Näytetään tekstit, joissa on tunniste ekologinen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ekologinen. Näytä kaikki tekstit

28.7.2020

Tomaattien ja kurkun kasvatus kotona kasvihuoneessa

Kasvihuoneessa on kukoistaneet tänä kesänä erityisesti kurkut ja tomaatit sekä yrtit. Minikurkut laitoin itse kasvamaan keväällä ja niissä on nyt tällä hetkellä ainakin 10 kurkkua valmiina. Maultaan minikurkut ovat maukkaampiakuin pitkät tavalliset kurkut. Minikurkut eivät ehdi olla kauaa kotona jääkaapissakaan, kun ne tulee nopeasti syötyä. 

Kurkku kasvaa oikeastaan itsestään, joskus tarvitsee katkoa alimpia lehtiä ja kiinnittää kurkun oksia ylhäältä kiinni, kun ne muutoin valtaavat kasvihuoneen lattiaa.



Tomaatteja on sekä pitkässä varressa että amppelitomaattia samassa kasvualustassa. Tavallisissa tomaateissa on paljon vihreitä tomaatteja, joten nyt odottelenniiden kypsymistä ja värin vaihtumista punaiseksi. Pari tomaattia toin sisälle kaappiin, ja testaan vaihtuuko niissä väri yhtään nopeammin.



Kesäkurpitsoissa näytti ensin sille, että niihin ei tule alkuja ollenkaan ja kukat tipahtavatheti pois. Nyt kolmessa kesäkurpitsassa on kaikissa kaksi tai kolme kesäkurpitsan alkua. Kasvimaalla on myös yksi kesäkurpitsa kasvamassa vanhan kompostikasan päällä. Siinä ei ole kesäkurpitsan alkuja vielä, mutta onneksi kukkii.



Kasvihuoneen kasveja lannoitin istutusvaiheessa kanankakalla ja nyt olen kerran viikossalaittanut Kekkilän Luonnonmukaista tomaattilannoitetta kasteluveteen.Kekkilän Luonnonmukainen tomaattilannoite sopii myös muille satoa tuottaville kasveille, joten se käy kaikille kasveille kasvihuoneessa. Amppelitomaatit ja - mansikka saavat samalla lannoitteella uuttavoimaa sadon tuottamiseen.


Kasvihuoneessa pidän kattoikkunaa auki päivisin ja aamulla jätän myös kasvihuoneen oven auki, että pörriäiset pääsevät sinne ja kasvit tuulettuvat yön kosteuden jäljiltä.



Kasvihuoneen seiniä ja koko katto on uusittu tänä vuonna, koska kennolevyt alkoivat haprastua ja uskon, että valo ei päässyt enää niin hyvin valaisemaan kasvihuoneen kasveja. Kärkkäiseltä löytyi halpoja kennolevyjä, vaikka päätyosiin piti sitten itse silikonia apuna käyttäen jatkaa kennon kokoa seinässä.



Tykkäätkö sinä kasvattaa itse kasveja? 

7.7.2020

Sammaleen häätö kivetyksiltä

Sammaleen häätö kivetyksiltä on onnistunut ekologisella sammaleenpoistoaineella. Täältä voit lukea siitä, miten BioCompin sammaleenpoistoainetta laitoin pihalle edellisenä kesänä. Meillä on laatoista tehtyjä erilaisia käytäviä ja alueita laatoitettuna Tori-kivellä sekä punaisena että harmaana värinä. 

Tässä alakuvassa olen poistanut ensin suurimmat rikkaruhot laattojen välistä. Sen jälkeen levitin Sokevan matalapaineruiskulla sammaleenpoistoaineen. Bio Compin Puhdas piha - sammaleenpoistoaine piti levittää ennen sadetta hyvissä ajoin. Sitten jäinkin odottamaan sadekeliä. Kuvassa näkyy tämä suihkuttelu laattojen pinnassa juuri tehtynä. Bio Comp Puhdas piha- sammaleenpoistoaine on ekologinen ja, jos sinulla on lemmikkejä kotona, niin tämä sammaleenpoistoaine on kyllä turvallinen käyttää lemmikkitaloudessa. 


Tässä on  nyt kulunut vuosi sen jälkeen, mille laatoitus nyt näyttää tänä keänä. Sammal on pysynyt poissa ja saumojen välit näyttävät mielestäni hyvin siisteiltä. Vihreää väriä ei näy ollenkaan laattojen välisä ja laatan pinta on myös pysynyt hyvän värisenä. Pieniä rikkaruhon kasvustoja näkyy joissakin kohtaa, mutta niitä ole ahkerasti nyppinyt pois. Lisäksi trimmeri on ollut apuna, jos tupsu on kasvanut liian pitkäksi. Nämäkin ovat kasvaneet pääosin vain sinne, mihin ei Bio Comp Puhdas piha- sammaleen poistoa tehnyt.


