Näytetään tekstit, joissa on tunniste terassi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste terassi. Näytä kaikki tekstit

16.7.2015

Valkoinen pöytä vs musta terassipöytä

Tänään kiertelin katselemassa Jyskin ja Prisman valikoimaa, kun terassin öljyäminen alkaa olemaan valmis, että sinne voisi kotiuttaa uuden puutarhapöydän.  Vaikka ilmat eivät ole terassilla oloa suosinut, niin uusi terassipöytä ja tuolit ovat tulossa sinne kuitenkin.  Jysk myy vain mustia tai harmaita pöytiä tänä kesänä. Osa niistä oli aika masiivisia, että hankala viedä varastoon talveksi kokonaisena tai sitten alkaa kasata miljooniin osiin sitä.

Trendinä näyttää olevan oikein suuret ja näyttävät olkkarin lepotuoleilta näyttävät tuolit, sohvat tai korkeaselkäiset keittiön tuolit, joissa oli kauniita pehmusteita. Kalustojen materiaali on suureltaosin polyrottinkia. Meillä on puinen kalusto (Isku) ja valkoiset tuolit kuusi kappaletta. Pöytäkauppoja ei vielä siis syntynyt. Seuraavaksi katselen nettivalikoiman ja ehkä matka Ikeaan.

Tässä terassikalusteet Asuntomessu -kohteesta 2014


Tässä kuvassa Asuntomessukohteen 2014 terassikalustus

Heinäkuun helteitä odotellessa:)







7.7.2015

Mitä meidän takapihalle kuuluu?

Mitä meidän takapihalle kuuluu? Siellä kukkii monenlaista kukkaa, ja niistä saakin maljakkoon monenlaista ja väristä kukkaa. Tulppaanit ovat hauskaa lajiketta tuolla takapihalla (kuva alhaalla), niissä on tuollaiset "revityt" terälehdet.

Tänä kesänä meillä ei oikein syreenit ole kukkineet hyvin. Osa eri syreenilajikkeista oli ilmeisesti paleltunut osittain (mm. nuokkusyreeni, joka on ollut oma suosikkini). Pitkin kesää pihalta saa poimia kukkia vaikka lahjaksi kyläreissulle. Äidiltäni sainkin lahjaksi Lumipalloheisin oksia, ja ovat kyllä maljakossa kimppuna kauniit. Kyllä ne myös kestävät siellä muutaman päivän ennenkuin alkavat varisemaan.



Unikot ovat tänä vuonna näitä silkkisiä punaisia ja kooltaan hyvin suuria. Unikko kukkii kauan kukkapenkissä ei niinkään maljakossa. 






Tämä valkoinen puinen laatikko on Agrimarketista-50%. Laitoin kesäkukat tähän suuriin muovisiin pyöreisiin vanhoihin ruukkuihin, pysyy puupinta parempana. Etsinnässä on isot neliskanttiset korkeat ruukut kesäkaudeksi valkoisena tai harmajana.

Kesää vieläkin odotellessa!

29.6.2015

Terassin uusi väri

Olen testaillut terassin ruskean värin vaihtoa Tikkurilan hiilenharmaalla Vinha- puuöljyllä; vihdoin oli vuorokauden satamatta, niin sain yhden osion maalattua. Näyttää sille, että tarvitaan ainakin yksi tai kaksi käsittelyä vielä uudelleen. Harmikseni ostin vain 2,7 litran purkin (39€) kun sen piti riitää 30 neliölle. Mutta puu imi sen verran paljon öljyä, että on pakko ostaa yhdeksän litran purkki n. (80e). Mietin myös olisiko järkevä sävyttää purkki aavistuksen tummemmalla harmaalla, niin voisi riittää käsittely vielä kertaalleen. Tässä kahdessa kuvassa olisi toiveväri terassille. Kuvat ovat viime vuoden asuntomessuilta Jyväskylästä.




Sade vaan välillä estää tätä maalaushommaa,..




