18.9.2019

Puutarhan syksy ja sadonkorjuu

Niin se vain alkaa saapua pakkaset yöllä ja sen vuoksi olen kerännyt kasvihuoneesta ja kasvimaalta pois viimeisiä kypsiä herneitä, sipulia, porkkanoita, persiljaa, kurkkuja ja raakoja tomaatteja talteen. Tänään mieskin ihmetteli, kun porkkanat olivat kasvaneet kasvimaalla ihan suuriksi. Yleensä ne ovat jääneet huomattavasti pienemmiksi. Maultaan porkkanat ovat makoisampia kuin kaupassa myytävät porkkanat. Omat kasvikset ovat luomua. Kolme ja puoli kuukautta on nyt saanut hakea suoraan omalta kasvimaalta ja kasvihuoneesta kasveja, sen vuoksi nyt onkin vähän haikeus, kun pakkaset ovat tulossa ja siihen päättyy kesäpuutarhurina oleminen.

Puutarhani herkuista voit lukea täältä ja myös täältä. 



Omenoita on vielä puussa takapihallamme, koska omenat ovat vielä kirpeitä. Tänään myös maistoimme ainoaa päärynää, joka oli kasvanut puuhun. Siinä oli aavistus päärynän makua, mutta muutoin se oli niin kirpeä ja pahan makuinen, joten se jäi meiltä syömättä. Ensimmäisen kerran päärynäpuu tuotti satoa, ja se on ollut muutaman vuoden maassa jo kasvamassa. Luumupuu ei ole koskaan kasvanut yhtään luumua, koska ilmeisesti tarvitsee pölyttäjän eli toisen luumupuun kaveriksi. 



Kompostin tyhjennys


Onko sinulla kompostia? Kompostin tyhjennys on hyvä tehdä näin syksyllä ja sille on hyväksi kaivaa oma kuoppa kasvimalle. Multa saa siellä olla talven yli ja sitten keväällä ottaa hyötykäyttöön pensaiden juurille, kasvimaan mullan sekaan levittää tai käyttää kukkapenkin multana. Meidän komposti on ollut tyhjentämättä kaksi vuotta ja vihdoin mies sai sen eilen tyhjennettyä kasvimaalle kasaksi. Kuoppaan sitä ei vielä laitettu, koska siellä on vielä paljon kasvisten varsia. 

Kun kasvimaalla on kaikki auringonkukat ja kehäkukat kukkineet, niin mies saa luvan käyttää puutarhajyrsintä siinä ja möyhiä maan uuteen uskoon. Sitten kuoppaan laitamme nyt kasvimaan reunassa olevan kompostikasan. Olen toivonut auringonkukkien avautuvan kasvimaalla, kun viikonloppuna on meidän ekaluokkalaisen synttärikemut. Yksi auringonkukka on jo saatu maljakkoon Papuselle.


Kasvihuoneen puhdistus

Kasvihuone kannattaa puhdistaa mullasta ja vanhoista kasvien lehdistä ja varsista pois. Minulla jäi viime talveksi sinne jotain kasveja, ja sen vuoksi suosittelen, että sinunkin kannattaa koko kavihuone putsata ihan tyhjäksi. Nimittäin kasvit olivat homehtuneet, ja sen vuoksi kaikki mullat meni vaihtoon. En halunnut mitään kasvustoja uusiin taimiin homehtuneesta mullasta. 

Syyskuussa on vielä aikaa tehdä loppuja puutarhatöitä ja saada oma kasvimaa ja kasvihuone talvikuntoon. Lasitettu terassi on meillä vielä käytössä, aurinkoisella ilmalla lämpötila on siellä vielä oikein passeli. 



Tässä kuulumisia omasta puutarhasta ja vinkkejä syksyyn  miten hoidat kasvimaata ja kasvihuonetta talvikuntoon.

                                                                                                                                             * sisältää mainoslinkin. 


Tarvitseko uusia kauniita astioita? Lanseeraustarjous, jopa -46% alennusta! Lataudu syksyn tunnelmaan uudella kauniilla astiastolla, joka nostattaa päivälliskutsut uusiin korkeuksiin. Juuri nyt löydät kaiken pöytäkattaukseen superhinnoin täältä !

Mitä sinulle kuuluu?