Kovasti tuo sammaleen poisto on helpottanut laattojen kesän ylläpitoa, koska sammaleet eivät kasva ollenkaan väleissä. Tykkään myös siitä, että laattojen pinta on pysynyt kauniin värisenä eikä niitä ole tarvinnut käsitellä niihin tarkoitetulla aineella. Sellaistakin "kiillotusainetta" on markkinoilla tarjolla.

Tässä oikein lähikuvaa, mille laatan sammal nyt tänä kesänä näyttää. Eli ne ovat ihan tummat ja osa on hävinnyt itsestään pois.






Nyt on mukava kävellä pitkin laattoja ja laatoituskäytäviä. Vesisateiden myötä on ihanaa, kun luonto on niin vehreää. Meidän pihan istutukset ovat oikein innostuneet kasvamaan ja luonto on nyt kyllä niin vehreää ja upeaa silmälle.


Tänä kesänä olen saanut pelargoniat oikein suuriin kukkiin kasvamaan, joskus onnistuu jonkun kukan kasvattaminen täydellisesti. Kasvihuoneessa ei ole onnistunut kasvattaminen varsinkaan kesäkurpitsan ja tomaattien osalta ollenkaan.



Oletko sinä joutunut sammalta poistamaan pihaltasi?

30.4.2020

Pihalla touhuilua ja Me&I vaatteet

Pihalla on saanut siistiä nurmikkoa vanhoista lehdistä. Jätän osan lehdistä höystöksi ja lannoiteeksi pihalle, mutta jotain kekoja vanhoja lehtiä ja ruohoa olen saanut pihalle aikaiseksi.

Ensimmäiset kevätsipulikukat ovat kukkimassa jo pihalla. Olemme ekaluokkalaisen kanssa olleet paljon pihalla iltaisin, että molemmat meistä saamme raitista ilmaa, kun päivät menevät sisällä. Etätyö verottaa kyllä jaksamista, mutta tärkeä on mennä kuitenkin ulos. 




Tänään kävin ostamassa Halpa-Hallista suuren tarmpoliinin tyttöni perheelle. Olen tustunut trampoliinien ominaisuuksiin, ja tässä hankkimassani trampoliinissa on jousia lähes 100 kappaletta. Ja myyjän mukaan myös varaosia pitäisi siihen saada. Kauppa myönsi 12 kuukauden takuun trampoliinille. Meillä kotona on tämmöinen pieni trampoliini, jossa itsekin pystyn hyppimään. Luulin, että trampoliinit tuottavaat selkävaivoja, mutta tutkimusten mukaan ovat hyvinkin terveyttä edistäviä välineitä; jopa osteoporoosia ehkäisee. 




Tilasin uusia vaatteita tuttavan pitämiltä Me&I nettikutsuilta kotisohvaltani. Ekaluokkalainen sai tämän yläkuvan kivan kirsikkatunikan, joka käy myös mekosta. Lisäksi tilasin kivan pörröisen keltaisen takin kesäksi ja syksyksi. Toki odotamme lämmintä kesää, mutta mielestäni on hyvä varautua viileisiin iltoihin kesäkeleillä.

Molemmille meille tuli sukkia ja kaupan päälle sain ison mintun värisen pyyhkeen. Me & I vaatteet ovat iholle ystävällisiä ja ovat saaneet Okötex-merkin. Tuotteita ei tehdä Suomessa, se on yksi miinusmerkki, mutta tuotteita ostamalla työllistämme taas pienyrittäjiä kotimaassa. 

Tänään hain meille vappubrunssille syötävää pitopalveluyrityksestä, jota veljen vaimoni pitää. Tänä vappuna en leivo munkkeja, ja viime vuoden gluteenittomien munkkien ohjeen löydät täältä. Lisäksi vappubrunssiin kuuluu
  •  juustosalaattia
  •  perunasalaattia
  •  lihapullia
  •  poropiirakkaa
  •  munkkeja
Ilma taitaa olla vappuna viileä, joten meillä vietetään aikaa sisällä. Omia suunnitelmiani on laittaa uusia taimia itämään kodinhoitohuoneeseen. Toinen tyttäreni oli kasvatellut basilikaa ja sain niitä myös meillä monta purkkia.Kun kasvihuone on valmis, niin laitan niitä sinne suurempaan ruukkuun kasvamaan. Kesäkurpitsat itivät nopeasti ja joudun siirtämään ne isoihin purkkeihin kasvamaan. Tästä se alkaa taas puutarhurin elämä.





