8.10.2021
Skincityn joulukalenteri - kaunis säilytyslaatikko sisutukseen
7.9.2021
Puutarhan hoitovinkit syksyllä
Mitä sinä teet puutarhan tai pihan syystöitä?
15.8.2021
Kesäkukkien kuivatus
Kuivakukat ja erilaiset heinät ovat hyvin trendikkäitä kodin sisustuksessa. Heinät ja erilaiset kuivakukiksi sopivat kukat voi nyt laittaa kuivamaan kotona. Kuivatus tapahtuu ihan siten, että heinät ja kukat keräänipuksi ja laittaa alaspäin kuivamaan. Sido kimppu ensin kiinni tiukasti narulla, koska kuivaamisen aikana kimppu pienenee.
Viime kesänä kuivasin terassin heinäistutusten kukintoja ja ne kuivui ihan maljakossa eivätkä siis olleet alaspäin. Täällä on kuvaa kuivatuista heinistä. Alakuvassa näet heinän kukinnon vielä ruukussa.
Hortensia voi myös kuivattaa maljakossa. Laitoin yhden Hortensia oksan maljakkoon ja odotan, mikä väri tulee kukasta esille. Nyt vaaleanpunainen kukka on muuttunut Lilan sävyiseksi. Hortensiasta saa kivan kuivakukkakimpun talveksi maljakkoon, koska se säilyttää hyvin värinsä.
Luonnosta voi poimia kuivakukkakimppua varten esimerkiksi: erilaisia heiniä, hiirenvirna, päivänkakkara, siankärsämö, suolaheinä, kanerva, kissankäpälä, ojakellukka ja piharatamo.
Miten laitat kuivakukat esille sisustuksessa?
Asuntomessuilla oli kuivakukkia laitettu esille keittiöön, makuuhuoneeseen ja vessaan. Maljakot ja kuivakukkakimppua olivat hyvin isojakin, ja varsinkin heinät voit kuivattaa pitkään varteen.
3.8.2021
Asuntomessujen lastenhuoneet
Asuntomessut ovat Lohjalla upean järven lähellä auki vielä kahdeksanteen päivään elokuuta. Siis vielä ehtii käydä tutustumassa Asuntomessujen ihastuttaviin koteihin. Olen tehnyt kaksi aiempaa postausta asuntomessuilta, joista voit lukea täältä ja täältä.
Millaisia lastenhuoneita asuntomessuilta löytyi?
Lastenhuoneen olivat kivasti ideoitu sisustuksen suhteen, joista tuon sinulle esille muutamia kivoja yksityiskohtia ja ideoita. Ekologisuus ja luonnonläheisyys on esillä Ainoa kodin eläinaiheisessa tapetissa ja huonekaluissa sekä tuu naamalla tehdyissä sisustuselementeissä.
Viiri ja helminauha on helppo tehdä itsekin, kuten tuossa alakuvassa on tehty. Seinällä on hauska kollaasi eri värisiä koreja.
Lastenhuoneessa on kätevä olla kerrossänky, jos tilaa ei ole liikaa ja mukava on lasten nukkua samassa huoneessa. Meillä oli lapsena keltainen kerrossänky, ja mikä sen parempi, kun yläkerrassa tuhisi isoveli.
Tämä leopardimatto oli hauska yksityiskohta lastenhuoneen lattialla. Leopardimatto päällä voi leikkiä tai lukea kirjaa. Tiipii-telttaan voi tehdä majan ja täyttää tiipiin lattian tyynyillä. Meillä on Tiipii-teltta sisustettu näin, jos täältä käyt katsomassa!
24.7.2021
Asuntomessut pihat ja terassit
Asuntomessujen pihat olivat tehty hyvin helppohoitoisiksi ja näin omakotitalon asujan silmissä se on hyvä ratkaisu, kun kesä on meillä lyhyt ja aikaa nurmikon leikkuuseen ja rikkaruohojen kitkentään ei ole tarpeeksi.
Asuntomessujen talojen terasseilla oli monessa poreammeet ja jossakin oli myös uima-allas. Nurmikoita leikkasi muuten asuntomessuilla robotit, ja se onkin kätevä talonmies kotona. Nurmikko on aina siisti ja tasainen.
Erilaisilla kuorikatteilla saa hyvin rajattua piha-aluetta; kuorikatteen värivaihtoehtoja on useita. Meillä on ollut käytössä musta ja punainen. Kuorikatteen olen laittanut meillä lähes kaikkiin kasvualtaisiin, helpottaa nimittäin rikkaruohojen kitkemistä. Keväällä uudistimme yhden pensasistutusaltaan ja siihen tuli mustaa kuorikatetta. Kukkapenkkiin teimme aiemmin myös uudistuksen ja täällä aiemmin tehdystä on kuvia. Kuorikatteen ja koristekivien alle kannattaa laittaa rikkaruohoa estävää kangasta, joka kestää vuosia katteiden ja kivien alla.
Muurikivillä saa kivasti rajattua istutusalueita. Meillä on käytössä muurikiveä, mutta sitä pitää joskus hoitaa, kun siihenkin alkaa sammal kasvaa ajan saatossa. Nurmikon ja muiden alueiden rajaamiseen oli käytetty myös ohutta rajausnauhaa, jolla saa helposti rajattua vaikka kukkapenkin ja nurmikon rajan.
Jos haluat pihalle jotain erilaista, niin voit tehdä kuvioita koristekivillä, suurilla kivillä ja eri värisillä kuorikatteilla ja värikatteilla. Tässä alakuvassa näet mitä kuvioita oli tehty asuntomessujen pihoilla.
Helppohoitoiseen pihaan voit tehä kätevästi laatoilla tai askellaatoilla polkuja, kun laitat alle pienikokoista sepeliä (esim. 0-8mm) ja laatat sen päälle. Itse mietin, että lasten keinujen alle laittaisin ihan hiekkaa ja rajaisin sen esim. kyllästetyllä puulla leikkialueen. Hiekkaa voi käyttää myös istutusaltaissa tai polkujen tekemisessä.