10.4.2019

Pääsiäistä kodin sisustukseen

Pääsiäiseen valmistautuminen tarkoittaa meillä ensin rairuohoa, joita on jo kaksi rehottavaa istustusta valmiina ollut jo pienen kylväjän toimesta pari viikkoa. Kasvatus onnistuu hyvin, kun välillä toinen viherpeukaloista käy saksimassa lyhyemmäksi istutuksia. Lisäksi olohuoneeseen toin viikonloppuna pajunkissoja maljakkoon, ja ne ovat ihan kauniit tuossa suuressa Urna-maljakossa.  Toki myös virpomisoksia teemme yhdessä ja sitten maalaamme kananmunia. Näin eilen Pentikillä muuten myös todella kauniita keraamisia käsin maalattuja munia!


Meidän pääsisäiskoristeet, jotka on ihan ostettu kaupasta eikä itse tehtyjä, ovat hyvin yksinkertaisia ja sopivat vuodesta toiseen. Niistä on ollut täällä juttua aiemmin ja myös täällä , kun blogissa oli arvontaa.  Lisäksi lasten tekemiä vuosia vanhoja koristeita otan esille  juhlapyhinä, ja jos joku on jo sen verran rispaantunut, niin luovun siitä vähän haikein mielin. Leikkihuoneen ovessa on jo keltainen tipu ollut tovin, ja ikkunaan laitan lisää lasten tekemiä askarteluja keittiöön ja leikkitilaan.



Viikko on jo puolessa välissä ja lumimyrskyt ovat ehkä jo elettyä elämää. Tänään on aurinko paistanut, joten se saa keväisen fiiliksen nousemaan. Ajattelin tuoda narsisseja ulos terassin ruukkuun ja parvekelaatikkoon. Lisäksi laitan siihen pajunoksia seuraksi. Narissit laitan kukkapenkkiin niiden kukkimisen jälkeen, koska ne kukkivat joskus sitten uudelleen maassa. Joka vuosi nousee lumen alta uusia narsisseja ryhmissä, eli talvehtivat hyvin vuodesta toiseen.

Alakuvan rairuhon seassa olevat pääsiäismunat ovat joskus nuorena tilattu Oriflamelta. Alkujaan ne taisivat olla nauhalenkillä varustettuja, eli ne sai roikkumaan vaikka oksaan. Nyt ne ovat ilman naruja ja aseteltu ruohon sekaan. Sarpanevan ja Opan katelautaset ovat käteviä rairuhon alustoina. 


Rairuhon seassa on tipuja, suklaamunia ja puisia munia. Tipuja laitamme lisää, kun ruoho leikataan vielä kertaalleen ennen pääsiäistä. Saattaa kyllä joutua leikkaamaan ruohon kahteenkin kertaan. Toinen näistä metallisista katelautasista on paljon suurempi, vaikka kuvassa näyttävät samankokoisilta. 



Tälläisiä pääsisäiskoristeita kodin sisustuksessa on nyt esillä. Pääsiäiseksi toin Brysselistä värikkäitä pieniä suklaamunia, joten niitä pupu on aikonut piilotella sinne tänne etsittäväksi. Ja siihen saattaa olla, että pitää tehdä kartta, mistä munia voisi löytyä.

Jos haluat hemmotella päsiäisen aikaan itseäsi, niin vinkkaan täällä olevasta hyvästä Bette Boxin tarjouksesta, jos tilaat Bette Boxin itsellesi tai lahjaksi, saat maaliskuun Betten kaupan päälle! Tarjous on voimassa 8.-14.4.2019 tai niin kauan kuin tavaraa riittää. Koodia SUPERVIIKKO voi käyttää kaikkiin tilausmalleihin (3kk määräaikainen tilaus, 6kk määräaikainen tilaus, jatkuva tilaus). 1 koodi / asiakas.






                                        Millaisia  pääsiäiskoristeluja sinä teet?








5.4.2019

Millainen lamppu sopii korkeaan kattoon?

Millainen lamppu sopii korkeaan tilaan? Ainakin tämä lamppu, joka on klassikko ja se tuli tilattua Hullareilta ja eilen mies asensi sen meille kattoon. Lamppu on Artekin A330S Kultainen kello, Tämä on kylläkin ihana musta väriltään. Se on sopivan siro, valaisee hyvin ja mattamusta sopii tilaan kuin tilaan. Lampun mukana tulee moneen korkeuteen riittävä johto.