27.6.2015

Terassin laatoitusprojekti

Terassi sai nyt uuden pinnan entisen puuritilälattian tilalle. Kävin aiemmin toukokuussa katselemassa laattavalikoimia, ja K-Raudassa oli hyvä tarjous, joten harmajat säänkestävät laatat ostin sieltä. Betonialusta oli kahdesta kohdasta patilla, joten ensin piti hioa betonia tasaisemmaksi niistä kohdista. Sen jälkeen lattialle laitettiin lattiatasoite (Kiilto Topplan). Lattia näytti tässä vaiheessa luistinradalta.





Tasoitteen piti kuivaa kaksi vuorokautta, jonka jälkeen laatat kiinnitettiin saneerauslaastilla (Kiilto Flexfix). Jälleen kaksi päivää lattiaa kuivateltiin ja eilen saumattiin hiilenharmaalla. Sauma-aine piti levittää kahden tunnin sisällä, koska aine kuivuu siinä ajassa.Valkoiset lastat sauma-aineen levitykseen löytyi Halpa-Hallista (3€); pakkauksessa oli kolmea eri kokoa. Lastan ei tarvitse olla edes kovin leveä, paras oli n. 5 cm leveä ja toinen 4 cm. Sauma-aine piti puhdistaa laatoista, ja se tuotti hankaluutta. Iso hyvä sieni käytöön ja vettä lähelle. Puhdistuksen aikana siistin vielä saumoja puutarhaletkun pätkällä vetämällä saumoja tasaiseksi ja suurelta osin saumat tasoittuivat laattoja pyyhkiessä. Laattoja ei saa liikaa hangaata, että sauma-aineen väri säilyy ja saumojen täyte pysyy paikoillaan.




Tälle näyttää valmis laatoitus. Nyt alkaa sitten sisustusprojekti, mutta terassille pääsee nyt ihailemaan näkymiä uudelta lasiterassilta.



Nyt on toiveissa ensi viikolle oikein kaunista säätä, toivottavasti aurinko tulee myös esille. Hyvää lauantai-iltaa!


19.6.2015

Juhannuksen lahjaideaa

Meillä juhlitaan lähipiirissä 70-vuotisynttäreitä ja samalla myös hääpäivän 30-vuotismerkkipäivää. Eilen laitoin lahjat sellofaaniin. Molemmille juhlasankareille on järjestetty 25 hengen juhlalounas upeassa  miljöössä, jossa on kaunis puutarha ja rakennus on vuosisadan alusta entisöity vanhaa kunnioittaen. Lahjaksi 70-vuotias saa lisäksi mökkimajoituksen. Pienenä muistona annan tämän Partyliten perhosen. Hänellä on kaunis piha, ja tämä perhonen lentelee heidän kodin terassilla.




Hääpäiväläisille tulee tämmöinen hemmottelupaketti, jossa on kuohari (Blue Nun Gold), suklaata, kauha, saunatuoksu ja -saippua ja PartyLiten Fresh Home kynttilä. Periaatteessa nämä lahjat sopivat myös lahjana eri ikäisille tai viemisinä mökkikyläilyyn. Vihreät koivunlehdet voivat olla myös aitoja, tässä kuvassa ne ovat silkkisiä.




Juhlatunnelmissa toivotan oikein ihanaa Juhannusta kaikille! 


31.5.2015

Unelma lasiterassin valmistumisesta 1

Lasiterassin ostopäätös syntyi hyvän myyjän ansiosta hetkessä, mutta itse terassista olin haaveillut jo pitkään. Sisustusintoilijana olen jo miettinyt miten sitä sisustan. Ja siitä jo ideoita löytyy täältä. Naapurin kanssa puhuttiin myös siitä, miten paljon lasihuoneella on hyviä ominaisuuksia; yksi lisähuone on aina tarpeen. Siellä voi: säilyttää talven yli kalusteita, keväällä kasvattaa taimia ja pitää niitä siellä ennen ulosvientiä, jatkaa terassikautta pari kuukautta aikaisin keväällä ja myöhään syksyllä, saunan jälkeen vilvoitella, syödä ja juoda aamu- ja päiväkahvit, lapset leikkiä ja vaikka mitä.