Toivottelen iloista Vappua kaikille blogini lukijoille!

5.4.2020

Pääsiäisen laittoa narsisseilla ja leivontaa

Onneksi viikonloppu tuntuu edelleen viikonlopulle tämän korona-viruksen aikana. Etätyöt ja muut työt ovat itsellä viikkonloppuna poissa mielestä. Etätyön tekeminen ei muuten mitenkään helppoa ole, kun siihen ei vielä ole tottunut. Taukojen pitäminen jää kokonaan ja ruokatuntia ei oikeastaan ole ollut. Omaa johtamistaan ajankäyttöön pitää yrittää opetella, ja nyt viikonlopulle piti saada jo jotain muuta tekemistä ja ajateltavaa, että kotoiluun tulee muutakin ajateltavaa kuin työn tekeminen.





Eilen leivoimme pullaa pitkästä aikaa tyttären tyttäreni kanssa. Opetin hänelle miten pullataikina tehdään ja kuinka siihen saa hyvän sitkon. Vaivaaminenkin onnistui yllättävän hyvin, oli jopa hänen mielestä hauskaa, kun taikinaa sai kääntää ja vääntää. Hän muuten onnistui tekemään aivan superhyvän pullataikinan, joka kohosi mallikkaaksi uunissakin vielä. Hän itse leipoi pullatytön ja halusi myös leipoa pyöreät pullat toiselle mummolleen ja hänen miehelleen. Leivoimme monenlaisia pullia: voipullia, korvapuusteja (jotka muuten onnistuivat yli odotusten eivätkä  uunissa keikahtaneet kumolleen) , kaneli- ja vaniljatäytteisiä pullia.



Sain litran taikinasta pakastettuakin osan, joten vierasvaraksi niitä ei pandemian aikaan voi kutsua. Teimme eilen kierroksen autolla ja veimme lähimmille pullapaketit ulko-oville; jokainen sai iltapalaksi voipullia. Tyhjäksi jääneet jäätelöastiat olivat kätevät säilytysrasiat näille pullalähetyksille.

Kaikki paketissa - blogissa oli tyhjiin jäätelörasioihin tehty luontoaiheinen asetelma. Kaikki paketissa -instagramin kuvan alle laitoinkin kommentin, että miten itse olin hyödyntänyt tyhjät jäätelörasiat.  Meillä nyt jäätelörasiat menivät pullalähetyksiin. Kierrätystä voi tehdä monella tapaa.



Tänään laitoin myös pääsiäistä varten narsissin sipuleita lasiterassille laatikkoon ja toinen satsi menee pyöreään rottinkiruukkuun etupihan terassille. Nyt on onneksi aikaa sisustaa kotia eri tavalla, kun ei ole jatkuva kiire ja hösötys päällä kuin ennen epidemiaa. Pääsiäiskoristeet ovat olleet jo esillä hyvän aikaa ja lisää vielä aion laittaa.


Keltainen väri on tähän aikaan juuri sopiva tuomaan energiaa ja hyvää oloa ympäristöön. Aurinkoisella säällä alkaa jo olemaan mukavan lämmin lasiterassilla. Tänään siellä jo kuivui lakanat ja tyynyliinat, jotka saankin illalla takaisin petiin ulkoilman raikkaalla tuoksulla höystettynä.

Ja nyt jään odottamaan miten narsissit alkavat aukeamaan ja niiden seuraksi seuraavalta metsälenkiltä tuon pajunkissoja narsissien väleihin somisteeksi. Näin sinäkin saat helposti kukka-asetelmaa pääsiäistä varten!


Miten sinä valmistaudut pääsiäiseen?

29.3.2020

Savimaali seinässä ja pääsiäisruoho kylvetty


  * blogiyhteistyö Sokeva

Makuuhuoneen maalaus on nyt valmiina. Maalaus piti tehdä sen vuoksi, kun seinässä oli parissa kohdassa tullut maaliin pienet halkeamat cyprocin  saumakohtiin. Täältä voit lukea pienen remontin alkuvaiheesta. Makuuhuoneessa on yhdellä seinällä tapetti, jota ei kannattanut alkaa vaihtamaan, koska se on vielä ihan kaunis ja ajaton väriltään sekä kuvioltaan. Mies kyllä tuumasi seinämaalauksen jälkeen, että seinät voisivat kyllä olla tummemmat, niin olisi levollista nukkua pimeässä. Sanoin hänelle, että olisitpa tuon sanonut vähän aiemmin, että nyt vain mennään vaaleilla seinillä makuuhuoneessa. Savimaalin päälle voit muuten maalata uuden kerroksen ja savimaali käy myös tavallisen maalin päälle. 

