20.11.2018

Kompakti naulakko ja kenkäteline

Naulakko ja kenkäteline ovat eteisen tärkeät huonekalut, joilla meillä helpotetaan arjen liikkumista sisälle ja ulos. Meillä on arkieteinen tuossa kodinhoitohuoneen yhteydessä, josta on helpompi kulkea ulos kuin kauempana olevasta uloskäynnistä. Valkoinen seinällä oleva Artekin naulakossa on "oksia" ripustamista varten. Alimmalle oksalle voi eskarilainen laittaa takkinsa ja lakkinsa, vaikka välillä hänellä unohtuu ulkovaatteet lattialle jostain kumman syystä. Mies on varannut yläoksat lippiksille. Naulakko asennettiin tarkoituksella sellaiselle korkeudelle, että se palvelee kaikkia meitä.



Kenkäteline on Mixtrack ja koko M (koko 56x27x28) ja siihen sopii 4-6 paria kenkiä, riippuen kenkien koosta. Telineessä on päivittäin käytettävät kengät ja osa on kenkätelineen viereisessä kaapissa. Kenkäteline oli ennen suurempi, mutta siinä oli kengät aina sekaisin, joten nyt pienemmässä telineessä ne säilyvät järjestyksessä eikä se täyty liikaa kengistä. 






Tähän Latva -naulakkoon on helppo ripustaa kaikenlaista ja säilytän myös huiveja sekä kestovihannespussia tässä kauppareissua varten. Latva naulakko on itsekin myös klassikko, ja nämä molemmat ovat tulleet meille fb-kirpparilta.

Miten teillä arkieteisen säilytysratkaisut on ratkaistu?

16.11.2018

Sinivalkoista -haaste 2018

Sinivalkoinen haaste on lähtenyt Tiiu/Puutarhahetki -blogista, jossa halutaan tuoda Suomen itsenäisyyttä esille ja lippumme värejä. Minä nyt tartuin tähän haasteeseen Hannan Arjen Karusellista blogin vinkistä. Valkoinen on aina ollut oma väri kotona sisustuksessa, mutta siihen yhdistän myös muita värejä, mutta en kovin radikaaleja. Ihailen kotien sisutuksia, joissa on värikästä ja jos vaikka joku myös pukeutuu hyvin värikkäästi. Sininen taas oli aikoinaan oma lempiväri myös ja siksi meillä on kylpyhuoneessa mm. sinistä, turkoosia ja hiekkaa kaakeleissa ja onneksi myös valkoista.

Tässä valkoisia kuvia meiltä:








Sinistä löytyy meiltä vähän, vaikka sininen on nyt vuoden sisällä palannut taas sisustukseen. Tapeteissa olen ihaillut oikein tummansinisistä tapettikuoseja. Sininen on myös minun lempiväri vaatteissa. Klassikko mikä klassikko myös väreissä. Sinisen sävyisiä Iittalan Kartio- laseja on ollut vuosia ja ne ovat käytössä arkena meillä aina. Laitan myös kattauksessa pöydälle Kartio- laseja eri väreissä. Kastehelmi tuikkuastioita on myös sinisen sävyisenä meillä; ajatonta ja aina niin upea kynttilän palaessa niissä. 

Tässä sinisiä kuvia meiltä: 






Haasteen teemana on sinivalkoisuus, kuvissa voi olla mitä tahansa kaunista sinistä ja valkoista.


Haasteen säännöt:
- kerro postauksessasi, kuka haasteen aloitti (Tiiu/Puutarhahetki-blogista)
- tee postaus, jossa sininen ja valkoinen ovat pääroolissa
- haasta kolme tai useampi blogiystäväsi mukaan
- käy kirjoittamassa postauksesi www-osoite Puutarhahetki - Suurien unelmien puutarha -blogin Sinivalkoista-haaste -postauksen kommenttikenttään


Haastan seuraavat blogit mukaan: 


Ja nappaa haaste tästä itsellesi, tämä sopii kaikille! Jäämme odottamaan itsenäisyyspäivää, sehän on meidän sinivalkoinen juhlapäivämme.


                                                                                                                    (*sisältää mainoslinkkejä)

13.11.2018

Mitkä viherkasvit saat kotona menestymään?

