Näytetään tekstit, joissa on tunniste olohuone. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste olohuone. Näytä kaikki tekstit

7.11.2018

Kirppislöytö

Kirppislöytöjä tulee joskus tehtyä ja tämä suuri Marimekon Räsymatto tyynynpäällinen oli juuri sellainen löytö. Ostin päällisen aluksi ajatellen eskarilaisen omaa huonetta, kun olen sinne ompelemassa saman sarjan verhoa. Kun asettelin tyynyn olohuoneeseen, niin siitä on tullut  lempityyny jokaiselle; erityisesti se on oikein mukava ja pehmeä sohvalla pään alla, kun katsoo televisiosta ohjelmia. Myös esikoululainen on siihen niin ihastunut Pikku Kakkosen aikaan makoillessaan sohvalla tyynyn kanssa, että tämä tyyny myös taitaa jäädäkin olohuoneeseen tyynypinon jatkeeksi. Tyynyjähän ei voi olla koskaan liikaa!


Sohvalla makoillessa on kiva asetella itsensä hyvään asentoon ja kerätä tyynyjä pään alle. Tämä iso tyyny vielä jotenkin korostaa sitä uppoamista rentoon olotilaan sohvalla, kun se on niin muhkea. Räsymattoa on täällä myös verhona kodinhoitohuoneessa meillä. Ajaton klassikkokuosi, johon ei kyllästy.


Oletko sinä tehnyt löytöjä kotiin kirpparilta?

15.10.2018

Pentikin skaninaavinen verho olohuoneeseen

Pentik Soneetti -verhot ovat nyt valmiit! Uusilla verhoilla sain ilmettä ja vaihtelua olohuoneeseen. Pentikin Sonetti kangas on hempeä, selkeä ja silti niissä on jotain erityistä, joka sopii kuviona olohuoneeseen.  Ompelin itse kankaat ja Penikillä myyjä leikkasi kuitenkin verhot valmiiksi kuviokohdistuksen vuoksi. Aiemmin meillä oli ihan valkoiset purjerengasverhot ikkunassa, mutta nyt talvea ajatellen niissä sai olla myös väriä ja silti ovat skandinaaviset tyyliltään. Kangas on Pentikin malliston Sonettia. Mies sanoi myös, että verhot ovat hyvännököiset ja onneksi miellyttää myös hänen silmää. Eskarilainen sai valita laitetaanko verhot olohuoneeseen vai sen vieressä olevaan pienempään huoneeseen. Ja tähän sitten päädyttiin eli olohuoneeseen. Hänellä on selvästi jo sisustusjan vikaa, kun hän huomaa aina muutokset ja uutuudet mitä on kotona tehty.

Näistä persikan värisistä terttuneilikoista kirjoittelinkin jo täällä, ne vain ovat kyllä kestäviä maljakossa ja myös näyttäviä.  Terttuneilikat kestävät maljakossa todella kauan, että kannattaa napata ostosreissulla mukaan nuppuinen kimppu. Niistä on ihan varmasti iloa kauan aikaa maljakossa kotona. 

Olohuone näyttää hyvin seesteiselle ja viime viikkoisten kutsujen aikaan tulikin tehtyä kunnolla siivousta ja kerättyä kaikkea ylimääräistä tavaraa pois esiltä. Nyt huone näyttää rauhalliselle ja kaikella tavaralla on paikkansa. Iittalan Aallon teräsvati on ollut jo ikuisuuden tuossa pöydällä ja siihen ei vain kyllästy. Juuri se viehättää klassikkoesineissä, että ne eivät ole turhakkeita eivätkä jouda heti kaappiin eikä kirpparille. 


Tyynynpäällisiä tulee melkein aina hankittua Ikean reissulta. Tuo yläkuvan mustavalkoinen tyynynpäällinen on ollut sellainen joka vuoden aikaan sopiva kuosi, kun se on noin simppeli. Harmaan sohvan kanssa sopii onneksi myös värilliset tyynyt, kun muuten on hyvin valkoista ja harmajaa sävyiltään seinät ja katot meillä. 