Perjantaina yöllä tuli lasiterassitarvikkeet siistissä paketissa pihalle. Sain myös tekstiviestin päivällä, jossa ilmoitettiin, että tarvikkeet ovat saapuneet ja asentaja ottaa yhteyttä lähiaikoina. Meillä on jo aiemmin purettu pilareista pois puuosat. Eilen purettiin loput ja pakkeloin myös pilareita, kun niissä oli isoja naulan reikiä. Tänään en päässyt maalaamaan niitä, kun vettä alkoi sataa. Maalaamiseen pitää olla lämmin  (+10) ja sadeton keli. Heti kun kelit sallivat, tartun maalipensseliin. Maalina on Tikkurilan maalarin talomaali.


Betonivalun päälle asennamme itse  laatat, vaikka aiemman puuritilälattian alta paljastui parin sentin heittoja valussa, mutta tasoitteella pitäisi hoitua ongelma. Laattojen väri on näillä näkymin harmaja, vaikka valkoinenkin on käynyt mielessä. Muu puuosa terassilla on vielä ruskeaa, sen väritystä olen haikaillut muuttavani harmajaksi. Olisiko kellään kokemusta ruskean muuttamisesta harmajaksi, että miten onnistuu? Palju ja hiekkalaatikko pitäisi myös muuttaa eri väriseksi. Terassi nyt näyttää tälle:




Pihalla olisi paljon tekemistä, eilen ostin mullat valmiiksi kasvihuoneeseen. Perunamaa odottaa myös tekijäänsä. Nyt kun kelit lämpenevät, niin kohta pääsee multasormitoimiin. Ja eikun satoa odottamaan.

Ottaisin vinkkejä vastaan teidän terassin lattiamateriaaleista? Minkä värinen teidän terassinne on? 

22.5.2015

Sisustamista kynttilöillä ja somisteilla

Kynttilät sopivat jokaiseen vuoden aikaan, minun kesävärit tulivat Partyliten paketissa  ja sen mukana myös jotain kotiin sisälle ja ulos. Kynttilöissä kesän pastellivärit ovat erittäin houkuttelevia myös tuoksultaan. Tuoksu ei ole liian voimakas, joten polttamalla yhtä tai kahta kynttilää ei tuoksu liian voimakkaalle.



Ristikkolyhtyjen paikka tulee olemaan kesällä lasiterassilla ja välillä myös avoterassilla. Näiden sisälle saa kahdenlaiset telineet, jos haluaa korottaa kynttilää korkeammalle tai polttaa esim. kolmea tuikkivaa sisällä. Minulla on näistä kaksi eri kokoa.




Sitten tämä aurinkokennolla toimiva somiste pääsee myös lasiterassille. Tämä korjaa talteen virtaa auringosta, ja valaisee sen avulla. Kooltaan tämä onkin suuri n. 70 cm. Leppäkerttu on pikkuisen toivomus, tämän saa myös käännettyä toisinpäin roikkumaan.





Tämä Brighter-sarja on itselle uusi tuttavuus. Tässä on mieto tuoksu, ja heleä väri! Sopii myös vaikka kylppäriin tai vessaan.




  Tämmöisiä ihanuuksi hankin kotiin ja myös lahjaksi. Kivaa perjantaita!




19.5.2015

Terassikelejä odotellessa

Meidän terassi saa parin viikon sisällä lasit ympärilleen.Lasitetusta tilasta haaveilen olohuoneen kaltaista huonetta. Vanha terassi on purettu ja projekti etenee hitaasti, koska sinne tulee myös uudet laatat lattiaan. Olen ostanut jo viime syksynä Jyskin alesta kuusi huoltovapaata valkoista tuolia. Niille ole etsinyt ruokapöytää. Valkoisten tuolien kaveriksi sopii valkoinen tai harmaja pöytä (Ikean Falster). Lasiterassilla voisi olla kaksi (Kartel) tuolia ja pienempi pöytä (Ikea PS Sandskär) ja apupöytä (Norman Copenhagen Block). Lisäksi tietysti jättikokoisia ruukkuja pari kappaletta ja Partyliten lyhdyt.