Helppohoitoiset viherkasvit ovat meillä sellaisia, joita ei tarvitse kastella usein, eivät säikähdä pimeää ja säilyvät hengissä vuosikausia. En muista usein edes lannoittaa kasveja, mutta nyt olen skarpannut asian kanssa. Käytän lannoitusainetta kasteluveteen sekoitettuna, ja nyt odotan, että kasvit kasvavat hyvin myös pimeän ajan. Kesällä vien osan näistä kasveista terassille, ovat osa sisustusta lasitetulla terassilla, jossa vietetään paljon aikaa keväästä syksyyn. Ruukut ovat myös tärkeä osa kasvin ulkonäköä ja vaihdan usein mullat muuten kesäisin; ihan siitä syystä, että se on aika sotkuista puuhaa. 

Vien kasvit siivouksen yhteydessä silloin tällöin suihkuun. Viherkasvit piristävät sisustusta ja myös puhdistavat ilmaa. Tässä ovat viherkasvit, jotka ovat helppohoitoisia: 

Peikolehti
Aloe Vera
Kookospalmu 
Tulilatva
Ilmakasvit





Poimin tähän vähän erilaisempia ruukkuja, mitä voisin meille ottaa: 



* sisältää mainoslinkkejä


Mikä on sinun lempiviherkasvi kotona?



10.11.2018

Siivouspäivä ja olohuone järjestykseen

Siivouspäivä on takana ja meillä tuoksuu Tolu, tai ainakin on raikasta ja puhdasta kotona. Olohuoneen parketti on nyt paremmassa kunnossa ja kiiltää, kun siihen käytän parketti&laminaatille tarkoitetua pesuainetta. Parketin pinta on tasaisempi ja kiilto myös. Lattia vaatisi hiontaa, kun siinä on paljon naarmuja, mutta nyt uudella pesuaineella se näyttää paljon paremmalle kuin aiemmin. 


Tänään laitoimme työ- ja leikkihuonetta uuteen järjestykseen. Ja se jäi vielä vaiheeseen. Monella on jo joulujuttuja mielessä ja minulla on ajatuksia uudesta matosta tuonne huoneeseen ja myös eteiseen. Olohuoneessa on nyt vaihdettu helppohoitoinen matto takaisin, vaikka paksut ja pehmeät matot niin mukavia jalan alla ovatkin. Helppohoitoisuus joskus voittaa sen mikä olisi miellyttävämpi ja ei niin käytännöllinen. 


Olohuoneen verhot ovat uudet ja tuo Sonetti -kankaan kuvio on upea. Se on yhtäaikaa sekä hempeä että graafinen. Kankaan valinta on oikein onnistunut ja tänään pesin yhden Pentikin kankaasta ompelemani kaitaliinan ja suuren pöytäliinan, niin kankaan laatu on erinomaista; ei kutistu eikä veny pesussa. Siitä täydet kympit Pentikille!  (verhokangas saatu blogiyhteistyönä)


Lasiterassi on myös siivottu, mutta vielä sinne ei joulua ole viritelty. Jotain havuasetelmaa tulee pöydälle tai lattialle ja siihen jouluvalot. Lasiterassia ei käytetä talvella, joten hyvin neutraali sisustus siellä on nyt. Heinä jaksaa vielä kasvaa, joten se saa vielä siinä olla jonkun aikaa. 


Minä aion paketoida tänään lomamatkalta ostamiani joululahjoja. Ja vinkkaan lukijoille huipusta joululahjaideasta, nimittäin koodilla 1845 saa 25% alennuksen naisten alusvaatteista, yöpuvuista ja oloasuista 18.11.18 saakka naisten alusvaatteista, yöpuvuista ja oloasuista 18.11.18 saakka täältä.

Huom! Alennusta ei voi yhdistää muihin alennuksiin tai alekoodeihin. Alennus ei koske seuraavia merkkejä: Happy Holly, Soyaconcept, Dasia, Novita, Freequent, Zhenzi, Cream, Tamaris, Saki, Triumph, Canada Snow, Pulz, Sloggi, Ceannis.

7.11.2018

Kirppislöytö

Kirppislöytöjä tulee joskus tehtyä ja tämä suuri Marimekon Räsymatto tyynynpäällinen oli juuri sellainen löytö. Ostin päällisen aluksi ajatellen eskarilaisen omaa huonetta, kun olen sinne ompelemassa saman sarjan verhoa. Kun asettelin tyynyn olohuoneeseen, niin siitä on tullut  lempityyny jokaiselle; erityisesti se on oikein mukava ja pehmeä sohvalla pään alla, kun katsoo televisiosta ohjelmia. Myös esikoululainen on siihen niin ihastunut Pikku Kakkosen aikaan makoillessaan sohvalla tyynyn kanssa, että tämä tyyny myös taitaa jäädäkin olohuoneeseen tyynypinon jatkeeksi. Tyynyjähän ei voi olla koskaan liikaa!