Näihin Pentikin verhoihin yhdistän hempeää pastellin sävyjä ja myös mustavalkoisia tyynynpäällisiä. Verhoista kannattaa ottaa samoja sävyjä tyynynpäällisiin, niin siten ne sointuvat hyvin yhteen ja luovat harmoonisen kokonaisuuden tilaan. 

Tässä alakuvassa onkin myös näkyvillä suosikkimaljakkoni kaksin kappalein. Pienet maljakot ovat siitä näppäriä, että niitä voi pitää esillä ilman kukkia, oksia tai heiniä. Asetelmiin niin sopivia kuin vain voi olla, sopii siis hyvin sisustajan silmään.


 * sisältää affiliate-linkit

Leppoisaa maanantaita sinulle!








12.10.2018

Perjantain iloa kukista

Kukkailoittelu sopii hyvin viikonlopun tunnelmaan, kun arki on ollut kiireistä ja sitten saakin nauttia vapaista. Kaunis maljakko ja asetelma olohuoneen pöydällä tuo kauneutta kotiin ja kun istuu sohvalla tai lepotuolissa, niin ilohan sitä asetelmaa ja kimppua on katsella. 

Terttuneilikat sain lahjaksi tyttäreltäni, ja ne ovat nyt auenneet kokonaan. Olohuoneessa on nyt perjantai ja viikon paras päivä. Näiden pienten neilikoiden väri on vain ihastuttava, persikkaa, pastellia ja tummempaa punertavaa väriä. Tulee muuten mieleen aika, kun pukeutumisessa oli kovin muodikasta persikan värit! Iittalan Aallon teräsvati on ollut varmaan vuoden tuossa pöydällä; sen päälle saa laitettua vaikka mitä kivoja asetelmia. Välillä siinä on ollut kynttilöitä nyt syksyllä ja tässä on nyt pieniä maljakoita sekä neilikat vaaseineen. 

Monet käyttävät perjantain ilosta olohuoneessa nimeä perjantaipuska. Meillä se taitaa olla kimppu!


Jos sinulla on vinkata mitä näkemistä tai kokemista on New Yorkissa, niin laita yv tai tuonne kommenttikenttään viestiä. Meillä on lomasuunnitelmia tuonne kaupunkiin. Tämä kotikutusuilla myytävä New York- kirja on ollut olohuoneessa jo pitkän aikaa muistuttamasta yhdestä unelmamatkasta tuonne rapakon toiselle puolelle. Tämän kirjan sisusta on tyhjä, eli siinä on kannet saranalla kiinni. Ja yksi sellainen sisustuselementti, joka on joskus nettikirpparilta tilattu.



Rentoa tulevaa viikonloppua!

Onko sinulla syyslomasuunnitelmia?




*mainoslinkki Adtraction

Vaihda edullisempi sähkö 2 minuutissa

Kotimainen Sähkömittari on palvelu, jossa voit helposti vertailla ja vaihtaa sähkösopimuksesi muutamassa minuutissa.

Nyt on oikea aika vaihtaa sähkösopimuksesi edullisempaan. Se on helppoa ja vie vain muutaman minuutin aikaasi.



Lue lisää ja vaihda edullisempi sähkö tästä







9.10.2018

Mikrokuituliinat ilo siivoojan silmälle -Tupperware

Mikrokuituliinat Tupperwarelta ovat siivouksessa niin hyvä apu, jos tarvitsee vaikka pyyhkiä lasipintoja, teräspintoja kuten tuo Aallon vati, peilejä, telkkarin ruutua jne. Meillä on lasinen pöytä olohuoneessa, ja siinä on aina tahroja ja pölyä näkyvillä. Nämä ihanan pehmeät ja iloisen väriset Tupperwaren mikrokuituliinat ovat nyt olleet käytössä jonkun aikaa. Värinsä puolesta ovat oikein ilo siivoojan silmälle. Toisen liinoista annan äidilleni, kun meillä on suvussa nIsten kesken tätä siivousintoilua mukaanlukien pyykkienpesuintoilu.