Uusi lamppu löysi paikkansa nyt hyggeilytilan valaisimena. Tilassa oleva divaanisohva on musta ja samoin Kivet verhossa on mustaa. Joten sopii kuin nenä päähän tuohon tilaan. Miksi kannattaa satsata ja sijoittaa aikaa kestäviin design-valaisimiin? Minulle on tärkeää, että lamppu sopii tilaan kuin tilaan, lamppujen paikkaa voi vaihdella, design-valaisin ei mene muodista vaan on ajaton ja joskus sen voin antaa vaikka perinnöksikin. 


Olohuoneen valkoinen Artekin A333 lamppu näkyykin tuossa yläkuvan taustalla. Yhtenäistä näille kahdelle lampulla on tuossa alaosassa oleva kuviointi, joka tuo valoa esille myös näistä kohtaa. A333 lampusta voit lukea täältä! Tila on osaksi yhtenäinen olohuoneen ja tämän hyggeilytilan kanssa, ja valkoinen ja musta lamppu sopivat molemmat tilaan, eikä tarvitse olla aina kahta samanlaista lamppua. Perustelen tätä sillä, että lamput eivät ole valtavan suuria eivätkä vie tilan muilta elementeiltä huomiota. 

Musta ei ole muuten yhtään huono valinta lampun väriksi! Vai mitä olet mieltä? Löytyykö sinun kotoa mustaa lamppua? Kannattaa välillä olla rohkea ja valita valkoisen lisäksi myös muitakin värejä. Valaistuksesta on ollut myös täällä juttua ja täällä. Keveästä valaisimesta makuuhuoneessa kirjoittelin täällä.





Light A330S riippuvalaisin Kultakello eli Golden Bell toiselta nimeltä on aikoinaan suunniteltu ravintola Savoyhin v. 1937. Lamput ovat edelleen ravintolan sisustuksessa  kultaisen värisinä luomassa tunnelmaa asiakkaille.  Tämä kertoo myös siitä, että klassikko tuote on kestävää kehitystä parhaimillaan. Tyypillistä Artekin valaisimille on hyvin hallittu muotokieli ja valon esilletulo valaisimen reunojenkin läpi. Alvar Aalto on aina suunnitellut valaisimia osaksi koko tilan kokonaisuutta, joten hänelle oli tärkeää, että pienetkin yksityiskohdat kuten valaistus näytteli tärkeää osaa arkkitehtuurissa. 

Tämä lamppu oli myös Hulluilla päivillä tarjouksessa, joten säästin sata euroa. Tilasin myös eskarilaiselle  Hullareilta vaatteita ja asusteita muutamia kappaleita. Oma viikko vierähti osaksi tuolla Brysselissä, josta on tulossa oma postauksensa nähtävyyksistä. On kaunis kaupunki käydä siellä ja lentokin on vain kaksi tuntia ja vartti. 


Mitä sinun viikonloppuusi kuuluu?








29.3.2019

Gluteeniton tiikerikakku

Yhdessä leipominen on meillä yhteinen harrastus pienen leipurini kanssa. Tällä kerralla teimme gluteenittomana tiikerikakun, joka onnistui hyvin uudella ohjeella. Kakku saa muuten olla tekeytymässä vähän aikaa vaikka jääkaapissa, että siitä on helppo leikata. Gluteenittomat jauhot tekevät kakusta usein niin pehmeän, joten ihan tuoreena (vaikka se on tosi herkkua) se voi olla hankala leikata. Mutta kyllä onnnistuu, varsinkin meillä odotetiin, että kakku saatiin suoraan uunista tarjolle.

Pieni leipuri pohti miten kakusta tulisi oranssin värinen, kun onhan tiikerilläkin oranssia. Yhteistuumin päädyimme sitten kuitenkin siihen kellertävän sävyyn, eli ihan tavalliset leipomisaineet tulivat kakkuun. Luomukakun saat, jos käytät luomutuotteita tässä.

Oiva 10- vuotta kahvikupit ovat olleet meillä käytössä myös arkena. Lisäksi näitä kahvikuppeja on myös ilman tuota kultaraitaa. Näillä astioilla saa myös arkeen juhlantuntua ja tuossa linkissä on myös -25% alennuksia Marimekon tuotteista. Kannattaa katsoa! Kultaraitaiset Oivat pitää pestä käsin, mutta nämä tavalliset kestää konepesun.




