24.7.2023

Keittiön ovien maalaus ja uudet vetimet

Miten vanhan keittiön voi päivittää uudeksi?

Keittiön ovien maalaaminen kalustemaalilla on yksi keino päivittää edullisesti keittiö, jos et halua vaihtaa ovia. Minä maalasin kalustemaalilla keittiön ovien puulistaosat kolmeenkin kertaan, että koivulista peittyivät valkoiseksi kokonaan. Ovia ei tarvinnut maalata kokonaan, kun valkoiset ovet ovat hyväkuntoiset, mutta vanha malli 1990-luvulta puulistainen keittiön ovi ei enää ollut mieleinen. Lisäksi kaupasta etsin tyyliin sopivat vetimet muovivetimien tilalle



Kaapin ovet ovat nyt valkoiset kokonaan ja valkoisen sävy on raikas.Uudet tasot on uusittu myös, ne ovat mittojen mukaan saatu kätevästi asennettua paikoilleen. Keittiö on pieni ja siinä on yhdessä nurkassa pieni pöytätaso.



Vetimet kannattaa sinun mitata sekä oven edestä että sisäpuolelta. Kaupassa kun on vetimiä monen mittaisia. Nämä metalliset vetimet ovat yksinkertaiset ja sirot.Olisin halunnut kultaisen väriset vetimet, mutta nämä olivat edullisemmat ja sävy taittaa kultaan, vaikka nikkelin väri oli hyllyn esitteessä. Yllättävän suuri määrä vetimiä muuten menee pieneenkin keittiöön!


Täällä on aiemmin ollut postausta kerrostaloasuntomme muusta remontista, kun lattiat ja listat vaihdatettiin.



Ovien listojen maalaamiseen moni useampi tunti, mutta työ kannatti ja nyt keittiö näyttää nykyaikaiselta ja raikkaalta. Seinän laattojen päälle on vielä suunnitelmissa shampanjan värinen vinyylilevy ja uudet silikonisaumat. Laatoissa on marmorikuviointi nyt, mikä on hyvin trendikästä nyt sisustuksessa, mutta tasojen hieman harmaan ja beigen kanssa eivät ihan sovi yhteen.


Silikonisaumat kannattaa laittaa vasta lopuksi, kun tasot on kiinnitetty. Meillä on asennettu keittiöön myös uusi allas, mutta siitä oma esittely työvaiheineen tulossa.







Oletko vaihtanut vetimiä kotona tai maalannut ovia?






25.6.2023

Puutarhan kukkivat puut ja kukat

Juhannus on ollut tänä vuonna mukavan lämmin ja loppuviikon sateet ovat saaneet puutarhan oikein reheväksi. Palasin sopivasti Italiasta lomareissulta juhannukseksi kotiin ja kymmenen päivän aikana oli kasvit kasvaneet kertaheitolla; rikkaruohoista puhumattakaan. Puutarhassa on juhannuksena kukkivia puita ja kasveja nyt parhaimmillaan. 

Sireenit ovat vaaleanpunaisia sekä etu-että takapihalla.Ne ovat malliltaan vartettuja, joka tarkoittaa, että yhdessä varressa kasvaa koko puu ja sen päässä on sitten puun haaraosat. Sireeni oli sateessa varistanut kukkia laatoille. 


Istutuslaatikoissa kukkivat monivuotiset perennat.Olen istuttanut osan perennoista ruukkuihin, ja upottanut niitä maahan, koska peitän sitten kuorikatteella tai koristekivillä osan altaista. Tämä helpottaa rikkaruohojen kitkemistä kukkapenkeistä altaissa. Altaat on meillä reunustettu kahdenlaisilla kivillä.



Tämän altaan korkeat kukat valkoiset ja siniset ovat takapihan terassin reunassa. Osan istutusaltaasta täytin suoraan pähkinän värisellä kuorikatteella. Koristekate vaalenee auringossa, niin sitä on hyvä välillä lisätä tai täyttää. 


Pensaista on myös Korallikanukka ja angervot kukassa.Toivon mukaan pölyttäjiä löytää nyt näiden ansiosta kadvimaalle ja -huoneeseen. Jätin mansikka-amppelit kadvihuoneeseen, kun ne näyttävät siellä hyvin tekevän mansikan alkuja. Keväällä hajotin aiemman vuoden amppelimansikat kahtia uusiin ruukkuihin.