Tässä ideoita, joita olen suunnitellut tulevaa kesää varten lasiterassille ja tavalliselle ulkoterassille:

Kuvat: osa omia ja www.finnishdesignshop.fi


Mikä on sinusta terassille paras kaluste tai mitä sinne haluat ehdottomasti laittaa?

15.5.2015

Talon maalaus edessä?

Tänään on katseltu ja etsitty sopivaa väriä puutalon uudeleeen maalaukseen. Talossa on valkoinen pellavamaali, joka on alkanut jo pari kolme kesää sitten tekemään tummia pieniä pilkkuja sinne tänne seiniin; varsinkin pohjoispuolelle.Talo on kahtena kesänä pesty käyttäen apuna mm. homeelle tehtyä pesuainetta. Seinät pysyvät hetken puhtaana, mutta taas sitten tulevat läiskät esiin varsinkin syksyllä. K-Raudan myyjä sanoi, että tuo ongelma on ollut pellavaöljymaaleissa eritoten.

Itse huomasin, että meillä on autokatoksen kaiteisiin (ovat valkoiset) ilmestynyt samanlaisia pilkkuja, vaikka maali on kylläkin ollut Värisilmästä ostettua vesiohenteista maalia. Tänä kesänä on kaiteiden pesu ja uudelleen maalaus ohjelmassa sekä autokatoksen seinienkin maalaus.

Haasteellista tässä hommassa on siis se, että jos haluaa taloon muun kuin entisen värin, niin miten löytää se silmää miellyttävä väri.

Vaihtoehdot: 

1. Ajellessa kannattaa katsella mieluisia vaihtoehtoja, kun löytää asutusalueelta sopivan värisen talon, käy kysymässä omistajilta värikoodit ja maalin nimi.

2. Tikkurilalla on oma ohjelma, jolla voi testata värikarttoja myös omaankin kuvaan. Ohjelman saa ladattua täältä. Kannattaa ottaa omasta talosta kuva ja ladata se koneelle. Valitse sieltä julkisivut-Vinha -kartta (esim.) -valmiit kuvat tai lataa oma kuvasi tässä vaiheessa- valitessasi värejä käytä maalisiveltimen kuvaa (näin ohjelma valitsee kuvaan haluamasi värin, jota olet ensin klikannut)

Tässä mallissa pitäisi löytää ruskealla (ikkunalaudat ja räystään laudoitus) sopiva väri. Valkoinen on aina varma valinta, mutta jos haluaa vaihtaa sen toiseen niin tämä ohjelma antaa suht hyvät puitteet siihen. Suosittelen!


3. Värisilmällä on oma palvelu, jonne netin kautta voi lähettää kuvan talosta sekä muita tietoja. Löydät heidän sivuille tästä!

Saitko tästä apuja, kun suunnittelet talon maalausta? Itsellä oli sellainen käsitys, että vain valkoinen talo, mutta innostuin nyt harmajasta ja ruskeasta. Tuossa kohteessa haastetta tuo tosiaan ruskea kivijalka, ruskeat nurkkalaudat ja pellitykset.

30.4.2015

Vapun munkit ja pientä sisustusideaa

Leivoin eilen ison määrän munkkeja. Meillä herkutellaan toden teolla munkeilla. Eilen sitten tein päätöksen pitkäaikaisesta unelmasta; meille tulee toukokuun lopussa lasiterassi Lumon-firmalta. Olen ollut niin täpinöissä, että jo sisustusideaa muhii päässä mitä lasiterassi pitää sisällään. Valkoiset uudet Partyliten lyhdyt tulevat terassille, viime syksyn alesta hankitut valkoiset tuolit ja uusi pöytä, jota lähden huomenna Ikeasta hakemaan. Muuta kivaa myös tulee, niistä myöhemmin lisää.