Tiikerikakku (G)

200 margariinia tai voita (huoneenlämpöinen)
2 dl sokeria

3 munaa

3 dl jauhoja (gluteeniton)
2 tl leivinjauhetta
1,5- 2 tl vaniljasokeria


Vaahdota voi ja sokeri. Lisää yksitellen munat vatkaten. Lisää lopuksi jauho+mausteseos. Vatkaa vielä vähän.

Ota taikinasta erilleen 1/3 osaa, lisää siihen sekoittaen

2-3 rkl kaakaojauhetta
2 rkl kermaa (laitoin ruokakermaa)

Laita voideltuun kakkuvuokaan ensin vaaleaa taikinaa, sitten päälle tummaa ja lopuksi vaaleaa. Tee haarukalla pistoja eli raitoja tiikerille taikinaan. Paista 50 minuuttia 200 asteessa tai 175 asteessa kiertoilmauunissa.


Yhdessä tekeminen ja taitojen opettaminen on minusta aina niin tärkeää lasten kanssa touhutessa. Esikoululainen on aina heti valmiina leipomaan ja kokkailemaan, kun häneltä kysyy. Jospa taitoja säilyy hänelle myös aikuisenakin, kun niitä nyt on niin paljon harjoiteltu. Meillä on jo muuten pääsiäisruoho jo kovasti kasvanut! Pääsiäisruohoja on jo kylvetty kaksi kappalein. Toista on sitten jo saanut leikatakin, huumaava ruohon tuoksi siitä kyllä lähteekin.

Hullujen päivien mainoksia on näkynyt joka puolella. Tein tilauksen myös ja odottelen nyt pakettia saapuvan. Tilasin Artekin lampun, kun olen kerännyt design-lamppukokoelmaa meille. Mutta siitä sitten enemmän, kun paketti saapuu. 


Joko olet aloittanut pääsiäistouhuja kotona?

25.3.2019

Meikit ja kosmetiikka ojennukseen

Meikit ja kosmetiikkatuotteet säilyvät hyvin ojennuksessa, kun ne ovat omissa lokeroissaan läpinäkyvässä telineessä. Ostin tämän telineen tuolta Jenkeistä edelliseltä matkalta Miamiin ja Orlandoon. Telineessä on eri kokoisia ja levyisiä lokeroita sekä alhaalla vielä omat avattavat lokerot, joissa säilytän koruja ja hiusjuttuja. Yläosaan olen laittanut meikkitarvikkeet omiin lokeroihin: rajauskynät, kulmakynät, ripsivärit, luomivärit ja värivoiteet. Hyvin ovat pysyneet järjestyksessä ja sitten löytyy aamutoimien aikaan ilman suurta etsimistä.



Ikean kaksipuoleinen peili on näppärä nostaa ehostuksen ajaksi sinne, missä sitten tulee laitettua itseään. Minulla tämä lokerikko ja peili ovat usein keittiössä pöydällä tai tason päällä. Tai välillä ne ovat kylpyhuoneessa ja nyt kuvauksen aikana tuossa meikkauspöydän päällä, joka on jäänyt vaiheeseen pöydän sisustaminen. Ja pöytäkään ei ole vielä löytänyt oikeastaan lopullista paikkaansa meillä. Tätä pöytää käytetään myös tietokonepöytänä, mutta siihen tarvitsen ergonomisemman pöydän, kun teen töitä paljon myös kotona. 


Meikit ja kosmetiikka ojennukseen


Meikit ja kosmetiikka on helppoa ottaa lokerosta käytöön, Haluan esitellä tässä yhden hyvän silmien rajauskynän. Olen nimittäin testaillut Lancómen silmien rajauskynää. Siinä on kätevä tuo kääntyvä varsi, helpottaa käden asentojen vaihtamista pikkutarkassa rajauksen teossa. Lancómen tuotteet ovat -20 % tarjouksessakin tämän kuun loppuun, jos on tarvetta päivittää omaa kosmetiikkaa. Ripsiväreissä on myös Lancómella kaarevat varret, joka helpottaa ripsien laittoa. Arkena suosin hyvin yksinkertaista ehostusta ja sen vuoksi on hyvä, että tarvittavat kosmetiikat ovat helposti saatavilla ja kätevästi siirtyvät huoneesta toiseen. Nuo luonnonharjassiveltimet ovat omia suosikkejani!