12.9.2019

Löytö kirppikseltä

Tein ihastuttavan löydön kirpparilta, kun olen jo pitkään haikaillut Lokki-verhokankaan perään. Ketlainen tai mustavalkoinen on ollut sellainen oma toive väreistä. Tämä Lokki-verehokankaan väri ei ole edellämainituista kumpikaan, mutta se on kaunis limenvihreä Lokki.Väri sopii hyvin tähän vuodenaikaan vielä ikkunassa, kun sieltä näkyvä maisema on vielä vihreää. Tuleva syksy tuo myös vihreyttä vielä sisälle, kun lehdet alkavat tippua puista. 




Lokki- verhokankaassa on muuten kivan pehmeä materiaali, joten mietin onko siinä myös satiinimaisuutta mukana, eli kangas ei ole ihan pelkkää puuvillaa. Tai toinen asia tuli mieleeni, että se on vanhempaa Marimekon Lokki-tuotantoa. Minulla oli myös tuuria, kun verho oli puoleen hintaan, ja  nyt olen onnellinen Lokki- verhon omistaja.




Käytän usein näissä Marimekon verhokankaissa sitä mallia ikkunoissa, että verho on vain toisella reunalla ikkunaa. Tämä sen vuoksi, että Marimekon kuviot ovat usein suuria ja, jotta verho näyttäisi hyvälle ikkunassa, niin yksi verho ja se mielellään lattiaan asti. Verhotanko on muuten hyvä sijoittaa ikkunan karmista reilusti sivulle päin, että kuvio asettuu hyvin näkyville.

Lokki-verhokankaan tarina on muuten tälläinen:

Idea kankaasta syntyi, kun Maija Isola katseli pikkuruutuisesta ikkunasta, jonka edessä oli verho poimuilla. Aurinko paistoi verhoon ja siihen muodostui aaltomaisia kuvioita. Taiteilija teki siitä luonnoksen väripaperista saksilla leikaten, johon syntyi aaltokuvioita, Ja näin syntyi klassikkokuvio Lokki.

Täällä  ja täällä on malleja aiemmista verhopostauksista, jos haluat saada inspiraatiota ikkunaverhoista. Ja jos tykkäät Lokki-kankaasta, niin täältä voit tilata kangasta. mustavalkoisena. Ja muita ihastuttavia verhokankaita on täällä lisää. 



Oletko sinä tehnyt löytöjä viimeaikoina kirpparilta?





8.9.2019

Liina ilman ompelukonetta

Viikonloppu meni sateisessa säässä ja tänään ehdin myös tekemään oikean siivousken kotona. Matot ovat ollee poissa lattialta, kun innostuin mieheni kanssa pesemään niitä viikkos sitten. Luutuamisen ja imuroinnin jälkeen laitoin matot lattialle ja järjestin paikat kutakuinkin ojennukseen. Keittiön pöydälle laitoin uuden kaitaliinan, joka oli niinkin helppo diy-juttu, eli liina ilman ompelukonetta. Liina ilman ompelukonetta onnistuu, jos kangas on vahapintainen. Ostin viinkoloppuna Pentikin liikkeestä vahapintaisen palan kangasta pakalta 50 senttimetriä. Kuvio on ihastuttava versio Pioni-kankaasta nyt tummalla pohjalla. Jos haluat liinoja kaksi poikittain, niin sitten pitää ostaa tuplamäärä tuota kangasta. 



Kapealla liinalla saa tehtyä pöydälle nopeasti ilmettä, jos sinulla on vaikka hyvin yksinkertaiset väripinnat kuten vaalea tai tumma seinissä. Meillä on harmaat seinät ja ikkunoissa valkoiset verhot, niin tuo tumma kaitaliina sopii hyvin pöydälle. Aiemmin tässä oli jo myös Pentikin syysaiheinen kaitaliina, jonka itse ompelin kankaasta viime vuonna. Siitä voit lukea täältä! Nyt kaitaliina on lasiterassilla tuomassa väriä sinne tummalla pöydälle.




Tämä kaitaliinan tummapohjainen kukkakuvio sopii keittiössä valkoiseen pöytään ja valkoisiin verhoihin. Kaitaliinan päät voit ommella, jos haluat piiloon hulpioreunat. Itse aion ommella vain ne päät, ja reunat saavat olla ompelematta. Näin siis voi saada ompelematta kivan pmytäliinan pöydällesi.

Tämän kaitaliinan pinta on käsitelty vahamaiseksi, joten se on armollisempi, jos kaitaliinan päälle kaatuu jotain.Siis ei vaadi kovin ihmeellisiä pesuja, vaan jäljet voi pyyhkiä kostealla pyyhkeellä. Pioni on mielestäni aina niin kaunis tuolla puutarhassa, maljakossa ja erilaisissa kankaissa kuvioina. 