Domus Natura savimaalista jää kiva mattapinta seinään ja se tuntuu käden alla pehmeälle. Pyysin tyttären tytärtä koskettamaan seinän pintaa ja hän sanoi, että se tuntuu pehmeälle. Domus Natura savimaali on päästötön ja sopii allergigoille erinomaisesti, ja siksi valitsin sen myös meille makuuhuoneen maaliksi. 



Pakkelointi oli haasteellista, mutta aika hyvä oli mielestsäni lopputulos muutamien tuhatelujen ja uudeellen pakkelin hiomisen jälkeen. Jos oikein tarkasti katsot seinää tietyssä kulmassa, niin siinä näkyy varjoa nauhan muodosta. Onneksi tavallisessa valaistuksessa se on ihan hyvä. 


Tänään laitamme miehen kanssa listat paikoilleen ja saamme huoneen valmiiksi. Taulujen asettelu ja huoneen sisustaminen on vielä kesken, koska haluan tilaan  jotain uutta  laittaa tämän kotoilun vuoksi nyt epidemian aikana. Tauluilla on mahdollista sisustaa edullisesti tilaa ja yksi mitä olen ajatellut, niin uudet yöpöydät olisi tarpeelliset, koska nyt meillä ne ovat molemmilla erilaiset.

Domus Natura maalia saa eri sävyissä, joten jos olet kiinnostunut väreistä, niin sävyjä on kuusi erilaista. Täältä pääset katsomaan valmistajan sivut!
Savimaalimme sävyt ovat tarkoin valittuja skandinaaviseen makuun sopiviksi. Valikoimasta löydät 6 valmista murrettua sävyä sekä luonnonvalkoisen version. Valmiiksi sävytetyt versiot ovat suunniteltu käytettäväksi tehosteseinien maalaukseen, antamaan sisustukseen luonnetta.
Domus Natura savimaalit löydät hyvin varustelluista rautakaupoista, sisustuskaupoista sekä monista verkkokaupoista. Sävytetyt maalit ovat myynnissä 2,5 litran astioissa. Luonnonvalkoista savimaalia saat 2,5 sekä 10 litran astioissa.
Domus Natura savimaalit ovat suunniteltu Suomessa, ja valmistettu Saksassa.



Pääsiäinen on parin viikon päästä ovella ja ekaluokkalainen laittoi pääsisäisruohot kasvamaan näihin katelautasiin, jotka ovat myös kauniit pitää esillä. Löysin pikaisella kauppareissulla myös nämä upean keltaiset Marimekon servetit. Lapsi sai myös ottaa jo esille meidän pääsiäiskoristeet ja niitä laitoimme yhdessä esille keittiöön tähän valkoiseen hyllyyn, koska meillä vietetään paljon aikaa keittiössä pöydän ääressä. Siinäpä ne koristeet ja pääsiäisruohon kasvaminen on ilonamme näin haastavana aikana. 



Mitä sinun viikonloppuusi kuuluu?

23.3.2020

Makuuhuoneen seinän pakkelointi ja maalaus

                                                                                                                             * tuotteet saatu Sokeva

Makuuhuoneen seinässä oli meillä kahdessa kohtaa tullut halkeamat maaliin niihin kohtiin, joissa on ollut cyprocin saumat talon rakennusvaiheessa. Saumat saivat uudet nauhat ikkunan molempiin reunoihin, ja niissä on myös uudet pakkeloinnit tehtynä. Pakkelointi oli haasteellista, koska vasemman puoleinen nauha oli pitkä ja seinän pintaan tuli pakkeloinnista "patti". Jos patin hioi tasaiseksi, niin saimme miehen kanssa nauhan tulemaan esille. Kompromissinä teimme lopulta sellaisen hiomisen, että muutamasta kohdasta esille tullut nauhan paperi peitettiin lopuksi vielä ohuella pakkelikerroksella. Joten seinä näyttää nyt pakkelointikohdasta suhteellisen suoralta. 



Sain jo kauan aikaa sitten Sokevalta maali- ja pensselilähetyksen, ja nyt savimaali on maalattu seinään yhteen kertaan. Toinen kerros tulee vielä suurelle pakkeloidulle seinälle, koska meidän silmiin näyttää, että pintaan saa tulla peittämään muutamia pinnan kohtia vielä toinen maalikerros. Savimaali on päästötön maali ja sen vuoksi valitsimme sen makuuhuoneen seinään. Maalattu savimaaliseinän pinta on mattainen ja savimaali kuivuu noin kolmessa tunnissa.