Hyvillä siivousvälineillä voi helpottaa pikaista siivousta kotona ja myös viikkosiivousta. Mikropölyliinat ovat sinällään hyviä liinoja, että ne eivät vaadi vettä, vaan pöly lähtee ihan pyyhkimällä pois ja myös jäljet pinnoilta. Liinat ovat tehty käytettäväksi ilman puhdistusainetta ja näin on myös ympäristöystävällinen. Ja säästää myös kukkaroa. Kädessä tämä liina on vain super pehmeä. 


Syyslomat ovat lähenemässä ja meillä on myös aika kivat lomasuunnitelmat. Niistä tuleekin tänne sitten juttua kuvien kera. Syksy on ollut niin kiireinen ja työntäyteinen, että lomanen tähän väliin tulee enemmän kuin parempaan aikaan.

Ehdin kilpailuttaa meidän sähkösopimuksen ja säästin satasia vuositasolla. Säästöt ovat tuntuvia isommissa hankinnoissa esim. puhelinliittymät, sähkö yms. Netissä on hyviä sivustoja kuten kotimainen Sähkömittari.fi, jossa voi sähkön hintoja vertailla.

Sain tuon Aallon teräsvadin paremmin kiiltäväksi uudella mikrokuituliinalla, kuin tavallisella kostealla luutulla!

Käytätkö sinä mikrokuituliinoja siivouksessa?



* mainoslinkki Adtraction 




Vaihda edullisempi sähkö 2 minuutissa
Kotimainen Sähkömittari on palvelu, jossa voit helposti vertailla ja vaihtaa sähkösopimuksesi muutamassa minuutissa.
Nyt on oikea aika vaihtaa sähkösopimuksesi edullisempaan. Se on helppoa ja vie vain muutaman minuutin aikaasi.
Lue lisää ja vaihda edullisempi sähkö tästä !



x

14.9.2018

Diy verhot ja liinat - uusi sisustus kotona

Meidän koti sai ylleen uudet  tummemmat tekstiilit ,kun näin nämä Pentikin kankaat ja sain suunnitella blogiyhteistyönä diy-kokonaisuuden.

Halusin tehdä  ompelemalla väreiltään ja idealtaan sisustukseen sointuvan kokonaisuuden kolmella eri kankaalla: Krysanteemi, Tuohi ja Käpy. Krysanteemi on uusin Pentikin kangas, jota saa kahden värisenä. Tytär ihastui näihin verhoihin ja äitini huomasi myös heti uudet verhot ikkunassa. Ompelija oli siis onnistunut työssään. Tein ison liinan ensin keittiön pöydälle ja sen päälle kapeat liinat. Lisäksi halusin valkoiseen Ikean Vittsjö-hyllyyn myös liinan. Liinat on kätevä pestä ja sopivat myös arkikäyttöön kotiin kuin kotiin. Omat aiemmin tekemäni liinat ovat käyneet pesussa monia kertoja, värit ovat hyvin säilyneet ja kangas pysynyt pehmeänä. Vain pikainen silitys ja liina taas pöydälle.

Ompelin myös kangaskoreja, joista yksi on nyt huonekuusen ruukun suojana. Siitä laitan ohjetta myöhemmin.



DIY- ohjeet

Verhot: Krysanteemi

Huomio kankaan kuvio kohdistus (kysy myyjältä apuja)

Verhon korkeus + alaosan kääntövara 10 cm+ yläosan kääntövara 8-10 cm

-huolittele (siksak tai saumuri) pitkät reunat ja käännä 1 cm saumavara nurjalle, käytä apuna nuppineuloja ja ompele suoralla ompeleella
-huolittele ylä- ja alaosa
- tankokuja: kääntövara siis 8-10 cm, ompele tankokuja  siten, että ylhäälle jää 2 cm reunaa

Kuviokohdistus, tähän saa apua myyjältä. Krysanteemi: kuvion korkeus on 64 cm 

Huoliteltu reuna, päädyt voi vain kääntää (jos et halua logoa näkyviin)

Huoliteltu alareuna, kääntövara 10cm

Iso liina Tuohi 

Pöydän pituus + päädyt 28 cm (sis. 1 cm saumavara) + kankaan pakan leveys
- huolittele reunat siksakilla tai saumurilla
- neulaa saumanvarat ja käännä 1 cm nurjalle puolelle
- ompele suoralla
- silitä valmis liina