Munkkien ohje:

2,5 dl sokeria
1 hiivapkt
1-2 tl suolaa
2 kananmunaa
2 tl kardemummaa
1 l lämmintä maitoa (kädenlämpöinen)
150 g margariiniä ( sulaa, lisää viimeisenä taikinaan)
2,5 l vehnäjauhoja (jätä osa loppuun kun vaivaat taikinan)


Laita sokeri, hiiva, suola, kardemumma, munat kulhoon. Lisää kädenlämpöinen maito, sekoita ja lisää jauhot pikkuhiljaa sekoittamalla puuhaarukalla tai vispilällä. Vaivaa lopuksi taikina käsin. Viimeisenä lisää sula margariini. Taikinan pitää jäädä löysäksi, tulee kuohkeita munkkeja. Tee pyöreitä ja/tai rinkilöitä taikinasta, anna kohota. Paista öljyssä (rapsia ja oliivia laitoin sekaisin). Sokeroi heti paistamisenjälkeen.




Tänään ostin vapuksi koristeita Kärkkäiseltä. Nämä paperipallot ovat ihan sööttejä tuossa isossa Partyliten somisteessa. Palloja oli eri kokoja, ja nämä pienemmät olivat kolmen setin pakkauksessa 2,90€. Olisin halunnut mintunvihreitä, mutta niiden tilalta on tuollaiset raikkaan vihreät. Mariskooli täyttyi Suffelipuffeleista, ja tyhjeni hetkessä.

 





 Lauantaina juhlimme esikoisen kihlajaisia. Huomenna lähdemme Ikeaan vapun kunniaksi.


Mitä vappuisia suunnitelmia sinulla on?




24.4.2015

Ihan pihalla

Tällä viikolla on avattu tämän kevään terassikausi meillä. Keitimme kaakaot omppuriirakan ja korppujen kera, ja istuimme terassille ne juomaan. Aurinko helli meidän tuokiota ulkona. Haravaa sai jo viritellä käyttöön. Siitä se alkaa pihan ja puutarhan laittaminen kesäkuntoon. Pitkin talvea olen haaveillut uudesta terassin pöydästä näille viime syksyn alesta ostetuille valkoisille tuoleille. Hakusessa on siis valkoinen pöytä, joka voisi olla neljän tai kuuden hengen. Olisiko antaa vinkkejä? Terassille tulee tänä kesänä uusi laatoitus tai puulattia. Aikaisempi lattia on jo aikansa elänyt, ja ensimmäinen vaihtoehto on laatta. Se on helpompi pitää puhtaana eikä tarvitse joka vuosi lakata. Tässäpä tunnelmointia meidän terassikauden avauksesta, tämmöisiä aurinkoisia päiviä tahtoo lisää!



Kirsikkapuu vielä ilman lehtiä

Lamoherukkaa ja angervoa tässä penkissä.
Papusella Lassien takki, h&m kissakumpparit, Me&I housut

Ei vois olla asiat ihanimmin kun näitä kuvia katsoo! Onnellisia hetkiä ilman kiirettä.

11.4.2015

Paljun lämmitys ja kihlaparille onnea!

Paljuilu on nautinto pakkaskeleillä, kun hämärässä saa istua ulkona lämpimässä vedessä ja nauttia rentoilusta. Meillä paljua on lämmittetty muutaman kerran talven aikana. Paljun täyttö ja lämmitys ovat aikaa vievä homma, joten sen vuoksi sitä ei tule liian usein lämmitettyä. 

