Hellekelien aikaan ei keittiössä kauaa jaksa ruokaa tehdä, siksi grillaamalla tulee tehtyä välillä nopeaa ja herkullista ruokaa. Meillä on tapana tehdä niitä omia hampurilaisia, välillä sämpylät tulee kaupan tiskiltä. Teemme hampparit kahdella mallilla gluteenillisena ja gluteenittomana. Gluteenittomaan testasin kaupan valmista Apetit -vegaanipihviä, joka saa kyllä kymmenen pistettä maustaan. Ylpeä viherpeukalo myös sai tällä kertaa hamppareihin omia kasvatuksia: salaattia, tomaattia ja basilikaa. Kotitekoisista hampurilaisista on ollut täällä myös juttua. Sämpylä (gluteeniton) oli tällä kertaa juustosämpylä.
Tänään olen ollut ystäväni mökillä uimassa ja uiminen onkin ollut yksi hellepäivien piristys. Veden lämpötila oli rannan tuntumassa 27 astetta. Ihailin lumpeenlehtiä ja kukkia järvessä. Meillä on uusissa tauluissa juuri näitä Kaverini designin lumpeenlehtiä. Illalla tuli pakastettua tilliä, pinaattia ja basilikaa. Pinaatin keitin kuumassa vedessä eli ryöppäsin. Se kyllä meni pieneen kasaan, joten kylvän uuden satsin tuonne kasvimaalle. Harmikseni ehdin kaikki ottaa pois juurineen maasta, kun ne olisivat voineet alkaa uudelleen kasvamaan.
Heinäkuun alussa sain ihanan paketin, kun Marjon matkassa blogiarvontapalkinnon voitin. Kiitos vielä Marjo sinulle tästä paketista!
Onko sinulla vinkata hyvää kesäruokaohjetta?