Kapea liina Krysanteemi  

54 cm korkeus ja kankaan pakan leveys 
- ompeluohjeet kts.edellä 

Liina Käpy (Vittsjö -hylly)

36 cm korkeus ja kankaan pakan leveys
- ompeluohjeet kts. edellä, päätyjen saumanvara 2 cm

Tuohi iso liina ja Krysanteemi kapea liina




Pentikillä on ihastuttava tuo Kivi-astiasto, jossa on värivaihtoehtoina valkoista, hempeää roosaa ja harmajaa. Puisiin tarjoiluastioihin saa myös kivasti esille tarjoiluja. Meillä tykätään juoda Pentikin teetä ja kuusivuotias on innokas teen tekijä ja hunajaa hän haluaa laittaa meille teen sekaan. Teehetken kruunaa uusi sisustus -Hyvän mielen teellä höystettynä.


-Blogiyhteistyö Pentik


Mitä sinä tykkäät näistä Pentikin tuotteista?

21.8.2018

Inspiraatiota syksyiseen kotiin

Syksy tuo sisustukseen luontoa, ruskean ja vihreän sekä hyvin maanläheisiä sävyjä, kuivattuja heiniä, viherkasveja...Tunnelmat ovat hyvin rauhallisia ja harmoonisia; koti on se tärkein paikka meille jokaiselle. Itse ihastuin jo tähän pieneen ruskeaan maljakkoon, joka on Marimekon kuvissa monissa esillä. Poimin inspiraatiokuvia Marimekon syksyn värimaailmasta tuotteineen tänne, josita voisi ottaa omaan kotiinkin uusia vinkkejä.  Tuttuja kankaita uusissa väreissä, joista tuo vihreä myös oli yksi suosikkini. Mustavalkoinen taas on ajaton. 


Tässä tykkään näistä puun värisistä esineistä ja Flower -maljakosta; simppeli asetelma. Lautasen voi myös tuoda olohuoneen pöydälle ja samoin myös tummia matalia astioita. Kuivatut oksat ovat myös kauniit tuossa maljakossa. Pehmeä karvalankamatto taas on niin ihana jalkojen alla astua kesän jälkeen, jos on tullut käveltyä ilman kenkiä.


Pirteä kukallinen kangas sopii värillisten astioiden kanssa yhteen, kun liinan väreistä löytyykin vaikka mitä väriä.

KUVAT LAINATTU
 www.marimekko.fi

Mikä näistä väreistä olisi sinun suosikki?








12.8.2018

Pienikin on kaunista

Sisustusasetelmilla on helppo luoda vaihtelua kotiin vaikka olohuoneen pöydälle tai lipaston päälle. Sain lahjaksi mieheltäni Marimekon Mini maljakon, vaikka hän kyllä ihmetteli sen maljakon pienuutta. Ruskean eri sävyt ovat tämän syksyn hitti muuten; ruskeaa ei ole näkynytkään vuosiin sisustuksessa. Marimekon tiiliskivi-kangasta saa nyt savitiilen ruskeana ja kummasti väri miellyttääkin silmää. Saa nähdä tuleeko sitä väriä tuohon sohvalle tässä syksyn aikana.

Tässä nyt paljon käyttämäni Aallon teräsvati, jonka päälle tulee asetelmia tehtyä. V alon varjoilla saa aikaan kivoja kuvioita kodin sisätiloihin. Yritin tähän kuvaan ikuistaa auringon säteitä, joiden varjoja on kiva katsoa. Maljakkoon hain pihalta viiruhelpi-heinää ja oranssia kehäkukkaa. Pihalta voi otataa mitä vain pieniin maljakoihin somisteeksi. 



Hyvää alkavaa uutta viikkoa sinulle! 