Talvella menee paljun täyttöön (2 kuutiota) aikaa noin kolme tuntia, kun laskee vettä tavallisesta hanasta ulkona. Paljun pesen ennen veden täyttöä sisältä siten, että suihkutan vain hieman Amwayn yleispesuainetta sisäpuolen seiniin ja lattiaan. Pesuaine on luontoystävällinen ja hajoaa luonnossa. Sen jälkeen huuhdon haalealla vedellä pesuaineet pois paljun seinästä.

Paljun lämmitykseen menee n. neljästä viiteen tuntiin. Paljon lämpötila on parhaimmillaan, kun se on noin 36 astetta. Se on mielestäni sopiva, jos on pakkasta ulkona.  Paljussa on upea on katsella tähtitaivasta, silloin, kun pihalla on pimeää. Kesällä oli ongelmana se, että kuiva palju vuoti kuin seula. Talvella tätä ongelmaa ei ole, ja siksi toukokuussa kannattaa jättää paljuun vesi koko kesäksi. Toli se pitää välillä vaihtaa, jos sitä käyttää. 

Talvella ei ole ongelmaa, että puinen palju vuotaisi.  Paljun jälkeen ei ole edes välttämättömyys käydä saunassa, lämpö tulee tuosta paljusta. Suosittelen!




Espanjassa käydessäni suosittelen käymään katsomassa upeat suihkulähteet. Laitan tähän teille myös ihailtavaksi tuon videon Font Mágica de Montjuic -suihkulähteen esityksen. Tämä on omistettu esikoisen kihaljaispäivän kunniaksi tänään. Olen kuvannut tämän videon Samsungin kameralla, mutta musiikkia en saa tähän mukaan, vaikka kuuluu kännykässä.




On muuten opettelua videon laittaminen tänne blogiin, mutta toivottavsti nautit tästä videosta! 

Blogiin on tulossa arvontaa, joten kannattaa viikonloppuna käydä täällä katsomassa arvonnan palkinnot!








16.11.2014

Pajupalloa ja terassin tunnelmia

Nyt on saanut piha ja puutarha jäädä  hentoisen lumipeitteen alle. Tykkään näistä pajupalloista ja muista pajujutuista terassilla. Tähän palloon laitan jouluvalot, kun niiden aika on. Olen käynyt pajukurssin joskus, ja ihan hauskaa puuhaa se on, vaikka sormiin ottaa pajun vääntely ja kääntely. Kesällä maalasin valkoiseksi yhden pajupilarin, siihen tulee myös jouluvalot. Paju on myös ekologinen materiaali ja säilyy vuosia. 





Leppoisaa sunnuntai-iltaa kaikille ruudun toisella puolella!


19.8.2014

Jyskin kesäkalustealesta valkoiset tuolit

Valkoiset Jyskin polyrottinkituolit sain -70%:n alennuksella Jyskin kesäkalusteiden loppuunmyynnistä. Nämä saa sopivasti pinoon varastoon päällekkäin. Hintaa jäi 22€/kappaleelle. Pöytiä ei enää ollut, mutta sen voi hankkia sitten myöhemmin. Sadettakin tuolit kestää, sekin on testattu, kun ovat avoterassilla. Ikean tyynyt ja peitot sopivat valkoisiin kalusteisiin. Terassit ovat nykyään kuin toinen olohuone ja sen sisustamiseen saa helposti tyynyillä, peitoilla ja muilla somisteilla hyvin vaihdettua ilmettä. Tuolit ovat huippuhyvä ostos hintansakin puolesta.

Basilika on innostunut parvekelaatikossa kasvamaan, tulevana viikonloppuna leikkaan siitä lehtiä ja laitan pakkaseen tuoreena. Säilyy aromit tallessa näinkin.Omia yrttejä on kiva kasvattaa, kun ne yleensä onnistuukin vielä.










6.8.2014

Ulkomaalin mustat pilkut - pihan komeat havupuut

Ihmetyksen aihe on se, kun meidän talon ulkomaalilla maalatuissa pylväissä ja puuosissa on noussut esiin pieniä pilkkuja.  Valkoiseksi maalatussa pinnassa pilkut oikein pomppivat silmille ja ne eivät näytä mintenkään siisteille. 

