8.12.2018

Diy ompelin Siirtolapuutarha -verhokapan

Verhokappa on nyt tässä! Siirtolapuutarhan kangas löytyi kirpparilta sopivan kokoisena palana, niin sain siitä ommeltua kodinhoitohuoneeseen sinivalkosävyisen kapan. Kankaan kuvio on kaunis ja tästä kuosista on paljon eri värivaihtoehtoja; ottaisin niistä vaikka kaikissa väreissä. Kappa käy meillä myös muihin kapeampiin ikkunoihin. Kahden ikkunan leveys on 142cm, joten kapan leveys on 147 cm ja korkeus 50 cm. Käänsin alaosasta sentin kapean reunan nurjalle. Olin saumurilla sen ensin huolitellut, sillä kun helposti käännettävän reunan. Apuna kannattaa käyttää nuppineuloja ja silittää sen ensin.


Edellinen kappa oli tämä Räsymatto, joka on ollut jo kauan ikkunassa. Tykkään tästä kuviosta myös ja siitä meillä onkin kotona mm. tyynyjä. Kodinhoitohuoneen alaovet olen ajatellut, että voisin ne maalauttaa, koska tuo siniharmaa sävy voisi olla joku muukin. Samoin pöytätasot voisi vaihtaa, mutta sama on ensin tehtävä keittiöön. Sisustamisen haaste on siinä, että koskaan ei tule valmista, vaikka kuinka pyrkii ajattomiin valintoihin.

Kodinhoitohuoneessa on muuten tuo rottinkitarjotin mummoni vanha, eli sillä on ikää varmaan jo sata vuotta, vaikka ei uskoisi. Jotain vanhaa voi löytää sisustukseen, ja sekin,että sillä on tunnearvoa. Pieniä käsipyyhkeitä käytän tuossa oven päällä tai korissa, koska tuossa tason päässä on vesipiste. Täällä onkin kivoja keittiöpyyhkeitä myynnissä, ja täällä myös jouluisia tuotteita, jos niille on tarvetta kotona. Välillä kodinhoitohuoneen tasojen päälle kertyy vaikka ja mitä tavaraa, siksi olen laittanut koreja sinne järjestystä ylläpitämään. 



Mitä sinä pidät esillä kodinhoitohuoneen tasojen päällä?







8 kommenttia:

  1. Ihania kankaita molemmat! Mulla ei ole kodinhoitohuonetta, mutta jos rakentaisimme omakotitalon, niin se olisi ensimmäisten toivottavien tilojen listalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on näppärä tila kotona,vaikka välillä tahtoo täyttyä liikaakin tavaroista.

      Poista
  2. Kaunis on tuo kappa! Meillä ei ole oikein mitään tavaraa kodinhoito huoneen pöydällä...ja sitten taas toisena päivänä on täysi mylläkkä:) Mukavaa viikonloppua ja leppoisia joulunalus tunnelmia♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama se on sitten teilläkin tuo homma, että tavarat kasaantuu pöydille.Lomalla ajattelin,että kävisin kaapit läpi ja suunnittelisin vähän eri järjestystä kaappeihin.

      Poista
  3. Tulipa ihanan pirteä ilme teidän kodinhoitohuoneeseen! Meillä ei ole kodinhoitohuonetta, mutta minulla on pesukoneen päällä puulaatikossa kaikki tarvittavat pesuaineet :)
    Ihanaa iltaa sinulle Aikku <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laatikot ja korit ovat käteviä, saa tavarat järjestykseen paremmin.Tuo kappa on raikas tosiaan, vaikka en niin sinisen ystävä ole,mutta sopii hyvin tilaan.

      Poista
  4. Raikas kappa kodinhoitohuoneeseen. Kodinhoitohuoneen kaappien päällä meillä on punaisia purkkeja. Ne taitavat olla ne ainoat punaiset esineet, jotka tästä talosta löytyvät :)
    Kivaa viikonloppua Aikku <3

    VastaaPoista
  5. Kaunis verho ja kätevää, kun kodinhoitohuoneessa on ikkuna.
    Meillä tasolla on mankeli ja kätevää sekin.

    VastaaPoista

Ilahdun, jos jätät viestiä:) Voit myös laittaa s-postia arjahanne@hotmail.com