Sohvalla makoillessa on kiva asetella itsensä hyvään asentoon ja kerätä tyynyjä pään alle. Tämä iso tyyny vielä jotenkin korostaa sitä uppoamista rentoon olotilaan sohvalla, kun se on niin muhkea. Räsymattoa on täällä myös verhona kodinhoitohuoneessa meillä. Ajaton klassikkokuosi, johon ei kyllästy.


Oletko sinä tehnyt löytöjä kotiin kirpparilta?

5.11.2018

Parhaat lahjaideat isälle

Isänpäivälahja on nyt ajankohtainen, koska isänpäivä lähestyy ja mitä isälle tai papalle voisi antaa lahjaksi hänen juhlapäivänä, niin tähän kokosin ideoita pienestä lahjasta ja lomamatkasta kotimaassa. Lahja on aina ihana antaa, ja siinä on parasta se, että se kertoo antajastaan mitä hän on ajatellut lahjansaajasta. Kortti on myös tärkeä osa lahjaa; olkoon se itsetehty tai valmis kaupan kortti.

Meillä suku kokoontuu käymään mummolassa ja siellä on aina ihana nähdä lähimpiä. Jokaisella on aina niin kiireinen arki, että yhdessäoloa on lähinnä juhlapäivinä. Juhlapäivää voi juhlistaa myös juhlalounaalla. 

Isälle oma kahvikuppi:






    Mökkiloma yhdessä (laskettelu, kalastus, hiihto tms.) 

Meillä on ollut lahjana joskus vanhemmille mökkiloma, koska he ovat tykänneet mökkeilystä, vaikka itse asuvatkin maaseudulla ja joki on ihan lähellä. Mökkilomilla voi myös harrastaa jotain mukavaa lempijuttuaan vaikka laskettelua, kalastusta kesällä, pilkkimistä tai hiihtoa talvella.
LEHESSALMEN MÖKKI | KOLI, SAUNAHARJU 3 | KOLI, SAUNAHARJU 5 |

* sisältää mainoslinkkejä


Millainen lahja on sinun mielestä paras isälle tai papalle?

2.11.2018

Juhlapyhän tarjoilulehdotus -raikas hedelmäjuustosalaatti

Juhlapyhänä tarjoiluehdotus on hedelmäjuustosalaatti. Juustot voit valita makusi mukaan esim. siten, että toinen on sellainen mieto ja toisessa sitten enemmän makua. Salaattia voi syödä kahtena päivänäkin peräkkäin jälkiruokana, kahvipöydässä tai iltatarjoiluna. Salaatti on nopea tehdä ja se on myös ruokaisa, kun siihen tulee juustoja, Serkkuni tekee tätä salaattia myös lasten synttäreille ja mikä ettei sopisi tilaisuuten kuin tilaisuuteen. 

Tänään illalla söimme tätä salaattia ja olen sitä mieltä, että kaunis astia on myös jo puoli ruokaa. Olen ihastunut näihin Pentikin uusiin Kallio-sarjan kulhoihin, jotka sain blogiyhteistyön merkeissä. Sarja on myös hyvä lahjaidea, kun tuo joulu alkaa kolkuttelemaan. 



Hedelmäjuustosalaatti (4 hengelle)

1 prk hedelmäcoctailpurkki
1 prk mandariinilohkoja (tai tuoreita)
2 omenaa
viinirypäleitä (tai banaania)
100 g kermajuustokuutiota esim. Gouda
100g sinileima Emmentalia

Sekoita kulhossa hedelmät ja pilkottu juusto keskenään. Ripottele päälle sinihomejuustomuruja tai annosten päälle, jos ei tykkää sinihomejuustosta.


 Tänään illan pimeyttä olen häätänyt syttyttämällä joka puolelle kynttilöitä palamaan. Täytyy kyllä sanoa, että tuolta ihanasta lomakohteesta Miamista, kun palaa tänne pimeään talviaikaan, niin jet lagin lisäksi vastassa on tämä jäätävä pimeys. Siihen auttaa tämä kynttiläaika, ja hyvät valaistukset kotona. Huomenna on Halloween- koristeiden laittoa ja kokkaamme jotain hyvää pienen apulaiseni kanssa. Amerikasta tuodut Halloween- tikkarit otetaan myös esille. 

Keittiö -ja sisustustuotteita on nyt hyvässä alennuksessa täällä ja täällä jouluun saakka. Jos tykkäät skandinaavisesta sisustuksesta, niin Madam Stoltz on tanskalainen brändi ja sen tuotteet ovat kauniin yksinkertaisia ja niissä on vaikutteita Intiasta. Stolzin tuotteet ovat alennuksessa verkkokaupassa, kannattaa käydä kurkkaamassa täällä, jos haluat piristystä kotiin.