9.7.2018

Luonnonkukat maljakossa olohuoneessa

Pihalta tuli kerättyä apilaa, angervon kukkaa hempeää roosaa ja toisen angervon valkoista kukkaa. Näistä sain pienen kimpun tuohon Flower-maljakkoon. Tykkään laittaa olohuoneen pöydälle tuon Aallon teräsvadille asetelmia ja nyt siinä on vedensininen Iittalan tuikkuastia maljakon seurana.  Viikonloppu sujui ihanissa häissä ja vielä Ikean-ostoksilla sunnuntaina. Uusista Ikean jutuista tuleekin sitten postausta, kun ne saadaan koottua. Tytär osti kaksi hyllykokonaisuutta, mutta kokoaminen on niissäkin vielä vaiheessa. Bestå- sarjaa on meilläkin olohuoneessa kolmessa eri kohdassa. 

Kaapissa säilytän lasisia Iittalan ja muiden valmistajien lasitavaroita. Niistä saa värien mukaan eri vuodenaikoihin sopivia asetelmia. Kivituikuissa on nyt keittiössä vihreän sävyinen sommitelma; olohuoneessa nyt tätä sinistä. 





Oman pihan kaunein kukka on alkanut kukkimaan; pioni on kaksi värinen erikoisuus. Hempeä roosa ja keltainen ovat väriparit tässä kukassa. Maljakossa pioni kestää pitkään, kun sen poimii ihan nuppusena. Onneksi ilmat ovat nyt lämmenneet ja sen huomaa omassa pihassa. Kasvihuoneessa on tapahtunut paljon ja tänään poimin ison rasian mansikoita jo pakkaseen. Pinaatti on kasvanut suureksi ja vaikka mitä muuta. Luomulaatuisia kasviksia saakin nyt omalta pihalta.


Mitä sinun alkuviikkoon kuuluu?

5.7.2018

Uusi sisustustaulu, kaulakoru ja lahjaideaa kotimaista

Taulujen vaihtaminen seinällä on yksi helppo kodin tilan uudistamiskeino. Lomalla mun piti myös miettiä seinien maalaamista tai tapetoimista. Meillä on monta seinällistä samaa tapettia eri kuosilla kolmessa tilassa, joten maalaaminen olisi aika iso työ tehdä. Asia on vielä mietinnässä, mutta ainakin tauluilla tosiaan saa tilaan uutta ilmettä helposti. Olen suunnitellut kuvakollaasin olohuoneen seinälle ja toisen makuuhuoneen työpöydän vastapuolen seinään. Huomasinkin kuinka hyvin beigen sävyiseen seinään sopii Kaverini design- julistetaulut.

Vihreät Lumpeenlehdet - juliste oli suosikkini uudeksi piristäjäksi makkarin seinään. Lapsena kävimme usein joella, ja siellä oli paljon lumpeita ja niissä keltaisia kukkia. Siksi ihastuinkin tuohon lummeaiheeseen.



Taulu sopii myös pöydällä tai hyllyllä pidettäväksi. Taulujen kuvat ovat muotoilija Essi Peltoniemen taidokkaita maalauksia. Essillä on oma verkkokauppa, jossa on näitä ihania vedoksia, kortteja ja kaikkea ihanaa myynnissä.



Kaverini design -sivulta löytyy hyviä lahjaideoita synttäreille, mökkituliaisiksi, tupaantuliais- tai häälahjoiksi.




Tykkään antaa lahjaksi kotimaista käsityötä ja Kaverini designs -sivuilla on myös näitä ihastuttavia puisia riipuksia. Ihana lahja isommalle tai pienelle ihmiselle vaikka synttärilahjana, Meillä tämä kohta kuusivuotias ihastui tähän vaaleanviolettiin Perhonen-riipukseen, eikä kyllä ihme, koska se on niin kaunis.  Perhonen kuuluu luontoon ja se nyt lenteleekin Papusen kaulassa. Materiaali on puuvaneria ja korua voi käyttää molemminpäin. Toiselta puolelta se on puunväinen ja toiselta puoleta värikäs.  Lumpeenkukka- riipus on myös toinen suosikki; sen tilaan itselleni lahjaksi. Riipukset ovat sitäpaitsi pakattu kaunisiin rasioihin.




