3.10.2018

Diy: kudottu tuubihuivi

Diy kudottu tuubihuivi eli villainen kudin on ollut iltojen työni tässä viime aikoina. Kaislakorissa on helppotekoinen kudottu tuubihuivi työn alla; täältä löytyy ohje siihen. Kevyet punotut korit ovat kivoja sisustuksessa ja niiden sisälle saa kaikkea tavaraa piiloon. Tykkään siitä, että tavaroita ei ole liikaa esillä, ja se helpottaa järjestyksen pitoa sekä siivoamista. Tämän olen Hemtexistä  ostanut viime vuonna. Välillä se on toiminut myös kukkaruukun suojana. Kahvoista on helppo siirtää koria paikasta toiseen.

Tykkään kutoa diy- juttuja siten, että ne eivät ole liian suuritöisiä kudontatöitä, vaan valmistuvat myös oikeaan aikaan. Eli sukat eivät saa ketää kahta talvea, että saan ne kutomalla valmiiksi. Kaapissa on vieläkin odottamassa yksi villapuseroprojekti  Skappel- neule, josta voit lukea täältä muuten. Kutomani tuubihuivi on helppo tehdä ja tämä on jo toinen huivi, jonka olen aloittanut tekemään.



Viltit ja taljat ovat myös kaapista kaivettu esille. Viime vuonna hankittu aito lampaan talja on ollut meillä suosikki lämmittäjä, kun makoilee sohvalla tai divaanilla. Tyttöjen ja vanhempieni koirat vain ovat aina kovin kiinnostuneita taljan hajuista. Pentikin vanha villainen viltti menee vuodesta toiseen ja Pentikin uudessa mallistossa on aivan upeita kuviollisia ja yksivärisiä villavilttejä. Itse ihastuin tähän keltaisen sävyn vilttiin.


kuva lanattu www.pentik.fi

Kynttilät tuovat myös valoa ja lämpöä. Perjantaina järjestän vaatekutsut, ja suunnittelin, että laitan johonkin hajuttomia kynttilöitä palamaan tunnelmaan luomaan. 



Miten sinun lokakuu on alkanut?





3 kommenttia:

  1. Ihana viltti, sopisi meillekin!
    Kiitos lokakuu on lähtenyt viileästi liikkeelle! Kynttilöitä polvellaan ja lämpimät vaatteet on haettu esille.

    VastaaPoista
  2. Ihanat syksyn värit huivissa. Lokakuu on lähtenyt rauhaksiin kotosalla, vähän jo kaivellut vilttejä ja villasukkia :)

    VastaaPoista
  3. Ihana menu! Oli varmasti kivat kutsut. En ole koskaan ollut tuollaisilla kutsuilla. Lokakuu on alkanut pihatöiden merkeissä.

    VastaaPoista

Ilahdun, jos jätät viestiä:) Voit myös laittaa s-postia arjahanne@hotmail.com