-sisältää affiliate-linkin

Missä sinä pidät kosmetiikkatavaraoitasi?






23.3.2019

Voiko olla ihanampaa kukkaa kuin tämä!

Voiko siis tosiaan olla ihanampaa kukkaa kuin leinikit. Kukkakauppareissulla tulee aina ihasteltua leikkokukkavitriiniä ja siellä on aina toinen toistaan kauniimpia kukkia tarjolla. Tulppaaneja oli perinteisiä Suomessa kasvatettuja ja sitten erikoisempia kuten papukaijatulppaania Hollannista tuotuja. Mutta tällä kertaa halusin näitä hennon puuterinvärisiä leinikkejä suureen maljakkooni. Hyvin hennompikin kukkakimppu sopii näinkin suureen lasiseen maljakkoon.


Viikko on mennyt aurinkoisista päivistä nauttien, sisällä kuitenkin, kun flunssa on ollut päällä. Aurinko tuokin esille likaiset ikkunan pinnat ja siten myös vinkkaa siitä, että pitäisikö ne ikkunat alkaa pestä. Katolta tuli myös lumet takapihalle ja autokatoksen katolta myös lumiesteet tiilien kera. Kevättä odotettu siis oikein ryminällä.


Kukilla on helppo tuoda tunnelmaa kotiin: juhlaan, arkeen, viikonloppuun. Tuo suuri lasimaljakko on välillä ilman kukkia, ihan vain hyllyn päällä esillä sisustuselementtinä. Kooltaan se on erittäin suuri ja siksi myös näyttävä.

Sain viikolla soitettua Dna:lle puhelinliittymien hintojen tarkistusta. Sain hyvän tarjouksen meidän liittymiin 19,90€ rajaton netti ja puhelut. Ulkomailla Eu:n alueella saa myös puhua samaan hintaan, tämä oli hyvä etu. Netin käytöstä oli jotain rajoitusta, mutta nyt saa rauhassa käytää karttaohjelmaa ettei aina eksy tai pyörittele paperikarttaa. Tässä myös sulle vinkki miten voit säästää ja ottaa kopin tuonne Dna:n tarjoukseen;

Jos jättää yhteystiedot Kilpailu.fi  ja DNA- kisaan, niin osallistuu arvontaan, jossa arvotaan I phone XS uutuuspuhelin kaikkien yhteystietojen jättäneiden kesken 30.6.19.


-sisältää affiliate-linkin

Tiedätkö sinä millainen puhelinliittymä sinulla on?





18.3.2019

Kahvipöydän pelastajat -vierasvara

Kahvipöydän pelastaja on paketti suklaata, jos kaapissa ei ole pullaa tai keksiä tarjolla. Tumma suklaa sopii hyvin teen tai kahvin kanssa. Suklaa on kiva laittaa esille pienelle puiselle tai keraamiselle lautaselle tai mille vain lempialustalle. Tummaa suklaata on tullut itsekin tehtyä ja pakasteesta löytyy nytkin itse tehtyjä konvehteja. 





 Näissä Goodion ja tuo Isokyrön Kyrö Distillery Companyn yhteistyösssä tehdyissö suklaissa on myös niin kauniit nämä paketit, joten laitoin ne esille myös suklaan kanssa pöytään. Karpalolla ja ginillä höystetty  raaka tumma suklaa on kääritty ihanaan lappapuuron punaiseen kääreeseen (kuvassa vasemmalla) ja Café Ubuntun kääre tuo mieleen afrikkalaisen kankaan kuosin.

Café Ubuntu -suklaapaketin myynnistä menee viisikymmentä senttiä muuten hyväntekeväisyyteen kenialaisten naisten ja lasten hyväksi. Teksti lukee paketin takaosassa läpässä, ja näin voi kotona myös osallistua hyväntekeväisyyteen suklaan merkeissä. 


Café Ubuntu on tummaa suklaata ja myös vegaaninen, laktoositon sekä gluteeniton. Katsoin, että paketissa on lisättyä sokeria, eikä ole maultaan siten liian vahvaa kahvipöytään. Karpalo on aina mielestäni toimiva suklaassa ja marjat yleensäkin.