Minä lähetän tai annan vielä kortteja ystäville ja lähimmille, vaikka puhelimen kuvaviestit ovat korvanneet perinteiset kortit. Viimeksi tänään sain kummitytöltäni kortin; se on kuin juhlaa postilaatikolla käydessä, kun siellä on oikea ja aito kortti. Itse ostelen usein kortteja varastoon. Kaverini designs- sivustolta löytyy näin ihania luontoaiheisia kortteja. Näistä muuten saa myös kivoja taulujakin pasmiksen kanssa seinälle. Itse laitoin mustan pasmiksen tuon tumman lumpeenlehdet- kuvaan.




Olen jo aiemmin kirjoittanut tästä ihanasta suomalaisesta yrittäjästä Essi Peltoniemestä täällä. Hänellä on Kaverini designs- yritys Kannuksessa Keski-Pohjanmaalla.  Hänen suunnittelemiin ihaniin tarjottimiin ja keittiöliinoihin ihastuin kerralla jo tuolloin.


*blogiyhteistyö kaverini.fi



Mikä on sinun suosikkisi https://www.kaverini.fi/ tuotteista?

1.7.2018

Ihanat matot lattian kruunu

Matto on kodin lattian kruunu! Matto on tärkeä kodin sisustuksen osa; se viimeistelee huoneen kuin huoneen ilmeen. Laadukkaan maton käyttöikä on vuosia ja vuosikymmeniä. Matto tekee omistajansa onnelliseksi, mikä sen ihanampaa kuin aamulla nousta sängystä ja astua pehmeälle ja upottavalle matolle. Tai kun katsot lempitilaasi kotona, jossa on myös mattovalinta ollut juuri se oikea siihen kokonaisuuteen. Meillä on ollut käytössä villamattoja vuosia ja näistä Sukhimatoista muuten löytyy paljon kivoja mallistoja jokaisen makuun, Villa on materiaalina kestävä ja helppohoitoinen, koska se puhdistaa itse itsensä hylkimällä likaa.

Sukhimattojen valikoimat ovat: omapeäisiä, laadukkaita ja värillisiä lattian kruunuja, joista löytyy jokaisen makuun villa- ja huopamattoja. Sukhi muuten tarkoittaakin suomeksi onnellista! Matot valmistetaan Nepalissa, Intiassa, Tukissa ja Marokossa. Yrityksen arvoihin kuuluu myös sosiaalinen vastuu, eli maton kutojille maksetaan oikea palkka työstä. 

Mattoja valmistetaan myös asiakkaan toiveiden mukaan, jos haluat tiettyyn tilaan vaikka normi mitoista poikkeavan koon. Olen matkoilla  käynyt Turkissa ja Marokossa mattoliikkeissä ja nähnyt miten taidokkaasti mattoja kudotaan, ja sen vuoksi sitten nähnyt, mitä laatu tarkoittaa matoissa.  Laadukkaat matot tuovat käyttäjälleen iloa vuosikausiksi.

Sukhi tuo muuten markkinoille erikoismalliston ja  kolme uutta intialaisten mattojen kokoelmaa. ‘Hygge’-malliston matot ovat 100% villaa ja edustavat kauniisti hyggeilyä, kotoilua. Kun ilmat viilenevät, lämpöiset ja pörröiset matot houkuttelevaat sisätiloihin. Hyggeilyyn  sopii siihen loistavasti.





Sukhimatoissa on kauniita kuviota ja erityisesti tässä huopamaton punoskuvio miellytti minua. Kuvio on tyyliltään samanlainen kuin trendikkäissä kudotuissa jättivillapeitoissa!







Lisäksi huovutetut pallomatot sopivat hyvin myös lastenhuoneen matoiksi esim. pyöreän maton päällä on kiva istua ja leikkiä. Pehmeällä alustalla lapsen mielikuvituskin pääsee lentoon.