Löysin muuten kauniin vihreän sävyisen Lokki-verhokankaan (Marimekko) kirpparilta. Verho on nyt ikkunassa ja se sopii tumman divaanin seuraksi vallan hyvin. Lokki-verhon kangas oli ihanan pehmeää, ja se saattaa olla ehkä vanhempaa tuotantoa tai sitten se on jotain satiinin tyyppistä kangasta. Mutta tästä ihanuudesta sitten lisää  viikolla.

Olen päässyt tekemään Pentikille ihanan blogiyhteistyön verhojen ja tekstiilien myötä, niistä voit lukea täältä klikkaamalla!


                                                                                                                     


Oikein ihanaa alkavaa uutta viikkoa sinulle!

Mitä pidät kukallisesta kaitaliinasta?

4.9.2019

Miten sain valkoisen oikean sävyn seinään?

Oikean valkoisen sävyn löytäminen voi olla haasteellista. Olin ajatellut, että valkoinen maali suuressa astiassa on edullinen ja hyvä valinta makuuhuoneen seinien maalaukseen. Olin siinä ihan väärässä, koska halpa maali ei todellakaan ole paras valinta, nimittäin maali oli hyvin läpikuultavaa, vaikka seinä oli maalattu kahteen kertaan. Pinta näytti hyvin hailakalle valkoiselle ja sen pinta oli hyvin mattainen. 


Ostin seinien maalaukseen 2,7 litraisen laadukkaan maalin, joka sävytettiin sävyllä nimeltään Paperi. Maalasin seinän yhteen kertaan, ja nyt siitä tuli hyyä valkoinen. Bauhausin myyjä sanoi valkoisen sävyttämisestä, että myös heidän omaan maalimerkkiin pystyy sävyttämään lähes samoja sävyjä.

Kun kesällä teimme täällä remonttia, niin siellä oli myös valkoisessa maalissa tätä heidän omaa merkkiä sävytetty Paperin sävyyn. Maali oli hyvin laadukasta ja toimi hyvin maalattuna seinässä. Seinien kuvat valmiina vilahtelee näissä kuvissa.


















Paperin sävyllä maalasin olohuoneen takan takana olevan keraamisen piipun, koska sen pinnassa oli kolhuja ja pakkeloimalla sekä maalaamalla piipusta tuli taas kuin uusi.

Viikonloppuna pakkeloin myös meidän makuuhuoneen seiniä, koska kahdella seinällä oli myös jäänyt tapetin ottamisen jälkeen jälkiä seinään. Näissä seinissä oli sama maali, kuin mistä tuolla alussa kirjoitin. Mietin, että voisiko makuuhuoneeseen valita toisen sävyn kuin Paperin. Vielä on harkinnassa, että olisiko sävy joku värillinen. Yhdellä seinällä on vaalea tapetti, jonka kuva löytyy täältä. Valkoinen on aina varma valinta ja nyt, kun on hyvä sävy löytynyt, niin sitä voisi käyttää muuallakin seinissä, Mietin tätä trendisävyä myös yhtenä vaihtoehtona, niistä kirjoitin täällä. Näet mikä se ihana värisävy onkaan.

Kun aloittaa maalaamisen yhdestä paikasta, niin se vain näyttää meillä leviävän muihin huoneisiin. Ensin maalasin meillä listoja ja tuunasin niitä uuteen uskoon. Nyt on jo seiniäkin käsitelty. Mutta toivon mukaan loppuviikolla on hyvät kelit, että pääsee puolukoita poimimaan. Mansikka-amppeli muuten tekee koko ajan lisää pieniä mansikoita, vaikka vähän ruskan värejä onkin jo tuossa alaosassa havaittavissa. 


 Oletko sinä löytänyt oikean värisävyn maalista heti ensimmäisellä kerralla?





31.8.2019

Keittiön kukat ja viherkasvit

Keittiön kukat ja viherkasvit ovat osa sisustusta keittiössä. Hyllyn päällä on kesäisin oman pihan kukkia ja ruukuissa viherkasveja. Keittiöön toin nyt takapihalta aivan ihana gladioluksen kukan, kun sade oli sen saanut kaadettua. Gladiolukset kasvatimme itse ja nyt niistä monissa on kauniit limen vihreät kukat. Maljakossa gladiolukset kestävät kauan ja se avaa alhaalta ylöspäin aina nuppujaan. Pihalta olen tuonut myös oranssin värisiä kehäkukkia maljakkoon, ja vielä jään odottamaan auringonkukan kukkimista. Gladioluksien istututksesta voit lukea täältä ja myös täältä näistä näyttävistä kukista. 