Tässä alakuvassa näkyy tuo pitkä pakkeloitu nauha cyprocin saumakohdassa ilman lopullista hiomistamme. Sitä kyllä teimme moneen kertaan, että lopputulos olisi hyvä. 



Eilen maalasimme seinät ja illalla pystyi jo samassa tilassa nukkumaan, koska maalista ei lähde päästöjä ja haju oli hyvin mieto savimainen ja kostea tuoksu. Tuoksua ei siis ollut enään maalin kuivumisen jälkeen. Tuuletin kyllä ikkunaa pitämällä myös auki ja ilmastointilaite oli ihan normi säädöissä.  

Savimaali irtoaa helposti huuhtelemalla pensselistä ja Sokevan pensselit olivat käytettävissä seuraavaan maalikertaankin. Savimaali käy vesiohenteisen maalin päälle ja myös savimaalin päälle voi maalata uuden maalikerroksen. 


Valmiin huoneen kuvan laitan tänne, kun seinä on maalattu vielä yhden seinän osalta. Seinällä oli kolme isoa proppua kiinni, jotka mies otti pois ja hän pakkeloi ne myös. Taulut saa kiinitettyä kevyemmällä kiinnityksellä maalattuihin seiniin.

Täältä voi lukea saman tilan tehosteeinän tapetoinnista ja täällä on vasta tehty tyttären kaakeleiden sekä seinän maalausta wc-tilaan. Täällä olen listannut skandinaavisia ja ajattomia tapettimalleja myös.






26.11.2019

Savimaalilla maalaus -valkoinen hylly

                                                                                                                              * tuotteet saatu Sokevalta

Kotona löytyy usein pientä maalattavaa, vai mitä olet mieltä? Tyttärellä oli poikaystävän kodissa puinen teline. Savimaalilla puinen pieni keittiön hylly vaihtoi näppärästi väriä kellastuneesta puunväristä valkoiseen väriin, kun sunnuntaina innostuin maalaamaan. Kokeilin miten peittävää jälkeä saa ilman hiontaa vanhaan puun pintaan allergiaystävällisellä ja hajusteettomalla maalilla. Lopputulos oli hyvä ja onnistunut, hyllyn pinta on mattainen kaunis valkoinen. 

Savimaali on siis hyvin peittävää eikä vaadi isoja etukäteistöitä, jos haluat uudistaa jotain vanhaa, joka on muuten vielä  kotonasi ihan käyttökelpoinen tavara. Ennen maalausta puhdistin hyllyn BioCombin teholiinalla, joita Sokeva valmistaa. Bio-sana viittaa myös ekologiseen ja ihoystävälliseen puhdistusaineeseen. BioCombin teholiina käy kotonasi myös rasvatahrojen ja lian poistoon. Pakkauksessa on 50 kappaletta puhdistusliinoja. Huonekalujen maalaukseen on omat savimaalit pienemmissä purkeissa, tällöin huonekalua ei tarvitse erikseen vahata maalauksen jälkeen. Vahaus tekee tuotteeseen ketävämmän kulutuspinnan.


Tytär ei oikein tykännyt hyllyn mallista, mutta sanoin, että nyt valkoisena se on paljon kauniimpi talouspaperitelineenä ja pieniin nuppeihin saa vaikka sakset roikkumaan tai jotain, mikä sopii olla keittiössä esillä. Sokevan pensselit ovat hyviä käytössä, eikä niistä muuten irtoa maalatessa ohuita säikeitä. 


Savimaali kuivuu parissa tunnissa.Savimaali on hyvin ihoystävällinen ja maalitahrat lähtevät vedellä pois. Sokevan savimaali sopii myös sinulle, jos olet allerginen tai yliherkkä hajuille. Maalasin kodinhoitohuoneen tasolla hyllyn, levitin alle vain mainoslehtisiä. Huoneeseen ei tullut mitään hajuja ja pensseli lähti helposti puhtaaksi vesihanan alla. 



Sokevalta saaduilla maaleilla maalan kotona seinät, kun vielä saan yhden ikkunan kohdan pakkeloitua. Siihen toki pitää laittaa nauhaa alle ensin, ja nauha on vielä kaupassa. Joten projekti on vielä vaiheessa. Joululomalla on aikaa tehdä, joten luultavasti myös pientä pintaremonttia on tulossa myös muualle kotiimme. Torstaina saan uuden verhokankaan keittiöön, ja niistä ompelen paneeliverhot. Täällä verhovinkkipostauksessa jo siitä olen vasta kirjoittanutkin. 