Viikonloppu meni flunssan kourissa, ja ääni on hiukan kadoksissa vielä tänäänkin. Saimme pienen apulaisen kanssa jo pääsiäisruohon kylvettyä. Hän ei malttanut odottaa, vaan sunnuntaina jo laitoimme tipujen ruohon kasvamaan. Kaupassa oli myös oikein suuria pääsiäismunia ja sellainen yksi jo kotiutui meille. Sovimme, että sen sai avata karkkipäivänä lauantaina. Ja sitä ennen piti auttaa kotitöissä, mutta ehkä se nyt oli hintansa väärti. 

Nämä kauniit suklaapaketit käyvät myös pääsiäispöytään ja ovat myös hyviä lahjaideoita!


* Tuotteet saatu blogiyhteistyönä



Onko suklaa sinun kahvi - tai teen kanssa tarjottava herkku?

15.3.2019

Dubai lomakohteena

Dubai lomakohteena on yhdistettynä lämmintä, turvallista ja luksuksen kaupunki- ja rantalomaa. Maaliskuussa lämpöä oli 24-27 astetta, välillä oli kova tuuli ja hiekka pöllysi. Uima-allasalue oli kahtena päivänä kiinni hiekkamyrskyn vuoksi. Se oli hauskaa, kun autot olivat hiekan pölyssä ja kuljettajat niitä sitten puhdistelivat. Dubai sopii pariskunnille ja myös perheille, jolloin pienemmille lapsille hotellin tarjontaa kannattaa miettiä esim. uima-allas ei katolla, leikkiaktiviteettiä jne. 



dubain hotelleissa on lähes aina aamupalaa ja puolihoitoa tarjolla edullisesti, joista ainakin aamupala kannattaa ottaa ohjelmaan. Aamupala oli meidän hotellissa hyvin monipuolinen ja tarjolla oli paljon arabialaisia ruokia. Niitä oli ihan ilo maistella. Ravintoloissa illallisen sai 10-15 eurolla, joten hyvin edullista ruoka oli. Meidän hotellissa illallispuffee oli 59 dirhamia (14€). Viinejä ja olutta sai tiskin alta, niitä ei tarjoilla Dubaissa missään vain hotelleissa. Ruoka painottuu riisiin, kasviksiin ja kanaan. Hyvin paljon on haudutettua kasvista ja älä ihmettele ravintolassa, jos joku syö ruokaa sormin. Nimittäin paikalliset syövät oikean käden sormilla ruoan. Turistit syövät kyllä sitten haarukalla ja veitsellä. 



Tässä kävimme Atlantiksessa Gordon Ramseyn ravintolassa, jossa sai jäätelöannokseen itse kerätä karkkeja kuppiin. Ja niitä me keräsimme ja ajattelin, että tämä on lasten unelmaravintola.



Ihmiset ovat joka puolella hyvin ystävällisiä. Hotellissa puhelin soikin välillä ja henkilökunta kysyi, onko kaikki hyvi. Kaupunkin on siisti, sinua sakotetaan, jos heitä tupakan tumpin tai roskan kadulle (240 € sakko). Paikallisia ihmisiä ei saa kuvata ilman lupaa, vaikka sheikki ja hänen haareminsa ihmetyttäisikin. Miehet pukeutuvat valkoiseen kaapuun ja naisilla on musta kaapu yllä, jossa vain silmät näkyvät huivin alta.  



Dubain kaupungissa liikutaan takseilla, bussilla tai metrolla. Metrolla on hyvin helppo kulkea, ja sillä pääsee paikasta toiseen kätevästi. Hotellin respassa nauroivat, kun kyselin minkä aikaa menee meidän hotellilta kävellen rannalle...siis eihän kukaan kävellen mene. Nyt ymmärrän miksi, koska isot moottoritiet menevät kaupungin läpi eikä ylityspaikkoja ole helposti. 



Ostoksilla Dubaista löytyy mitä ikinä tarvitset. Ostoskeskukset ovat suuria, ja niissä on hyvin äkkiä 500 kauppaa sisällä. Mall of Emirates kätekee sisälleen myös laskettelurinteet (Dubai Ski). Outlet -kylä löytyy myös Dubain ulkopuolelta, sinne emme nyt menneet. Käytimme ajan nähtävyyksien katselemiseen.Yksi must-kohde on Bjur Kalifa, joka on maailman korkein rakennus. Hissi vei meidät 142 kerrokseen, eli New Yorkin Top of the Rock vie 65 kerrokseen. Siitä voit lukea täältä mun matkakertomuksesta. Maisemat olivat aivan upeat korkealta katsottuna.