Sukhimatot sopivat kodissa tilaan kuin tilaan. Meillä on näitä työttöjen koiria, jotka vierailevat meillä usein, niin villamatto sopii myös kotiin, jossa on eläimiä. Tämä matto näyttää muuten kiven pinnalta, mutta on paljon pehmeämpi jalan alla kuin kivi. Villamaton hoitoon riittää hellävarainen imurointi, ja joskus tuuletus. Itse olen talvella vienyt matot ulos ja harjannut lunta niihin. Jos matolle kaatuu nestettä, niin sen päälle voi laittaa soodaa. Sen jälkeen imeytä paperiin ja tahra lähtee. 


Olohuone on usein se kodin keskipiste, ja siellä matto on yleensä se suurin kooltaan. Matto saa olla olohuoneessa sohvan levyinen ja sen reuna alkaa sohvan jalkojen alta. Tai vastaavasti matto alkaa lepotuolien jalkojen alta. Itse tykkään yksinkertaisista kuvioista ja Sukhin  paimentolaismattojen Beni Ourain -malliston timanttikuvio on yksi omista suosikeista ja se on myös blogeissa ollut pinnalla. 





Minulla on tämä Hiran tekemä pieni Kukee-  alunen käytössä kotona keittiön ja välillä olohuoneen pöydällä. Alunen on käsin huovutettu villasta ja koottu yhteen. Tämä on myös hyvä lahjaidea!







Käy myös katsomassa lisää Sukhi-matoista  Instagramissa ja Facebookissa




Mikä näistä matoista viehätti sinua eniten?


* blogiyhteistyö Sukhimatot



6.6.2018

Sisustaminen keittiön tuotteilla

Loma on alkanut siivouksella, ja huone kerrallaan tulee pölyt häädettyä joka paikasta sekä myös huonekalujen siirtelyä uusiin paikkoihin. Ikkunoiden pesu jää viimeiseksi hommaksi ja samalla täytyy miettiä onko verhojen vaihdolle tarvetta. Ilmat ovat sen verran kylmät, että siivous sopiikin tähän ajankohtaan vallan mainiosti. Kaappien sisältöjä tulee myös samalla käytyä läpi; onko kaikki ihan tarpeellista niiden uumenissa. Keittiöstä löytyy muuten paljon tuotteita, joita voi käytää kodin sisustuksessa hyödyksi. Näin saan esille kaapista sellaisia esineitä, jotka ovat kauniita ja joihin olen esim. voinut panostaa hankintavaiheessa tai siihen muuten liittyy vaikka tunnearvoa: perintönä saatu astia, matkalta tuotu esine, lahjatavara tai vastaava. 


1. Tarjotin tai leikkuulauta

Tajottimen tai leikkuulaudan avulla saat tehtyä nopeasti asetelmia. On muuten paljon kivempi olohuoneessa katsella pöytää, jossa on kaunis asetelma kuin pöytää, jossa on sikin sokin kaukosäätimiä ja muuta tavaraa. Tarjottimen päälle pieni maljakko, kaukosäätimet riviin, sisustukseen sopiva kirjapino (vain pari kolme) ja muuta pientä tavaraa, joka tekee asetelmasta mukavamman katsella. Minä käytän päivittäin Marimekon leikkuulautaa juuri tällä tavalla.

2. Suuret tai pienet lasiastiat

Lasiastoiden sisään voi kerätä tavaroita, jotka saavat olla esillä, mutta ne tarvitsevat säilytyspaikan. Minulla on pienet käsilaukut ja lompakot suuressa lasisessa astiassa, ja samalla se on myös sisustuselementti, mutta myös näen itselle tärkeät ja "arvokkaammat" esineet joka päivä. Näin niistä on enemmän iloa kuin, jos ne olisivat lipaston laatikossa. Yksi lomapakko on muuten Kate Spaden suunnittelema, ja ostin sen viime vuonna Jenkeistä. Uutiset kertoivat eilen, että hän on menehtynyt. 

Lasiastiaan voi myös kerätä muuta tarpeellista tavaraa, jota tarvitset useamman kerran viikossa tai kuukaudessa. 

3. Kulhot
Keramiikkakulhoihin voi laittaa vaikka koruja yöpöydälle tai pöydälle. Kulhot ovat käteviä myös pienten esineiden kuten meikkien tai avainten säilytykseen. Itselle on erittäin tärkeä kookoksen kuoresta tehty kulho, joka muistuttaa norsua, niin säilytän siinä koruja kylppärissä. Välillä se kyllä on olohuoneen pöydällä ja siinä on läjä kynttilöitä.