                                                                                                             * sisältää affiliate-mainoslinkit

Granitin ruskeaan kukkaruukkuun  laitoin jouluna saamani mehikasvin kasvamaan, ja se on kasvanut korkeutta ihan silmissä. Ruukku on kaunis, ja tykkään erityiseti savisista ruukuista.

Keittiössä  amppelissa roikkuva viherkasvi on myös kasvanut hyvin, kun olen sitä lannoittanut ja laittanut reilusti vettä sille. Huonekuusi alkaa olemaan jo aika suuri, että en tiedä voisiko sitä leikata ja muotoilla. Onko sinulla kokemusta huonekuusen leikkaamisesta?


Tässä korkeutta kasvanut mehikasvi. Savinen ruukku on Granitista. 




Tänään kävimme puolukassa, mutta taitaa olla puolukkasato tänä vuonna heikonlainen. Kävimme paikassa, josta aina saa hyvin puolukkaa, mutta tämän päivän saalis oli vajaa puoli sankkoa yhteensä puolukkaa. Mustikoita sattui vielä löytymään, ja niitä saimme saman verran. Sunnuntai meneekin sitten mustikat peratessa ja, jos ei ole sateinen sää, niin muutaman maton pesen miehen avustuksella ulkona painepesurilla. 

Omenapuut ovat tiputtaneet omppuja jo maahan, koska yhden puun lajike on aikaista omenalajiketta. Omenoita on keittiössä kupeissa esillä, että ne tulisi nyt tuoreena syötyä.



Tänään olen maalannut leikkihuoneen ja työhuoneen kaksi seinää valkoisella (sävy Paperi). Yhdistetty leikki- ja työhuone on jo kauan odottanut, että maalaan yhden päällykerroksen maalia seiniin, koska aiempi maali ei peittänyt hyvin. Nyt seinät ovat hyvät, ja ehdin jo laittaa pakkelia meidän makuuhuoneen seinään, joten uutta maalia pitää käydä ostamassa. Olen miettinyt, voisiko sävy olla beigeen vivahtava tai johonkin muuhun sävyyn. Yhdellä seinällä on vaalea tapetti, jota en ala vaihtamaan, koska se on vielä erittäin hyvässä kunnossa.


Mitä sinun viikonloppuusi kuuluu?





26.8.2019

Hillojen teko-ohje

Puutrhasta on tullut keittiöön monenlaista herkkua. Puutarhan herkkuja on voinut suoraan noutaa maalta, kypsentää ruoassa tai viikonloppuna tein erilaisia hillojakin. Meillä on siis kasvihuone ja pieni puutarha, jota olen ylläpitänyt kesästä toiseen. Puutarhahommissa huomaa sen aikojen saatossa, että kesät ovat aina erilaisia ja jos joku kasvi tuotti hyvän sadon, niin se ei tapahdu joka vuosi. Kirsikka teki toissa vuonna uskomattoman sadon, mutta viime ja tänä kesänä siitä tuli muutamia kirsikoita. Luultavasti puutarhan sato kirsikoista taisi jäädä tänä kesänä ehkä alle viiteen kirsikkaan. Viime kesänä puutarha tuotti paljon tomaattia ja kesäkurpitsaa, tänä vuonna sato on jäänyt hyvin vähäiseksi. Kasvihuoneessa on tuorekurkkuja tullut yli oman tarpeen ja jääsalaatti sekä tilli ovat samoissa lukemissa. Täällä on ollut puutarhan kasveista aiemmin postausta. 



Viikonlopun grillijuhlissa jääsalaatti ja tuorekurkku saivat erityistä kiitosta maustaan; joskus puutarhuri voi olla hyvin ylpeä aikaansaannoksistaan. Tänä kesänä olen myös puutarhassa kasvattanut proccolia (parsaa), ja siitä on tullut satoa sen verran, että pääsemme yhteen keittokertaan ja maistamaan mille omassa puutarhassa kasvatettu proccoli maistuu. 


Puutarhan pitoa omassa pihassa tai parvekkeella voit sinäkin harrastaa. Pienillä jutuilla pääset helposti maistamaan omia kasvatuksia, nyt elokuu ja syykuu alkavat olemaan sadonkorjuuaikaa parhaimmillaan. Toki omasta puutarhasta tulee pitkin kesää satoa, Salaatti on niistä yksi paras vaihtoehto. 