                                                                                                 `affiliate mainos



                                     Miten sinä tarjoilet juhlapyhänä?

31.10.2018

Mitä esillä kylpyhuoneessa?

Mitä sinä pidät esillä kylpyhuoneessa tai vessassa? Minä haluan pitää kylppärissä hyllyt  järjestyksessä mahdollisimman vähillä tavaroilla esillä, vaikka välillä purkkia ja purnukkaa tulee jätettyä hyllyihin. Ne kun ovat mahdollisimman helppo aamulla aukaista ja käyttää tarvittavat ehostustarvikkeet. Korit ovat käteviä säilytystiloja, ja niihin saa pienet tavarat hyvin piiloon kylppärissä. Meillä on lasihyllyt peilin vieressä, niin niissä saa olla hajuvesipullot ja muutamat kynsilakat esillä. Ne ovat sitä silmänruokaa, jota aina peräänkuulutan sisustusmielessä. Korissa on kätevä pitää harjat ja muut hiustarvikkeet käden ulottuvilla.




Amerikkalainen ystävämme antoi meille lahjaksi jokaiselle perheen naiselle lempiväreissämme Marimekon meikkilaukkuja ja pieniä pussukoita. Mustavalkoisen ystävänä minä sain niin ihanan pussukan, joka on ihan ilo silmälle myös kylppärissä hyllyssä esillä. Clinique -kosmetiikkayritys on tehnyt yhteistyötä Marimekon kanssa näissä meikkipusseissa. Malliltaan pussukat ovat muuten erittäin hyvät avata ja kaivaa haluamansa tuotteet esille. 


Miten sinun kylppärissä on tavarat esillä?









28.10.2018

Miami - perhe lomailee

Perhe lomaili Amerikassa sekä kaupunkilomalla että rantalomalla. Miami South Beach Floridassa on suomalaisten lomasuosikkikohde syksystä kevääseen, kun kotimaassa on pimeää ja kylmää. Floridassa lämpöä ja aurinkoa riittää ympäri vuoden.Kesällä on sadekautta niinkuin tropiikissa ikään. Miamissa on South Beach- saari, jossa lomaillaan pääosin; downtownissa eli itse Miamin kaupungissa on myös hotelleja.

Amerikan reissulla kävimme myös New Yorkissa, josta voit lukea huikaisevien kuvien kera täältä. ja viime vuoden matkalta täältä. Kävimme myös eteläisimmässä paikassa Key Westissä bussilla Miamissa ollessamme.

Miamin South Beach on ollut jo 20-luvulla lomaparatiisi ja sen Art Deco -tyyliä on näkyvillä rakennuksissa edelleen. Ihanaa pastellia seinissä, kulmikkaita seiniä ja vanhoja fontteja valokylteissä. Iltaisin syttyy eri värisiä valoja kadun liikerakennuksiin, näkymä on katsomisen arvoinen pimeällä.



Rantaviivaa on kilometreittäin. Ranta on suhteellisen puhdas eikä muovijätettä näkynyt juurikaan. Rantatuolit ovat maksullisia ja hotelleilla on omia alueita rannalla. Rantatuolin päivävuokra on 10 dollaria ja samoin aurinkovarjon. Rannalla on vartijat näissä (kuva alhaalla) omissa puisissa värikkäissä torneissaan ja välillä meressä on paljon aallokkoa, joten voin suositella pääosin uimista hotellin altaalla. Vahtitorneissa on muuten eri väriset liput liehumassa sen mukaan, miten tuulinen sää on.

Päivällä aurinko paistaa suoraan, joten iho kannattaa suojata hyvillä ja laadukkailla aurinkovoiteilla. Tilasin omat hyvät aurinkosuojavoiteet kertoimella 50 täältä, kun haluan mahdollisimman helposti levitettäviä ja tuoksuttomia voiteita. Esim. Wamisa sun  cream- aurinkovoide heijastaa auringon UVA- ja UVB- säteet iholta luonnosta peräisin olevan sinkkioksidin avulla ilman kemiallisia suodattimia. 


Ostoksilla kannattaa käydä esim. outletmyymälöissä kuten Dolphin Mall tai Burlington, Marshall, Macy´s ja T J  Maxx, jotka ovat tavaratalotyppisiä ja niissä myydään myös merkkivaatteita. Eli voit tehdä hyviä löytöjä. Publix ja Wahlgreen ovat ruokakauppoja, joista ensimmäinen on edullisempi. 