Domus Natura savimaalia myydään erikokoisissa purkeissa. Maali siis sisältää ihan oikeaa savia, jota ennen on käytetty maalien valmistusaineena. Näissä minun maalipurkeissa on kaksi isoa purkkia oikealla valkoista savimaalia ja vasemmalla on sitten harmaan sävyinen maali seinän maalausta varten.


Jos sinulla on kotona tuunattavaa puista huonekalua tai maalauksen kestävää pintaa, niin savimaalilla saat nopeasti uudistettua kodin sisustusta. Maalasin muuten vanhan puisen servettitelineenkin tällä maalilla, kun muutoin olisin heittänyt sen telineen uuniin. Diy-tuunauksen kyllä teet tällä Sokevan Domus Natura savimaalilla hetkessä.  Hyllyn pinnan maalasin vain yhteen kertaan, koska se peitti vanhan puun pinnan niin hyvin. Ohjeessa sanotaan, että pinta kannattaa maalata kahteen kertaan. Tämä maali sopii silloin huonekaluun tai esineeseen, jos sen pinta ei ole kulutukselle altis. Muutoin siihen pitää laittaa erikseen vaha päälle tai maalata huonekalusavimaalilla.



Tässä alakuvassa on nyt valmis valkoinen pieni hylly, joka sai uuden pinnan valkoisesta savimaalista. Pinta on tosiaan mattainen ja väri on hyvä kaunis valkoinen. Savimaali ei kestä, että sitä kovin kastellaan, koska silloin voi lähteä valkoista väriä pinnasta. Pölyn pyyhkimisen toki savimaali kestää, vaikka olisi kostea liina. Tai laita vaha erikseen pintaan, silloin se kestää kulutusta ja kosteutta.

Täältä voit lukea edellisestä maalaushommastani, jossa etsin hyvää valkoista maalin väriä. Ja tämä Sokevan valkoinen savimaali on kyllä myös kaunis puhdas valkoinen sävynä.





Oletko sinä maalannut savimaalilla?




13.11.2019

Seerumit ja Cliniquen ihonhoitotuotteet

Syyslomamatkalla Rhodoksen saarella kävimme Sheporassa kosmetiikkaostoksilla. Sheporaa ei taida olla meillä kotimaassa, harmi siksi, koska siellä on hyvin monenlaista kosmetiikkasarjaa myynnissä ja palvelu on myös erittäin ammattimaista. 

”sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä”

Itselle ostin näin talvea ja pakkasta ajatellen Cliniquen- seerumisetin ja sitten uuden värivoiteen, koska kasvot on hyvä suojata kylmältä ilmalta, tuulelta ja myös muilta ulkoisilta tekijöitä. Seerumi kosteuttaa ja on myös ihotautilääkäreiden kehittämä tuote ja myös allergiatestattu. Seerumi on patentoitu ja  se säilyttää kosteuden iholla ja päästää huonot aineosat pois kasvoilta. Myyjä antoi kaupanpäälliseksi hyvänkokoisen setin erilaisia Cliniquen tuotteita  mm. * meikinpuhdistusaineen sekä *poskipunan. Meikinpuhdistusaine ei kirvele silmiä, ja on muuten silmälääkäreiden kehittämä tuote ja myös allergiatestattu. 

Seerumi sekoitetaan kahdesta eri tuotteesta keskenään (kuva) ja seerumia voi käyttää aamulla sekä illalla ennen voiteiden lisäämistä. *Cliniquen seerumia voit tilata täältä (klik)! Olen tykännyt tuosta Cliniquen seerumista ja niitä on tullut ostettua jo lisääkin!


Lisäksi ostin uuden kulmien rajaukseen pehmeän ja helpostilevittyvän kulmakynän sekä Sheporan oman sarjan huulipunan ja kynsilakan.  Kulmakynässä on toisessa päässä pieni harja, jolla saa kulmakarvat hyvin ojennukseen sipaisemalla.* Täällä on vastaavanlainen Nyxin pehmeä kulmakynä, jos etsit helposti levittyvää kulmakynää itsellesi.

Huulipunassa oli nyt ekologisuutta ajatellen hyvä tuo pahvinen eikä metallinen hylsy ja sen suojakuori. Tässä on harppaus menty kohti kestävää kehitystä. * Täällä on myös samansävyinen (Beigen ja Nuden sävy), jos haluat arkikäyttöön huulia kauniisti esiin tuovan neutraalin sävyisen huulipunan. Huulipuna on kaunis arkena naisen huulissa, vaikka et muuta meikkiä juuri laittaisikaan.