Herneitä on helppo kasvattaa puutarhassa. Tässä on taustalla kasvamassa kehäkukkaa, koska niillä saa sievästi rajattua kasvimaan ja ne myös kukkivat pitkään tuolla puutarhassa. 


Hilloja on helppo tehdä ja onnistuvat hillosokerilla myös sinulta. Tähän listasin alle millaisia hilloja itse olen tehnyt puutarhan antimista. Metsästä poimin myös mustikoita eilen, niin sain sitä kuningatarhilloa myös tehtyä. Tänään sitä maistoin, ja hyvin oli onnistunut sekin. Eilen se näytti vielä kovin vetiselle kattilassa, mutta sitten oli hyvin jähmettynyt jääkaapissa. 

OHJE HILLON TEKEMISEEN HILLOSOKERILLA

2 KG marjoja tuoreita tai pakkasesta (eli 4 litraa)
1 dl vettä
1 kg hillosokeria esim. Dansukker

1. Perkaa (ja paloittele suurikokoiset) marjat. Käytä pakastemarjat puolisulaneina.
2. Kuumenna vesi ja marjat kattilassa. Sekoita Hillosokeri höyryävään seokseen, kuumenna kiehuvaksi ja keitä kevyesti poreillen 10–15 minuuttia  Sekoita välillä. Kuori vaahto.

Anna hillon jäähtyä noin puoli tuntia, kunnes marjat eivät enää nouse pintaan. Sekoita pari kertaa jäähtymisen aikana.

3. Kaada hillo puhtaisiin, kuumennettuihin purkkeihin, sulje huolellisesti. Hillo hyytyy lopullisesti noin vuorokaudessa. Säilytä mieluiten viileässä.



Millaisia hilloja voi puutarhan marjoista tehdä?


Puutarhan marjoista tein siis mansikkaraparperihilloa, mansikkahilloa, mansikkavadelmahilloa ja kuningatarhilloa (vadelmaa, mansikkaa ja mustikkaa). Omenoista teen vielä hilloa ja ehkä kokeilen kurpitsaomenahilloakin, joka sopii liharuoan ja myös vaniljajäätelön kanssa. Puutarhassa meillä kasvaa erilaisia viinimarjoja ja puutarhavadelmia, joista sitten teen mehua. Vadelmat menee suoraan pakkaseen tai hilloon.



Oletko sinä itse tehnyt hilloja?


21.8.2019

Oven karmien maalaus kannatti

Ovien karmien maalaus kannatti tehdä, koska karmit ja osa listoista näyttää nyt kuin uusilta. Vuosien aikana karmeihin ja listoihin on tullut käytön jälkiä, ja myös niin, että maali on lähtenyt pois jostakin kohtaa. Maaleja on tullut kahden talon listoihin ja karmeihin. Remontista voit lukea täältä ja täältä sekä myös täältä kaupunkiasunnon kohdalla. Kokemusta listojen ja karmien maalaamisesta on, ja lopputulokseen olen tyytyväinen. Ovet, joista eniten kuljetaan tai kun tytöt olivat teini-iässä, niin ovia pidettiin kiinni ettei toinen päääse huoneeseen, jolloin ovea on pönkätty jollakin ja seurauksena kolhiintuneet karmit. Niitäkin vähän pakkeloin ja hioin sekä maalasin loput.


Tässä alakuvassa lista on puuta. Lista on kylpyhuoneessa Tässä valkoinen maali oli lohkeillut ja suihkun vesi oli siihen osaltaan todennäköisesti vaikuttanut. Hioin vain listan pinnan ja laitoin oven reunalistoihin uuden maalin. Lopputulos näyttää tälle, eli vasemmassa reunassa paksumpi lista on maalauksen jäljiltä. Eron kyllä huomaa heti.



Kotona maalasin vain osan oven listoista ja karmeista, ja näyttää sille, että värieroa ei nyt kuivuneena oli juurikaan. Maalauksessa kannattaa muuten käyttää pehmeää ja kapeaa pensseliä. 

Maalit muuttuvat aavistuksen kellertäviksi auringon valon niihin osuessa ja siksi valkoinen ei ole enää niin hyvä valkoinen. Usein sen vasta huomaat, jos maalaat seinät uudelleen vaikka valkoisella tai käsittelet ovien karmeja tai listoja.Tämän asian huomasin, kun näitä listoja ja karmeja maalaililin.