Valokuvia tuli otettua todella paljon matkalta. Tyttären kännykkä on uusi ja hänen Huaweilla saa aivan loistavia kuvia. Itse kannoin mukana sekä kännykkää että järkkäriä. Totesin, että ensi reissulla vain kännykkä on mukana, koska se on helpompi kantaa mukana ja kuvanlaatu vain on nykyään niin loistava kännyköissä.



Safari aavikolle on myös suositeltava käyntikohde. Tilasin retken netin kautta ja niitä olisi myös saanut meidän hotellin kautta. Kuljettaja nautti autolla ajamisesta ja aavikkosafari oli hänen taidonnäyte siitä, miten hiekkaa silmän kantamattomiin pitää auton liikkeellä dyyneissä. Retken päätteksi kävimme kamelilla ratsastamassa ja näimme upean auringonlaskun. Aurinko muuten laskee siellä aivan hetkessä, sekin on näkemisen arvoinen.


Dubaissa naisilla pitää olla olkapäät peittävää asua ja hame polvien alapuolelle mielellään, jos liikkuu julkisilla paikoilla. Tytär piti tätä kaftaania päällään ja itse vedin valkoisen pitkähihaisen puuvillaisen kauluspaidan t-paidan päälle. Miehille suositelleen myös pitempi lahkeisia shortseja ja hihallisia paitoja. 




Mitä Dubaista kannattaa ostaa? Soukit eivät oikein olleet meidän shoppailupaikkamme, myyjät olivat siellä hyvin hyökkääviä. Pashmina -huiveja ostin sieltä itselleni ja tytölleni. Mausteista emme päässeet kauppoihin, koska ne oli siellä aivan ylihinnoiteltu. Tai ainakin sen myyjän kojussa. Tavallisesta marketista ostin monelaisia mausteita ja teetä kotiin tuomisina. Lisäksi kulta, timantit, nahkatuotteet ja vaatteet ovat sellaisia, mitä sieltä voi ostaa edullisesti. 


Dubai Mall on tuon Bjur Khalifan yhteydessä, ja samalla pääsee katsomaan maailman suurinta ostoskeskusta. Me kävimme katsomassa luksuskerroksen, jossa lenteli katossa keijukaisia; luksusta kerrakseen oli sisustus ja myymälöiden näyteikkunatkin.



Näkemistä ja kokemista jäi seuraavallekin matkalle. Kaupunki tarjoaa näkemistä niin paljon, että viikon matkalla ei kaikkea ehdikkään. Bjur Arab on maailman kallein hotelli (alakuva) ja sinne olisi voinut mennä vaikka teelle, jos olisi varannut pöydän etukäteen. Seitsemän tähden hotelli näytti siis tälle:


Oletko sinä käynyt Dubaissa?

12.3.2019

Siro kaiutin musiikin kuunteluun

Siro kaiutin musiikin kuunteluun on nyt olohuoneen hyllyssä paikoillaan.  Tämä kaiutin on on Tdk-merkkinen. Kaiuttimen saa ladattua tai sitten laittamalla johdolla seinään. Yhteys toimii langattoman verkon kautta Bluetoothilla yhdistämällä, joten musiikkia voi soittaa minkä tahansa bluetooth-ominaisuuden omaavan laitteen kanssa. Äänentoisto on hyvä, ja kyllä tuo tekniikka vain on kehittynyt niistä ajoista, jolloin piti olla suuret kaiuttimet hyllyssä. Tämä pieni kaiutin vie vain vähän tilaa ja on silti tehokas. 


Kaiuttiminen koolla ei ole enää välttämättä merkitystä, miten hyvin musiikki kuuluu. Pienestäkin kaiuttimesta voi kuulua yhtä hyvin kuin suuresta kaiuttimesta. Musiikkia voi nykyään kuunnella langattomasti olohuoneen sohvalla tai vaikka terassilla kesällä. Langattomat kaiuttimet ovat mullistaneet musiikinkuuntelun ja monenlaisia kaiuttimia on saatavilla jokaiseen makuun.