Tässä vielä mansikka-amppelit, joista toivotaan paljon mansikoita kolme -ja 10-vuotiaille tyttären lapsille, kun he saavat näitä omalle terassille roikkumaan ensi viikolla.


Lomalla on tiedossa myös terassien öljyäminen, ja nyt alkaa jo olemaan kaikki laudat sen näköisiä, että kaipaavat kovasti väriä pintaansa. Puutarhassa on aina tekemistä keväästä syksyyn, mutta helppohoitoista puutarhaa pyrin rakentamaan koko ajan.


Mitä sun kesään kuuluu?




1.5.2023

Trendikkäät seinien värit

Mitkä ovat seinien trendivärit?

Remontti on edennyt tyttären omakotitalossa ja seinissä on neljää eri sävyä valkoisen ohella.Minä sain maalattua yhden makuuhuoneen, jossa oli aiemmin ollut puiset valkoiset puolipaneelit. Niistä oli jäänyt seiniin naulanreikiä jonkin verran, niin ne piti ensin pakkeloida. Maalasin ensin osan seinistä pohjamaalilla ja osassa olikin pohjamaali valmiina.Valkoiset seinän osat maalasin Kookoksen -sävyllä, ja se on mielestäni hyvä valkoinen. Tehosteseinässä oli sävynä petroolin sävyä ja seinä piti maalata kolmeen kertaan.Tässä lopputulos alakuvassa ja maslin sävy on Silkkitie.


Olohuoneeseen tuli lämmin beigen sävy yhdelle seinälle ja muut seinät ovat valkoista Kookoksen sävyä.Olohuoneessa oli myös valkpiset puolipaneelit, ja niiden irrottaminen oli kyllä työlästä. Olohuoneessa oli aiemmin harmaja maali seinissä.Lattia oli myös harmajaa laminaattia, mutta lattiassa on nyt valkotammi vinyylilankkua. Talo on nyt päivitetty 2020-luvulle.

Eteisen kaapit ja valkoiset kaapit  tytär purki kaikki pois. Eteinen ja ns.tuulikaappi olivat kovin ahtaat ja kapeat tilat, ja nyt tila avartui.Seinän maalin väriksi tuli vihreän sävyä ja muualle seiniin valkoista. Talossa on paljon oviaukkoja ilman ovia, niin aukkojen reunoja suojaamaan laitoimme muovilistoja.Ne oli kätevä kiinnittää ja lapsiperheessä kestävät parhaiten.


Aiemmin oli remontoitu pienen kolme vuotiaan huone, josta voit lukea täältä! 70-luvulla rakennettu talo on remontoitu nyt ja enää yksi makuuhuoneen seinä on vaiheessa.Samalla on vaihdettu uudet valokatkasijat ja pistorasiat myös.Sähkömies pitää vielä käyttää, että laittaa uudet led-valot vanhojen lamppujen tilalle.


Onko maalien väreissä sellaista, että voisit omaan kotiin laittaa?



12.3.2023

Ihonhoitovinkit

                                                Kaupallinen yhteistyö,                                                              mainoslinkit merkitty *

Talvella meidän monien iho kärsii kuivuudesta ja säävaihteluista. Olen käytännössä huomannut, että hyvät pesuaineet ja ihonhoitotuotteet ovat löytyneet parhaiten laadukkaista tuotesarjoista. Sain blogiyhteistyönä testiin uuden *Olo-apteekissa myytävän A-Dermasarjan tuotteita. A-dermasarja on 91-97%:n vegaani ja luomua. Jos ihosi on kuiva, allerginen tai atooppinen, niin tuotteet sopivat sekä aikuisille että lapsille.






A-Derman sarjan * Exomega  Control-sarjan näppärä ihoa kosteuttava ja rauhoittava suihke on tuoksuton ja kosteuttaa hellävaraisesti ihon. Tyttäreni vajaa kolmevuotias on hyvin atooppisen ihon omaava lapsi ja tämä spraysuihke sopi myös hänen iholle. Suihke rauhoittaa kutiavaa ihoa ja sopii vauvasta vaariin. Suihkaus kerran päivässä riittää ihoonhoitoon.