4. Mukit ja juomalasit
Usein kaapissa on kivoja erimallisia mukeja tai juomalaseja, johin voi laittaa yksittäisiä heiniä, luonnonkukkia tai oksia pihalta esim. yöpöydälle, kaapin päälle, kylppäriin, pienelle apupöydälle, lipaston päälle. Mukiin on myös kätevä kerätä kodin kaikki kynät. Itsellä on Balmuirin lasiastiassa kynät hyllyn päällä.

5. Tyhjät pullot
Itse olen kerännyt kaappiin erikoisia pulloja talteen. Yksi pikimusta viinipuollo on ollut oma suosikki, joka on ollut täällä esillä! Kaupan smoothiepullot ovat myös käteviä vaikka meikkisiveltimien tai vastaavien säilytykseen.

6. Kannelliset säilytyspurkit

Kannelliseen astiaan voi vaikka laittaa pumpulia tai vanulappuja. Tai kerätä värilliset tuikkukynttilät sinne sisälle läpinäkyvään purkkiin.

7. Lautaset
Pienet lautaset sopivat myös pienten esineiden säilytykseen kuten sormukset ja korut vaikka yöpöydälle.



Olisiko sinulla lisätä ideaa tähän listaan, miten käytät keittiön tavaroita sisustuksessa hyödyksi?

2.4.2018

Aallon teräsvati moneen käyttöön

Aallon teräsvati on niin hyvä sistustuksen asetelmien tekoon, että voin kyllä suositella sitä, jos et vielä omista tätä klassikkoa. Laita vaikka toivelistalle äitienpäiväksi tai muuten lahjaksi. Vatihan käy myös ruokatarjoiluihin tai muihin elintarviketarjoiluihin.

Aallon teräsvati on meillä ollut talven olohuoneen pöydällä. Siinä on ollut välillä kynttilöitä ja muita meille tärkeitä esineitä, mutta se on muuten hyvä asetelmien tekemiseen pöydällä.  Teräsvati on tässä  nyt ollut värillisten tulppaanien maljakon alustana. Tämä klassikko on ollut oma suosikki ja se olikin löytö viime vuonna kirpparilta. 


Pääsiäinen alkaa olemaan ohi tältä vuotta. Laitan tänne vielä tulevalla viikolla ohjeita meidän vaatekutsujen tarjoiluista, eli tulossa mm. gluteenittoman kääretortun ja kakkupohjan ohjeet. Ilman vehnääkin voi tehdä erinomaisia ja maistuvia leivonnaisia. Vieraat eivät edes tienneet, että jauhoina olikin käytetty gluteenitonta jauhoa. Lisäksi blogiin tulee juttua House of Lola -vaatemerkistä!

Mukavaa viikon alkua juuri sinulle!


28.3.2018

Maljakkovalintaa kirkkaista värillisiin

Pääsiäisenä laitellaan maljakkoon narsisseja, tulppaaneja, vihreitä oksia, pajunkissoja ym. Minä olen tykännyt tästä Marimekon Flower-maljakosta, johon saa pieniä asetelmia tai vaikka yksittäisen oksan näyttävästi esille. Flower onkin ollut täällä blogissani esillä kuvissa välillä. Marimekolta on tullut  markkinoille myös pienen pieni- maljakko, jota tällä hetkellä saa turkoosin värisenä. Se sopii hyvin asetelmiin tai yksinkin esille. Muita suosikkeja ovat Urna ja Ming- maljakot, jotka ovat kooltaan suuria. Maljakot ovat myös aina hyvä lahjaidea!




Kotona käytän myös asetelmissa Partyliten isoja maljakoita, jotka ovat myös kynttilöitä varten. Tähän isoon maljakkoon on kynttilöiden lisäksi tullut isoja pääsiäismunia. Kynttilät vaihtuu joko keltaisiin tai sitten valkoisiin vielä pääsiäisen kunniaksi.


Mikä on sinun suosikko maljakoissa?