Tässä alakuvassa on terassin ulko-oven karmin korjausmaalaus. Lista ja sen jälkeen oleva karmi näyttää hiukan puunväriselle, mutta ihan valkoinen väri niissä on. Auringonvalon varjot muuttavat väriä nyt tässä. 


Tämä on remonttikohteemme kylppärin oven karmeista ja listoista kuvaa. Siinä koko karmit ja listat maalasin uudelleen kahteen kertaan. Lopputulos oli sileä ja valkoinen; tämäkin oikein onnistunut. Kuvan nappasin kännykällä, joten tarkkuus ei tässä kuvassa ihan loistoluokkaa.



Miksi kannattaa maalata karmit ja listat?


Itse maalasin karmeja ja listoja sen vuoksi, että sain ne näyttämään taas kuin uusilta. Pakkeloin koloja peittoon ja maalilla sai korjattua rumia kolhuja, joita ovi oli joskus saanut.  Liaat ovat usein pehmeää puuta ja samoin karmit voivat olla. Sen vuoksi, mistä eniten kuljetaan tai ovet, joissa lapset kulkevat, ovat usein sitten alttiilta jäljille.

Maalaamalla listat ja karmit kirkastuvat väriltään, mutta silti värieroa vanhaa ja uuteen listaan tai karmiin ei kyllä edes huomaa, kun maalattu pinta on kuvanut. Joten en siis maalannut koko lista - ja karmikompleksia muualla kuin tuolla kaupunkiasunnon kylppärissä.

Paljon on tullut tehtyä pientä remonttia kesän aikana ja nyt alkuviikosta pihalla myllättiin reunakiviä uuteen kuosiin. Siitä tulossa sitten omaa postausta!




                                                                                                    * sisältää mainoslinkin


Mitä sinulle kuuluu? 

Onko nämä remonttijutut olleet kiinnostavia?




16.8.2019

Viikonlopun marjapiirakka (G,L)

Viikonlopun marjapiirakka syntyy käden käänteessä tällä ohjeella, joka on gluteeniton ja myös laktoositon. Tavallisen piirakan siitä saa, jos laittaa jauhoina ihan vehnäjauhoa. Tein tämän piirakan pellille ja päällä on oman pihan vadelmia ja sitten metsästä saatiin sen verran haettua mustikkaa, että piirakan niistä sai tehtyä. Ja onhan se taivaallisen ihanaa tuo mustikkapiirakka uusista marjoista, vie ihan kielen mennnessään. 

Leipurin apuri on aina valmis auttamaan ja välillä on vähän turhankin innokkaana kyselemässä mitä leivotaan tänään. Tärkeää on se yhdessä tekeminen ja hän saa oppia samalla miten leivotaan. Apulaiseni sai laittaa täytteet piirakan päälle, ihan kuin hän halusi. Lopputulos näyttää kivalle. Vadelmatkin ovat niin hyvässä järjestyksessä kaikki. Piirakka on ihan perusohjeella tehty. 




Mustikkavadelmapiirakan ohje: 


150 g voita
1,5 dl sokeria
2 kananmunaa
4 dl gluteenitonta jauhoseosta 
1,5 tl leivinjauhetta

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen ja lopuksi jauholeivinjauheseos. Levitä taikina pellille leivinpaperin päälle.

Täyte;

4-5 dl marjoja
1 prk laktoositonta kermaviiliä
1 kananmuna
0,5 dl sokeria

Sekoita täytteen aineet keskenään. Levitä piirakan pääle täyte ja sen päälle marjat. Paista 200 asteessa 25-30 min. 




Vadelmasato on jäänyt tänä kesänä pieneksi, mutta pakasteeseen olen saanut jonkin verran pienissä pusseissa vadelmia. Niitä voi sieltä lisätä soppaan tai syödä puuron kanssa. 

Pöydällä on tuo kiva liina, se löytyi kirpparilta tuossa joku aika sitten. Tuo kuvio on ollut oma suosikki Pionin lisäksi. Huomasin, että Pioni-kangasta saa nyt myös tummalla pohjalla. Kesällä on myös ollut tämä Pentikin kaitaliina pöydällä, jos klikkaat tänne. Pentikin kangas on nimeltään Omenankukka. Täällä on myös ihanat Pentikin syksyiset verhot ja kankaat, jotka tein blogiyhteistyönä Pentikin kanssa.


Oletko sinä tehnyt marjoista leipomuksia ?

14.8.2019

Puisesta lattiasta tuli upea!