Loma alkaa olemaan lopuillaan, ihanat säät ovat olleet ja olen tänä kesänä tehnyt paljon kaikkea mielenkiintoista, että kesä on ollut loistava. Kotimaan matkailua on tullut harrastettua paljon ja viime lauantaina käytiin Haaparannassa. On tullut koluttua loma- ja asuntomessuja, joita sisutuksen harrastaja käy katsastamassa mielellään. Oletko sinä käynyt messuilla?

Mutta palaan taas maaliasiaan. Tykkään valkoisesta erityisesti, mutta ulkona maaliin siis on tullut ikäviä tummia länttejä ja pilkkuja. Sen vuoksi olen kaksi tuntia tänään pessyt autokatoksen alapuolen kattoa, että sen saa maalattua uudelleen valkoisella. Siihen oli tullut home (?) pilkkuja ja ne sitten ensin sille tarkoitetulla pesuaineella (Tikkurila, musta purkki 1 litra) ja sitten painepesurilla huuhtelu. Aion sen vielä maalata uudelleen, kun ensin tuo katto kuivaa. 

Meillä on autokatoksella kesäisin myös tärkeä rooli. Nimittäin mattoja pitäisi vielä pestä ja terassi katoksen alta myös. To do- lista on pitkä, osa tuli tehtyä lomalla ja osa ei, mutta nou hätä. Ne työt tehdään sitten joskus. Nyt on tärkeä saada se autokatoksen alakatto kuivatettua ja pestyä, että saan sen maalauskuntoon.

Tämä talon asukki tykkää mennä pensaan alle viilentymään kesähelteellä. Kissa osaa ottaa rennosti elämänsä. Autokatoksen vieressä on pieni kasvuallas, jossa on paljon pensaita ja se on siksi oivallinen vilvoittelu paikka meidän lemmikille. 



Meidän pihalla ovat nämä valkoiset koristekivet vielä vuosien jälkeen melkein valkoisia. Tykkään myös pyöreistä Kekkilän askellaatoista, näihin on kiva laittaa syksyllä roihut palamaan. Askellaattoja on kahta kokoa, pientä ja tätä isoa. Jos tarvitset vaikka omalle pihapolulle laattoja, niin nämä askellaatat sopivat siihen tarkoitukseen erinomaisesti. 



Havupenkki ja kivikkokasvit ovat laiskan puutarhan hoitajan luottokasvillisuutta. Tämä on pysynyt vuosia jo yhtä hyvännäköisenä. Valkoinen kivi ei vain enää näy alta, kun havut ovat kasvaneet.


Vielä voi istua lämpimässä aurinkotuolissa näin elokuussakin. Tässä on meidän auringonottopaikka. Terassialuetta ympäröi ja myös tuo näkösuojaa nämä ihanat havupuut kuten tuosta yläkuvasta voit nähdä.


Pihasuunnittelija Villa Gardenin Heidi on tehnyt meille pihasuunnitelman kahteenkin otteeseen. Ja piha näyttää elävän, kun sille tulee uusia tarpeita. Meillä esim. tämä pieni Papu, jolle pitää olla omia leikkihommia pihalle. Isot lilat pensaat ovat Elokuunastereita, tämäkin helppo kukka kasvattaa ja tyytyy vähään. Penkissä Ruusuangervoa, joka kukkii näin loppu kesästä vaalenapunaisesssa kukassas. Pensas ei kasva korkeaksi n. 50 cm. Tämä penkki on kierretty toisesta reunasta laatoilla ja osaksi kyllästetyllä puulla. Ympärillä on luonnonkiveä. Malva ainakin intoutui tänä kesänä kukkimaan!Kuva keskellä.






Leppoisaa keskiviikkoa, sinulle!

Lähden terassille vielä aurinkoa katsomaan ja nauttimaan ihanasta kesäillasta!