Lisäksi A-Derman sarjaan kuuluu ihan miedosti hajustettu 91% aineosista luonnollista alkuperää oleva *suihkuöljy. Se pehmentää ihoa ja on myös ravitseva.Suihkuöljy on muuten saippua-aineeton! Tämäkin tuote sopii vauvasta vaariin. Lapsen lapsen iho ei ole kutissut pesun jälkeen eikä aikuistenkaan.




Kasvoille ja silmänympärysiholle sopii tämä yläkuvan * hoitava ihovoide, joka on 95% aineosiltaan luonnollista alkuperää. Voide ehkäisee myös ihon kutinaa ja rauhoittaa ärtynyttä ihoa. Kylmä ja tuuli voivat kuivattaa ihoasi, joten tämä tuote sopii käytettäväksi tähän aikaan erittäin hyvin. Tykkään tästä tuotteesta, kun se on pumppupullossa ja siitä on helppo ottaa steriilisti tarvittava määrä voidetta.



A-Dermasarjan tuotteet löytyvät apteekista. Kaikki tuotteet sisältävät ihoa hoitavaa Rhealba-kauraa. Kaura auttaa tasapainoittamaan ja korjaamaan herkkää, allergista ja atopiaan taipuvaa ihoa. 


Miten sinä hoidat näin talvella ja keväällä ihoasi?




12.2.2023

Sisusustuslehti suositus

                                        * kaupallinen yhteistyö

Mikä lehti on hyvä sisustajille?

Avotakka on ollut minun suosikkilehti vuosien ajan. Avotakkoja on minulla hyllyssä pinossa vino pino ja 

osa vahoistakin vuosikerroista. Avotakka on sisällöltään monipuolinen ja se inspiroi kotimaisilla ja skandinaavisilla jutuilla sekä kuvilla.

Avotakan numeroista saan inspiraatiota siihen, miten eri kodeissa on huonekalut ja taulut aseteltu paikoilleen, millaisia trendejä käytetään sisustuksessa ja mitä kotimaisia vanhoja design-tuotteita halutaan kerätä tai mitkä ovat milloinkin suosittuja. Itse kerään vanhoja kotimaista värillisiä lasiesineitä ja nyt olen ihastellut Nanny Stillin tuotantoa. Kerään myös Artekin tuotteita, joista uusinta  vuoden 1978 seinähyllyä en ole vielä täällä blogissa esitellytkään. Postausta on tulossa. Skaninaavisessa sisustuksessa Artek on klassikko, ja se ajattomuus viehättää minua ja muita sisustajia.


Artekin kaunis Tankki- lepotuoli näkyy usein Avotakan valokuvissa.


Avotakka on osa A-lehden julkaisuja. Olen tilannut A-lehtien lehtiä muitakin kuten: Apu, Meidän Talo ja Kotivinkki, jotka kaikki ovat hyviä lehtiä. Olen tykännyt siitä, että A-lehdet lupaavat, että lehden hinta ei muutu yllättäen. Jos on jatkuva tilaus, niin he lähettävät laskun aina noin kuukautta ennen seuraavan tilausjakson alkua. Se on tosi tärkeä lupaus, että asiakas ehtii hyvin vaikka perua tilauksen eikä maksa seuraavasta tilausjakson numeroista. Tilauksen voi myös lopettaa ilman lisäkuluja kätevästi. Jatkuvan tilauksen voi myös vaihtaa heidän toiseen lehteen.

A-lehtien lehtivalikoima 

  • Apu
  • Kotivinkki
  • Eeva
  • Avotakka
  • Meidän Talo
  • Meidän Mökki
  • Viherpiha
  • Unelmien Talo & Koti
  • Apu Terveys
  • Maku
  • Trendi
  • Voi Hyvin
  • Image
  • Mondo
  • Tuulilasi
  • Kauneus ja Terveys
  • Apu Juniori
  • Ihana
Nyt, kun ystävänpäivä lähestyy, niin lehti on aina hyvä lahjaidea. Avotakan saat alle 25e:lla, joka on edullinen lahja! Myös muita kivoja lehtiä on hyvin edullisesti tarjolla, kannattaa tutustua tarjouksiin.


