pihalla tarjolla.Tyttöjen kiikkukin tuli lainakierrokselta takapihallemme.

    VastaaPoista

Ilahdun, jos jätät viestiä:) Voit myös laittaa s-postia arjahanne@hotmail.com