Meillä kuunnellaan musiikkia pääosin viikonloppuisin, kun on aikaa rentoutumiseen. Arkena ei 
niinkään tule kuunneltua musiikkia. Sisustukseen tämä kaiutin sopii hyvin, koska se on matala ja suorakaiteen muotoinen. Tilaa se ei paljoa vie hyllystä. 


                                                                                                                                                  * sisältää affiliate-mainoslinkin

Millaisia kaiuttumia teillä on kotona käytössä?

9.3.2019

Kultaa ja kimallusta Dubain sisustuskaupoissa

Kimallusta ja kultaa on Dubain sisusustuskaupoissa, kun tuossa valtaisassa Mall of Emirates -kauppakeskuksessa tulee käytyä. Lomalla on aikaa kierrellä kauppoja ja tutustua paremmin paikalliseen tarjontaan. Itseä aina kiinnostaa myös tämä sisustuspuoli ja kuten Dubai muutenkin, täällä se kaikki hodokkuus ja luksus ovat esillä jokapuolella. Rakennukset loistavat kilpaa komeuttaan toistensa kanssa; rakennuksen valaistus vielä oikein viimeistelee upeuden.

Villeroy Bochin myymälässä oli myös tarjous menossa, jos ostat 200 dirhamilla (n. 48 €) saat alennusta 50 dirhmia (12€). Astioita on vaikea kuljettaa, joten tällä kertaa siis vain kävin katsomassa mitä heillä siellä oikein oli esillä. 

Huonekalu- ja sisustusliikkeessä valikoima oli hyvin skandinaavisia värejä huonekaluissa: beige ja harmaa. Piensisustuksessa oli taas rottinkia, kaislaa, punottuja koreja, maanläheisiä värejä sisustustyynyissä tarjolla. Sitten esineet olivat sitä suurta ja valtavaa lasia, kultaa, hopeaa ja messinkiä. Luksus tulee mieleen heidän tyylistään, ja ovathan ne upeita ja loistokkaita!







Ajattelin ensin, että ostan kotiin ihan aidon itämaisen maton makuuhuoneeseen, mutta hinnat olivat jotain mikä sai haukkomaan henkeä. Mall of Emirantin mattokaupaussa oli oli matot aitoja, souk-basaareissa mattoja oli myös, mutta en tiedä niiden aitoudesta. Carrefourin valtavassa tavaratalossa Mall of Emiratesissa oli mattoja laaja valikoima, eikä niissä hintataso ollut ihan niin korkea. 

Perehdyin tarkemmin matto-aiheeseen vanhasta Momondon lehtisestä, jossa kerrottiin, että kuinka käsityöläisperinne on siirtynyt mattojen osalta yhä idemmäs eli nämä matot mitä kävin silittelemässä suuressa luksuskauppakeskuksessa olivat Iranissa kudottuja. Matoissa oli pienen pieniä kuvioita, ja nyt ymmärrän miksi sängyn vierelle kuvittelemani matto voi olla hinnaltaa 1 200 €. 

Itämaisuus näkyy näissä keramiikkaesineissä: mosaiikkia ja monimutkaisia kuvioita. Kynttilät, huonetuoksut ja suitsukkeet ovat Dubaissa hyvin suosittuja. Kynttilöissä oli myös tuoksujen lisäksi myös kauniita koristuksia.



Mall of Emiratesta löytyy mm. Zara-home ja H&M oli kattanut keittiön ihan skandinaavisella tyylillä: harmaata, roosaa ja puuta (kuva alhaalla).



Kylpyhuoneeseen ja spa-tilaan sisustellaan koreilla, viherkasveilla, kynttiläpurkeilla ja peileillä.


Laitan myöhemmin tänne blogiin juttua matkavinkeistä Dubaissa. Kaupunkin on niin suuri, että siellä jäi nähtävää vielä seuraavallekin matkalle. 

Loman jälkeen kutsuu lumityöt pihalla, Ja jos kohta saadaan tänne myös kevättä paremmin, lumet ainakin voisi alkaa vähentymään. 


Olisiko näistä ideaa sinun kotiin sisustukseen?