Ja muista ystävää vaikka kortilla tai viestillä myös!


Onko Avotakka tai muut A-lehden lehdet sinulle tuttuja?



17.1.2023

Itsetehdyt kynttilät

Itsetehdyt kynttilät ovat kiva harrastus vapaa-aikana. Sain kipinän diy-kuplakynttilöiden tekemiseen jo ennen joulua, kun ostin kuplasilikonimuotin, sydänlankaa ja parafiinia suuren pussin kaupasta. Sain muutamia kynttilöitä annettua lahjaksi ja vielä joulun jälkeenkin ovat hyvät idea eri sävyisiä kynttilöitä antaa viemisinä myös. Vein kummitädilleni kaksi kuplakynttilää ja hän laittoikin niitä palamaan kyläillessäni hänen luonaan.


Itsetehdyt kynttilät tehdään siten, että sulata vesihauteessa parafiinin miedolla lämmöllä.Ensin voit pitää kattilan ja siinä olevan veden siten, että se alkaa kiehua ja sitten pienennät lämpötilaa.Itse käytin foliovuokaa vesihauteen päällä, ja taitoin "kaatonokan" yläreunan vasempaan kulmaan.Tämä auttoi sitten kaatamaan silikonimuottiin sulan parafiinin kätevästi.

Tarvitset myös grillitikkuja, joilla saat aseteltua sydänlangan hyvin keskelle silikonimuottia. Sula parafiini kun alkaa sulattaa heti sydänlangan parafiiniä, siksi on myös hyvä olla metallinen paino langan päässä.

Tässä foliovuoat eri värisille parafiinisulatuksille ja grillitikut.Valkousen parafiinin sekaan saat väriä vanhoista kynttilän jämistä tai vahaliiduista.Värikästä kynttilän jämää tarvitsee vähän, kun väri jo erottuu valettavaan muottiin.



Tässä sydänlanka valmiina keskellä muotissa, ja grillitikuilla saat tuettua langan pysymään keskellä.Vinkkinä tuo kuminauhakiinnitys, pysyy paikallaan jämäkästi.


Parafiini kestää kovettua pari tuntia tämmöisessä n.8 cm korkeassa silikonimuotissa. Parafiini on mielestäni helppo käsitellä ja sitä muuten ei saa kuumentaa liian kuumaksi, kun se voi syttyä tuleen, joten siksi se sulatetaan vesihauteessa.








Tein myös vanhoihin Partyliten lasipurkkeihin uusia kynttilöitä.Valitsin vahaliidusta keltaista liituväriä näin kevään tulevana värinä.


Oletko sinä tehnyt diy-kynttilöitä?


24.12.2022

Jouluinen koti

Tänä vuonna jouluvalmistelut menivät ihan viimetinkaan. Eilen leivoin vielä vaalean piparitaikinan piparit ja tein gluteenittoman luumurahkatäytteisen kääretortun joulun kahvipöytään. Vaaleat piparkakut tein vanhalla reseptillä, ja ohje löytyykin täältä. Vaaleat piparit sopivat kyllä mihin aikaan vuodesta tarjoiltavaksi.



Illalla keitin myös aamua varten riisipuuron ja lakkasopan.Lakkoja on löydetty jo parina vuotena meidän omalta suolta ja niitä on pakasteessa vielä paljon.Riisipuuroon laitoin myös mantelin, koska koululainen pitää tärkeänä, nimittäin kuka mantelin löytää.

Joulukukka-asetelman sain siskoltani ja äidiltäni. Se on kyllä todella ihastuttava kukkineen ja bambeineen. Asetelmassa on hyasintti, tulilatva, sypressi. Joulukukat ovat kodin sisustuksessa kuin piste iin päälle. Jouluna tulee käytettyä myös pöytäliinoja, ja joulukukka-asetelma on näyttävä sen päällä. Joka vuosi meiltä löytyy jotain punaista ja Marimekon Lumimarja-kaitaliina.

Lumihiutaleen mallinen paperitähti on viimeisin hankinta sisustukseen, josta voit lukea täältä.