Kynsilakan väriksi valitsin peittävän pinkin ja vaaleanpunaisen väliltä olevan sävyn. Kynsilakka on pienessä purkissa ja, se on sopivan kokoinen juuri mun käyttöön, koska muutoin kynsilakka kestää minulla vuosia. Lakkaan kynnet ehkä noin kerran kahdessa viikossa. Vastaavanlaisen sävyn poimin * sinulle täältä, jos tykkäät tästä sävystä. 



Saitko vinkkiä tästä postauksesta ihosi hoitoon ja meikkiin?

14.8.2019

Puisesta lattiasta tuli upea!

Puinen vanha lattia on nyt kunnostettu ja siitä tuli kyllä oikein ihana. Puinen mosaiikkiparketti oli hyvin kuluneen näköinen ja jopa parista kohtaa oli lakkakin kulunut kokonaan pois. Mielessäni kävi, ensin, että jos vanhan lattian päälle laitamme uuden helposti asennettavan laminaatin tai vastaavan. Ajattelin, että se on sitten moderni ja päivitetty tähän päivään, mutta ystäväni suositteli lattian hioantaa ja lakkausta, koska lattia on aitoa puuta.


Voiko puulattian hioa monta kertaa?

Puisen parkettilattian hioo asiantuntijan mukaan viisikin kertaa, joten tämä lattia menee sitten myös muille sukupolville. Pinnastsa lähtee kerralla vain milli pois, se on kyllä uskomattoman vähän näin naisen logiikalla. Mosaiikkiparketti on ollut joskus hyvin suosittu kuviona, vähän niinkuin nyt kalanruotoparketti. Minusta hionta ja lakkaus tekivät lattiasta todella kauniin. 


Mitä hionta ja lakkaus maksaa?

Onneksi sain suhteellisen nopealla aikataululla oululaisen Parkettityö Rasmussonin hiomaan ja lakkaamaan parketin. Neliöhinnoissa ei ollut eroa kahden hyvän toimijan kesken. Tämän asunnon hionta maksoi n, 800 euroa. Yrittäjä itse on hyvin asiantunteva ja tarkka, että sain vielä jälkeenpäin häneltä ohjeita, että jos vielä remonttia teen asunnolla, niin mikä oli varoaika ettei lattialla saanut kävellä (se oli vuorokausi vain) ja ettei maalatessa saanut kiinnittää mitään teippejä lattian pintaan.



Lattialistoja pyysin yrittäjää irrottamaan muutaman, kun joku jäi vielä meiltä seinään kiinni. Hionta ja lakkaukset  kestivät muutaman tunnin. Lattia lakattiin viisi kertaa ja lakan sekaan tuli valkoista maalia. Puun syyt kuitenkin näkyvät ja lattia valostui huimasti ja kiilteli auringon valon kanssa kilpaa. Ja toki lattia on nyt uutta vastaava ja aivan ihana sävyltään.


Ajatuksia remontoinnista ja itse korjaamisesta

Tämmöinen pintaremontti lattiaan oli kyllä kuin piste iin päälle, kun asunnon muut pinnat ovat nyt kaikki uusittu paitsi kylppärin laatoitukset. Huomasin, että mitä ikinä kotona tarvitsee korjata ja uudistaa, niin siihen löytyy maali kuin maali joka tarkoitukseen. Suositten myös muuten sinua korjaamaan pakkeloimalla oven pokien ja listojen kolot, niin siihen tarkoitetulla maalilla niistä tulee kuin uudet. Laitan siitä vielä omaa postausta remonttiprojektissamme.

Remontin muista vaiheista voit lukea täältä tai täältä!



Vakituisessa kodissamme olen nyt pakkeloinut karmeja ja listoja ovien lähellä, Kun on aikaa, sudin ne maalipensselillä uusiksi taas. Ja mitähän kaikkea sitä tässä keksiikään maalattavaa, nimittäin minulla jäi seinämaalia (Paperi sävy) paljonkin purkin pohjalle. Bauhausista on haettu listaa, maalia, poranteriä ja kaikkea mahdollista. Tähän alakuvan vaatenaulakon alaosaan teetätin siellä mittojen mukaan tuon levyn. Bauhausissa kun saa omien mittojen mukaan kaikenlaisia levyjä hyllyihin ja tasoihin. 


Uudistatko sinä vanhaa 

vai laitatko mieluummin uutta?