Halloween on suuri tapahtuma Amerikassa ja sitä juhlitaan pitkin viikkoa lokamarraskuun vaihteessa. Kaikenlaista kivaa rekvisittaa oli jo myynnissä syyslomalla, ja jotain tuli hankittua kotiinkin. Talojen pihoilla oli suuriakin luurankovirityksiä ja kurpitsoita, joita on kiva kyllä katsella ohikulkiessa.



Ravintoloita ja kahviloita amerikkalaiset käyttävät arkisin ja viikonloppuisin, joten ruoanlaittoon ei kotona käytetä niin paljoa aikaa. Hampurilaisia tarjotaan joka puolella, ja niiden hinnat ovat paljon edullisemmat kuin jos syöt ravintola-annoksia. Tippi sisältyy ravintoloissa usein annoksiin tai niistä on erikseen kahviloissa tai baareissa lasiastiat, joihin voit jättää tipin. Tytär sai meistä kaikkein isomman jätskin, kun antoi tippiä jo siinä vaiheessa, kun kassajärjetelmä kysyi haluatko maksaa myös tipin samalla.

Trolley -bussi liikkuu saarella puolen tunnin välein ja sen kyyti on ilmainen. Suosittelen lataamaan appsin kännykkään, jolla voit seurata miten bussi liikkuu. Bussikyydin saa myös maksamalla 2,75$ /sivu. Taksit ja Uber-kyydin saa hetkessä. Me liikuimme paljon myös XL Uberillä.

Lisää myös kuvia matkalta Instagramista!


Lomatunnelmissa ja jetlagin aikaeron myötä saattaa nämä illat mennä vielä kukkuissa!





Miten sinun syyslomasi meni?

24.10.2018

Rentoutumisen paikka kotona

Ennen lomaani tilasin kolmen kuukauden Mindfullnes-verkkokurssin itselleni. Arki on ollut välillä niin kiireistä ja aikaa pysähtymiselle tai vapaalla täysin heittäytymiselle ei ole oikein ollut riittävästi. Mindfuellnessia voi tehdä kotona, ulkona tai missä vain, kun tila on rauhallinen. Meillä kotona on oma rentoutusnurkkaus divaanisohvan ympärille rakennettuna: viherkasveja, tarjoiluvaunu, pehmeä matto,pitkä verho ja tyynyjä. Tila saa olla minimalistinen. Asensin ohjelman kännykkään ja sitä on helppo käyttää.Ohjelman valikossa on jokaiselle viikolle uudet sisällöt ja harjoitusten kesto minuutteina. Luin vasta artikkelin, jossa käsketään hengittämään syvään ja rauhassa, jolloin aivot saavat käskyn unohtaa muut stressaavat asiat. On siis tärkeä pysähtyä välillä ja antaa mielen rentoutua; kotona siis etsi se rentoutusnurkka tai hyggeilypaikka ja pysähdy hetkeen!

Pukka-tee on ollut oma suosikkitee nyt syksyllä. Tykkään vihreästä teestä ja tässä paketissa on myös mukana muita makuja vihreään teehen sekoitettuna. Kortit sain tyttärentyttäreltäni nimipäivänä lahjaksi. Hän on nyt niin kiinnostunut kirjoittamisesta, tomera eskarilainen.

*Sukhi-pannun alunen saatu blogiyhteistyössä

Onko sinulla keinoja pysähtyä arjen keskellä?

21.10.2018

Mitä Ystävämyynnistä tilasin?

Marimekon ystävämyynnissä on erityisen värinen logokassi saatavilla,jos tykkäät pinkistä.Sain lahjakortin syntymäpäivänäni ja käytän sen yhteen ihanaan tuotteeseen verkkokaupassa.Ei ehkä ole yllätys,mikä on monen sisustajan suosikkituote kotona.Joskus on hyvä puntaroida minkä arvokkaan tuotteen haluan kotiini; pyrin valinnoillani myös ekologisuuteen,vaikka joskus harvakseltaan ostan myös halpoja sisustustuotteita.Ne myös lähtevät kierrätykseen vaikka kirpparille tai kaverille (myös sukulaisten kesken kierrätän).  Sisustamisen juju on haaveilla ja sitten sen haaveen toteuttaminen olkoonkin se designia tai muuta. Valmistajat tuottavat uusia tavaroita markkinoille 24/7; haluatko sinä olla vastuullinen sisustaja?


Mitä olet mieltä kuluttamisen vastuullisuudesta?