Kinkku on myös paistettu jo eilen illalla, meillä se on aina miehen tehtävä.Tänä vuonna kinkkua ei tarvinnut erikseen miehen herätä ottamaan uunista, kun kinkun voi myös paistaa valmiiksi edellisenä päivänä. Kinkun tuoksun sijaan meillä tuoksui eilen pipari.

Tonttu on tuonut paketteja kuusen alle, joten jännitystä on odotettavissa illalla, kun läheisiltä ja ystäviltä saadut paketit avaamme.



Tonttuovi on käynyt ahkeraan ja koululainen on järjestellyt koristeet useaan kertaan.



Hyvää Joulua ja Onnea uudelle tulevalle vuodelle 2023!



Mitä sinun jouluusi kuuluu?

11.12.2022

Paperitähti eli adventtitähti talviseen ikkunaan

Paperitähden metsästys

Paperitähti eli adventtitähti on ollut sisustuksessa tänä talvena hyvin trendikäs ikkunan koriste. Adventtitähti on lumihiutaleen näköinen kaunis ja runsas somiste. Löysin oman paperitähden joululahjaostoksillani tänään * täältä Hemtextin uudistetusta myymälästä, jossa oli -40 prosentin alennuksessa jouluiset tuotteet.  Paperitähteä olen metsästänyt monesta kaupasta ja ehdin myös löytää ohjeet Pinterestistä paperisen tähden tekemiseen paperipusseja liimaamalla keskenään toisiinsa. Ajattelin, että teen diy- adventtitähden pienen koululaisen kanssa yhdessä, kun on yhteistä aikaa; ainakin sitten joululomallamme.

Paperitähtiä löytyy Hemtexillä kolmessa eri värissä: valkoinen, harmaa ja beige. Valitsin valkoisen tähden ja olisin voinut valita vaikka kaikki värit meille kodin ikkunoihin. Kaikki nämä kolme väriä sopivat jokainen skandinaaviseen sisustukseen tai myös värikkäämpäänkin sisutukseen.

Paperitähti oli helppo koota, koska siinä oli valmiina satiininen kiristysnaru, jossa oli stoppari ja lisäksi tähti laitettiin yhteen "tarroilla" kätevästi.

Ostin myös paperitähden tyttärelle synttärilahjaksi, ja nyt voin sen tänne kirjoittaakin, koska hän sai jo lahjapaketin tänään. Laitoin paketin mukaan suklaalevyn ja pattereilla toimivat pienet ledvalot. Hän voi ne laittaa myös adventtitähden sisäpuolelle, jos haluaa tähden sisään valoa loistamaan. 

Mitä joulukoristeita laitan esille?

Olen laittanut pattereilla toimivia valoja sisälle eri huoneisiin. Tämä patteerivalojuttu ehkä auttaa säästämään sähköä, vaikka tiedän, että led-valot eivät oikeasti kuluta  sähköä nimeksikään. Olohuoneessa on pienet led-valot Marimekon suuressa maljakossa, jossa myös tonttu on seurana. Urna-maljakkoon voisi laittaa pohjalle myös tekolunta tai muita koristeita, koska maljakko on kivan suuri sisältä.  

Olohuoneessa on myös perinteinen tonttuovi, jonka ympärille olen laittanut koululaisen kanssa jouluisia koristeita kuten kuusia, reki, tonttuja, joululahjoja ja tikapuita. Joka vuosi tonttuoven ympärillä  sisustus vaihtuu ja tulee uusia tavaroita. 

Keittiössä on Ikean hyllyn päällä led-valosarja. Hyllyn päällä on vanhaa design-lasia.Led-valot ovat myös tunnelmalliset pimeällä. Ikkunassa roikkuu myös lahjaksi saatu sydämen muotoinen led-valo. Viime vuoden joulusisustus löytyy täältä!

 

Milloin joulukuusi esille?

Tyttäreni laittoi jo pienten kanssa heidän valkoisen joulukuusen esille pari viikkoa sitten. Meidän joulukuusi tulee esille tulevalla viikolla. Joulukuusi on tänä vuonna muovinen, vaikka aito luonnon kuusi olisikin ihana tuoksuineen ja kaunis.



Mitä joulukoristeita olet laittanut kotiin?