31.7.2019

Päivän paras kahvihetki

                                                                                                                          * Kaupallinen yhteistyö  Slurp

Päivän paras kahvihetki on meillä kotona joko aamulla viikonloppuna tai iltapäivällä, kun olemme palanneet kotiin töistä. Silloin on aikaa vain olla ja sen kruunaa ehkä hyvä pieni keksi tai joku muu kahvin kera. Arki on usein kiireellistä ja niitä arjen luksushetkiä on vaalittava ja siihen kuuluu myös jutustelua yhdessä. Joskus on myös hetkiä, jolloin kahvit tulee juotua yksinkin ja sekin on välistä paikallaan. 



Miten laadukas kahvi maistuukaan niin hyvälle, kun sitä nyt olemme kotona saaneet verrata sitä verus tavanomaiseen meidänkin kaapissa olevaan marketista tuotuun kahviin.  Olemme kotiväen (mies ja tytär)  kanssa testanneet suomalaisen kahvintoimittajan Slurpin kolmea eri kahvia ja meistä jokainen on kyllä todennut, että laadukkaan kahvin maku on erittäin pehmeä ja aromikas. Nyt voimme todeta, että kahvin maussa on kyllä huomattavia eroja, että ei sitä helposti uskoisikaan ennenkuin on juonut näitä. 



Kahvia annostellaan ihan sama määrä kuin muunlaista merkkiäkin. Meillä on Moccamasteriin oma kahvimitta ja sillä mitalla mitattuna kahvista tuli erinomaisen makuista. Kahvi on  muuten pakattu ekologiseen suljettavaan pussiin, joka on kätevä avata ja sulkea. Pussi toimii kuten minigrip-pussin sulkeminen. Aromit pysyvät näin erinomaisesti tallessa.


Slurp kuljettaa herkulliset, kestävästi tuotetut kahvit laatukahvit suoraan paahtimosta kotiovellesi tai toimistolle kahden tai neljän viikon välein. Siis sinulla on mahdollista saada kahvilähetys suoraan kotiovellesi kätevästi ja hinta ei ole kallis. Slurp toimii yli 19 suomalaisen pienpaahtimon kanssa yhteistyössä. Slurp- kahvit paahdetaan aina käsityönä juuri sinulle. 

Minkälaisesta kahvista pidät?

Kahvisi voi olla vaaleaa- tai tummaapaahtoa  tai sekä että, jolloin tilaus vuorottelee jompaa kumpaa. Sen voi myös muuttaa tarvittaessa vaikka toiseen esimerkiksi vaaleaan kesken tilauksen. Tässä testissämme tykkäsimme enemmän vaaleasta paahdosta, koska sitä meillä juodaan yleensä, mutta joskus on kiva maistaa myös tummapaahtoista kahvia. Sen vuoksi sopiikin tuo vaihteluväli tilauksessa, että ne vuorottelevat. 



Mistä me pidämme?

Kanava -half city roast oli maultaan erittäin hyvää, se loppui meillä ensimmäisenä. Tykkäsimme myös tummapaahtoisesta Gran Palomarin suklaisesta ja pähkinän makuisesta kahvista välillä, kun haluaa jotain vivahdetta makuelämykseen. Tämä tummapaahto ei ollut yhtään hullumpi maultaan. Sitä saa myös vaaleapaahdettuna.


Vaaleapaahtoinen Ethiopia Guji oli mukavan hyvin pehmeä ja meillä käytetään myös maitoa kahvissa, joten se pehmentää vielä kahvia lisää. Tässä kahvissa on mansikan, sitrushedelmien ja ananaksen vivahteita, jotka eivät siis maistu juurikaan niin voimakkaina, kuin mitä minä ensin olin luullut niiden maistuvan.


Miten sinä valmistat kahvisi?

Meillä on käytössä Moccamaster-kahvinkeitin, joten kahvi valmistetaan suodattamalla ja keitin on keittimien aatelia. Slurp voi toimittaa kahvisi sen mukaan miten tykkäät kahvia valmistaa esim. pannukahvina, espressona, perkolaattorilla tai muulla sellaisella. Perkolaattori on käytössä meillä joskus ja mummo oli aikoinaan nimenomaan perkolaattorin ystävä, ja siitä on aina minulla ja tyttärellä mielikuva hänen kahvin keittohetkestään vieraille; tunteella ja suurella sydämellä valmistettua kahvia.





Slurpin kahvielämyksen ensikahvista on nyt alennus -30% tämän vuoden  loppuun ensimmäisestä tilauksestasi. Kirjoita koodi kassalla Enjoycoffee19. Slurp löytyy klikkaamalla tästä!



Oletko sinä kahvin ystävä?