5.3.2019

Keittiön kauniit astiat

Keittiön kauniit astiat ovat ilo silmälle ja niistä maistuu mielestäni ruoka, jälkiruoka ja juomat myös paremmalle. Meillä keittiön astiat ovat Muumi-mukeja, Arne Jacobsenin mukeja, Marimekon, Pentikin, Iittalan  ja Arabian astioita.  Joitakin yksittäisi astioita on myös muita, mutta kaikki astiat ovat jokapäiväisessä käytössä. Paitsi tuo Myrna-kalusto, jota ei voi käyttää kultauksen vuoksi, koska sarjan astioita ei voi pestä koneessa. Myrna -astiat ovat menettäneet arvoaan juuri tuon asian vuoksi. 

Hiihtolomalla ja kevään lopun pakkaspäivinä voi tehdä kuumaa kaakaota kuppiin ja koristella sen vaahtokarkeilla. Näin meillä tehtiin ennen lomareissulle lähtöä. Idea tähän tuli eskarilaiselta. Kaakao ehti jäädä kuppiin, kun tärkeintä oli syödä nuo vaahtokarkit kupin päältä. 



Käytän myös kuppien alla tarjottimia korvaamaan lautasen. Puinen pieni tarjotin on kätevä, jos siinä tuo tarjolle muutakin samalla juoman kanssa. Suuremmalla tarjottimella voi tuoda kaikki tarjottavat kerralla esille ja tässä alhaalla on usein käytössä tuo Räsymatto-leikkuulauta tarjottimena.

Makujakaupassa on vielä voimassa -25% :n alennus mm. Marimekon ja Arabian astioista, joten kannattaa täältä käydä katsomassa, jos on tarvetta uusille astioille tai omaa astiastoa täydentämään.



*sisältää affiliate-linkin

Mikä on sinun oma lempiastia kotona?





1.3.2019

Diy: kangastaulun tekeminen - Alevinkki

Diy-kangastaulu oli viimeisin ompelutyöni, kun löysin kirpparilta Marimekon kangaspalan. Kankaassa on aiheena Karkuteillä, ja olisiko kuvan norsu ja lintu lähteneet omin luvin jonnekin. 

Miten tämän taulun sitten tein, niin ompelin saumurilla reunat ensin siisteiksi. Toki sen voi tehdä myös tavallisella ompelukoneella eli huolitella siksakilla reunat. Sitten ompelin suoralla oikean ja vasemman reunan kääntämällä n. sentimin mittaisen taitteen nurjalle puolelle. Alaosaan ompelin kahden sentin kujan, johon laitan paneeliverhojen alaosassa olleita metallisia painokeppejä. Näillä saa ryhtiä kankaaseen, kun se on seinälle aseteltu. Yläosaan ompelin n. 2,5 cm;n taitteen. Tähän sitten tulee ohut puukeppi, kun sen löydän. Toinen vaihtoehto on, että laitan siihen metallisen verhotangon. Kiinnittäminen vain pitäisi saada siistiksi, että se on hyvä myös seinällä. 


Kangas on oikein värikäs, ja se sopii hyvin eri ikäisten lasten huoneeseen. Marimekon kankaissa usein on pääosassa suuret kuviot ja värit. Täällä on ollut juttua itse ompelmastani lasten sängyn päiväpeitosta, siinäkin on kangas saman valmistajan. Ideana oli myös se, että päiväpeiton kirjainten avulla lapsi voi opetella kirjaimia. Kauneus ja hyöty sitten toimivat samassa tilassa.

Jos sinulla on jäänyt kangaspalaa tai löydät kirpparilta kivan kankaan, niin niistä voi tehdä sisustukseen sopivan kangastaulun. Yksi tapa on siis ommella se kuten tuossa edellä kuvailin tai sitten pingottaa nitomalla kiinni taulukehykseen. Hyvä idea tässä on se, että jos kyllästyy tauluun, niin se on helppo vaihtaa. 

Hiihto- tai talviloma on osalla jo vietetty tai osalla se on edessä. Meillä loma vietetään tänä talvena etelässä ja saankin tuon uuden aurinkohatun käyttööni reissussa. 

Vinkkaan myös Makujakaupan hyvästä tarjouksesta, eli mukit ja kupit kampanjassa -25% ! Löytyy myös Marimekon mukeja. Klikkaa täältä tarjoukseen!


* sisältää Affiliate-linkin



Mihin sinä käytät kauniit kangaspalat?