Puinen vanha lattia on nyt kunnostettu ja siitä tuli kyllä oikein ihana. Puinen mosaiikkiparketti oli hyvin kuluneen näköinen ja jopa parista kohtaa oli lakkakin kulunut kokonaan pois. Mielessäni kävi, ensin, että jos vanhan lattian päälle laitamme uuden helposti asennettavan laminaatin tai vastaavan. Ajattelin, että se on sitten moderni ja päivitetty tähän päivään, mutta ystäväni suositteli lattian hioantaa ja lakkausta, koska lattia on aitoa puuta.


Voiko puulattian hioa monta kertaa?

Puisen parkettilattian hioo asiantuntijan mukaan viisikin kertaa, joten tämä lattia menee sitten myös muille sukupolville. Pinnastsa lähtee kerralla vain milli pois, se on kyllä uskomattoman vähän näin naisen logiikalla. Mosaiikkiparketti on ollut joskus hyvin suosittu kuviona, vähän niinkuin nyt kalanruotoparketti. Minusta hionta ja lakkaus tekivät lattiasta todella kauniin. 


Mitä hionta ja lakkaus maksaa?

Onneksi sain suhteellisen nopealla aikataululla oululaisen Parkettityö Rasmussonin hiomaan ja lakkaamaan parketin. Neliöhinnoissa ei ollut eroa kahden hyvän toimijan kesken. Tämän asunnon hionta maksoi n, 800 euroa. Yrittäjä itse on hyvin asiantunteva ja tarkka, että sain vielä jälkeenpäin häneltä ohjeita, että jos vielä remonttia teen asunnolla, niin mikä oli varoaika ettei lattialla saanut kävellä (se oli vuorokausi vain) ja ettei maalatessa saanut kiinnittää mitään teippejä lattian pintaan.



Lattialistoja pyysin yrittäjää irrottamaan muutaman, kun joku jäi vielä meiltä seinään kiinni. Hionta ja lakkaukset  kestivät muutaman tunnin. Lattia lakattiin viisi kertaa ja lakan sekaan tuli valkoista maalia. Puun syyt kuitenkin näkyvät ja lattia valostui huimasti ja kiilteli auringon valon kanssa kilpaa. Ja toki lattia on nyt uutta vastaava ja aivan ihana sävyltään.


Ajatuksia remontoinnista ja itse korjaamisesta

Tämmöinen pintaremontti lattiaan oli kyllä kuin piste iin päälle, kun asunnon muut pinnat ovat nyt kaikki uusittu paitsi kylppärin laatoitukset. Huomasin, että mitä ikinä kotona tarvitsee korjata ja uudistaa, niin siihen löytyy maali kuin maali joka tarkoitukseen. Suositten myös muuten sinua korjaamaan pakkeloimalla oven pokien ja listojen kolot, niin siihen tarkoitetulla maalilla niistä tulee kuin uudet. Laitan siitä vielä omaa postausta remonttiprojektissamme.

Remontin muista vaiheista voit lukea täältä tai täältä!



Vakituisessa kodissamme olen nyt pakkeloinut karmeja ja listoja ovien lähellä, Kun on aikaa, sudin ne maalipensselillä uusiksi taas. Ja mitähän kaikkea sitä tässä keksiikään maalattavaa, nimittäin minulla jäi seinämaalia (Paperi sävy) paljonkin purkin pohjalle. Bauhausista on haettu listaa, maalia, poranteriä ja kaikkea mahdollista. Tähän alakuvan vaatenaulakon alaosaan teetätin siellä mittojen mukaan tuon levyn. Bauhausissa kun saa omien mittojen mukaan kaikenlaisia levyjä hyllyihin ja tasoihin. 


Uudistatko sinä vanhaa 

vai laitatko mieluummin uutta?












8.8.2019

Miten maalasin kylppärin paneelikaton?

Tässä tulee lisää remonttiaiheista tietoa kesäloman remonttikohteestani. Miten siis maalasin kylppärin paneelikaton? Paneelikatto oli tummunut vuosien saatossa, kuten myös saunan paneelit. Saunan ilmeen päivityksestä olikin täällä juttua, jos haluat katsoa mille saunamme näyttää. Kaupunkiasunnossa olemme tehneet mieheni ja tyttären kanssa pintaremonttia. Tavoitteena on säilyttää puusta tehtyä sisusustusta ja sen vuoksi myös mosaiikkiparketti sai uuden ilmeen. Siitä teen oman postauksen. Mutta kylppärin kattoon käytin ihan siihen tarkoitettua paneelimaalia.



