23.3.2019

Voiko olla ihanampaa kukkaa kuin tämä!

Voiko siis tosiaan olla ihanampaa kukkaa kuin leinikit. Kukkakauppareissulla tulee aina ihasteltua leikkokukkavitriiniä ja siellä on aina toinen toistaan kauniimpia kukkia tarjolla. Tulppaaneja oli perinteisiä Suomessa kasvatettuja ja sitten erikoisempia kuten papukaijatulppaania Hollannista tuotuja. Mutta tällä kertaa halusin näitä hennon puuterinvärisiä leinikkejä suureen maljakkooni. Hyvin hennompikin kukkakimppu sopii näinkin suureen lasiseen maljakkoon.


Viikko on mennyt aurinkoisista päivistä nauttien, sisällä kuitenkin, kun flunssa on ollut päällä. Aurinko tuokin esille likaiset ikkunan pinnat ja siten myös vinkkaa siitä, että pitäisikö ne ikkunat alkaa pestä. Katolta tuli myös lumet takapihalle ja autokatoksen katolta myös lumiesteet tiilien kera. Kevättä odotettu siis oikein ryminällä.


Kukilla on helppo tuoda tunnelmaa kotiin: juhlaan, arkeen, viikonloppuun. Tuo suuri lasimaljakko on välillä ilman kukkia, ihan vain hyllyn päällä esillä sisustuselementtinä. Kooltaan se on erittäin suuri ja siksi myös näyttävä.

Sain viikolla soitettua Dna:lle puhelinliittymien hintojen tarkistusta. Sain hyvän tarjouksen meidän liittymiin 19,90€ rajaton netti ja puhelut. Ulkomailla Eu:n alueella saa myös puhua samaan hintaan, tämä oli hyvä etu. Netin käytöstä oli jotain rajoitusta, mutta nyt saa rauhassa käytää karttaohjelmaa ettei aina eksy tai pyörittele paperikarttaa. Tässä myös sulle vinkki miten voit säästää ja ottaa kopin tuonne Dna:n tarjoukseen;

Jos jättää yhteystiedot Kilpailu.fi  ja DNA- kisaan, niin osallistuu arvontaan, jossa arvotaan I phone XS uutuuspuhelin kaikkien yhteystietojen jättäneiden kesken 30.6.19.


-sisältää affiliate-linkin

Tiedätkö sinä millainen puhelinliittymä sinulla on?





15 kommenttia:

  1. Kaunis on Leinikinkukka... minäkin olen hurmaantunut siihen. Ihanaa viikonloppua :)
    Dna on tuttu juttu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kaunis ja hempeä kukka.Niitä oli myös punaisia kukkakaupassa.Valitsin kuitenkin tuon vaalean malkakkooni.Dna on meilläkin ollut ja hyvin toimii missäpäin liikkuukin.

      Poista
  2. Jaloleinikit ovat kyllä kauniita. Yksi suosikkikukistani.

    VastaaPoista
  3. Olen niin samaa mieltä leinikeistä! Ne on niin kauniita.
    Samasta putiikista on oma liittymänikin.
    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Tuo kukka on kyllä aivan ihana!
    Mulle tuli Elisalta saman hintainen tarjous, mutta se ei erottunut Telian hinnoista sitä vertaa että olisin ruvennut vaihtamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta on tuo hyvä asia,jos EU tai Eta-maissa matkustaa, niin uskaltaa puhua kännykässä pelkäämättä,että tulee iso lasku.Dubaissa oli 3e/min soittaminen.

      Poista
  5. Onpa kauniit kukat ja ihana tuo maljakkokin. Meillä on Saunalahden liittymät ja ollaan niihih enemmän kuin tyytyväisiä.
    Ihanaa viikonloppua sinulle Aikku <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!Tuo maljakko oli oma pitkäaikainen haave.Nyt se onkin aina esillä olohuoneessa tai keittiössä!

      Poista
  6. Ihania kukkia ja kaunis maljakko! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna!Minäkin olen leinikeihin ihastunut!

      Poista
  7. Liisan kotona24.3.2019 18.28

    Leinikit on minunkin lemppareitani. Pitääkin tilata mukuloita Viherpeukaloilta taas kesäksi, jotta saa ihastella niitä ihan omassa penkissä. Mukavaa sunnuntaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole itse kasvattanutkaan näitä, joten kiitti vinkistä.Jos ensi kesänä kokeilisin kasvattaa.

      Poista

Ilahdun, jos jätät viestiä:) Voit myös laittaa s-postia arjahanne@hotmail.com