Laitoin laattojen ja katon saumakohtaan maalarinteippiä, koska se jouduttaa maalaamista, kun olet suojannut hyvin kohdat mihin maalia voisi roiskua. Lattialle levitin sanomalehdet suojaksi.  Kylpyhuoneen katto ei ole niin suuri, joten työhön meni kolme tuntia. Katto piti maalata kahteen kertaan, koska ensimmäisellä kerralla maali ei peittänyt riittävästi. Annoin maalin kuivua ennenkuin maalasin katon toiseen kertaan. Kylpyhuoneesta tuli paljon valoisampi ja katto näytää oikein hyvälle uuden saunan ilmeen kanssa.



Saunan oveen uusittiin listat,jotka ovat Malerin valmistamat. Valkoisen puulistan hinta on edullinen, joten en alkanut hiomaan ja maalaamaan listoja. Saunan toisen oven karmit ja listat maalasin sille tarkoitetulla listamaalilla kahteen kertaan nämäkin. Nyt kylpyhuone on oikein hyvä ja se sai myös päivitetyn ilmeen saunan ohelle. Maalaustyössä pohjatyöt ovat hyvin tärkeät tehdä ensin huolella, koska se jouduttaa varsinaista maalaustyötä sekä myös suojaa maalitahroilta paitsi maalaria. Onneksi maalit ovat vesiliukoisia.

Tässä vielä kuva valmiista kahteen kertaan maalatusta katosta.


Millä sinä teet kylppäriin päivitystä?



5.8.2019

Saunan päivitys maalaamalla

Saunan ilme on maalaamalla päivitetty siten, että pesin ja puhdistin ensin seinät ja lauteet. Sitten hioin lauteista kohtia, jos oli tarvetta esim. tummentumaa, koska kosteassa tilassa lauteet tummuvat helposti, vaikka niitä pesee ja puhdistaa. Hiomisella saa puun pinnan taas uudelleen vaaleaksi.



Saunaan tuli kahta väriä valkoista ja mustaa. Saunan paneelit ja lauteet olivat vanhat, joten seinät ja katto ovat väriltään kovin tummunutta puuta. Sävyttämällä vielä enemmän väripigmenttiä maaliin, olisin saanut valkoisemmat seinät ja katon, mutta tämän saunan päivityksen tein näillä valmiilla maaleilla.



Seinät käsittelin kahteen kertaan, koska tummunut paneeli on aika armoton. Ensimmäisen maalauksen ja kuivumisen jälkeen se näytti silmääni ei hyvälle. Siis uusi kerros maalia vielä siihen päälle.

Lauteet sudin kahteen kertaan, joten niistä tuli aika hyvät. Sudin lauteet ulkona ja lopussa alkoi hiukan tippua vesipisaroita taivaalta, niin jokunen pisara oli vaalentanut laudetta siitä kohtaan, mihin pisara oli osunut. Mutta pieni kauneusvirhe ei haittaa. Suosittelen aina maalaamaan katoksen alla.



Porrasjakkaran käsittelin myös läpikotaisin, kuten myös lauteet. Jakkarasta tuli hyvännäköinen ja se on nyt raikas valkoinen. Myös saunan valaisin sai uuden valkoisen värityksen ylleen, vaikka se oli kovin kellastunut. 


Saunan lasioven käsittelin myös valkoisella. Ovi oli muuten hyvässä kunnossa, mutta listat laitoimme kuitenkin uudet. En jaksanut alkaa hioa puulistoja, joten helpompi oli ne vaihtaa valkoisiin puisiin listoihin. Listojen maalaus muutenkin voi olla joskus järkevää, mutta jos on hyvin vanhat listat, ne kyllä kannattaa vaihtaa uusiin. Listojen takana voi olla pölyä tai jopa homeitiöitä, jos listan väliin on mennyt vaikka ruokaa tai rasvaa. Näin tilanne voi olla esimerkiksi keittiössä.


Tälle näyttää nyt uusi saunan päivitys. Iso työ oli, mutta se kyllä kannatti. Suosittelen, jos olet uusimassa ilmettä saunaasi, niin tämä maalaus eli vahaus on yksi vaihtoehto siihen.



Sauna sai tällä käsittelyllä uuden päivitetyn ilmeen ja se on nyt hyvä pitkän aikaa. Budjetti oli varsin maltillinen ja kylppäritila on nykyajan värinen.

Onko sinun saunassa tarvetta muutokselle?