7.12.2019

Paneeliverho isosta kuviosta - diy

Paneeliverhot isosta kuviosta sopii hyvin ikkunoihin, jos ikkunoita on useampi rinnakkain tai ikkunat ovat erkkerissä, kuten meillä. Kirjoitin täällä Black Fridayn tarjouksista, ja sen vuoksi sitten tuli hyvällä tarjouksella hankittua tätä Kivet kangasta, jossa on hyvin suuret kuviot. Kuvio on kuin suuri kivi, ja sen vuoksi kankaan nimi on Kivet. 



Kivet kankaassa on kuviokohdistus todella korkea, joten kun suunnittelin miten asettelen kankaan ikkunaan, niin päädyin siihen, että  ylhäältä saa lähteä paneeliverhon kokonainen kivi-kuvio ja sitten alhaalta kivi- kuvio voi sitten katketa. Ompelin myös molemmat reunat suoralla sen jälkeen, kun olin reunat ommellut saumurilla. Voit myös ompelukoneella siksakata reunat ja ommella sen jälkeen suoralla.  Reuna on näin siistimpi ja, kun verhot on silitetty, niin reunat näyttävät huolitelluilta. 


Kivet- verhot ovat ajattomat, ja ne sopivat myös meillä muuhun tilaankin. Nyt ne saavat olla ensin keittiön ikkunassa, ja sitten vaihdan ne jossain vaiheessa olohuoneeseen, mutta siihen menee aikaa. Keittiössä on myös ollut Pentkin leveät krysanteemi-verhot, mutta niissä on tuo ruskean sävyt paremmat kesään ja syksyyn. Krysanteemi- verhot näet täältä. 



Itsenäisyyspäivä oli tarpeen levon kannalta. Ja tänään on saanut leipoa pipareita ja torttuja. Testasin myös uutta reseptiä, jossa yhdistin torttutaikinan ja ruskean piparitaikinan. Vaaleita pipareita tuli suuri määrä, mutta nyt niitä on sitten tarjolla jouluun asti. Tuossa yläkuvassa on minun Forsmanin teejoulukalenteri, jonka teen maut ovat olleet kyllä erittäin herkullisia. Teejoulukalenteri on myös sisustukseen niin sopiva jouluaiheiltaan. Jouluvaloja laitoin vielä kahdet lisää, vaikka hyvin hillitysti n iitä yritän laittaa esille. Jouluvalot tuovat kivasti tunnelmaa, kun päivä on lyhyt ja illat pimeitä.


Mitä sinun viikonloppuusi kuuluu?

1.12.2019

Aikuisten oma joulukalenteri

Millainen joulukalenteri sopii aikuiselle? Onko sinulla oma joulukalenteri? Oma joulukalenterini on tänä vuonna WWF:n teekalenteri, jossa on sisällä pussiteetä että sitten niitä ihania palleroita, joista tulee teekannun hauduttaessa kukka. Tänään apulaiseni halusi avata ensimmäisen luukun, ja siellä oli todella hyvänmakuista vihreää teetä hyvällä mausteella. Pussista tulee useampi kuppi hyvää teetä, joten huomenna teen ja juon vielä sitä samaa teetä myös aamulla. Joulukalenterin teet ovat Forsmanin teelaatuja. Eli oikein laatuteetä on laatikoissa.



Joulukalenterissa oli myös yksi numeroimaton lokero, ja siitä jo eilen illalla saimme ensi makua pallerosta, jonka haudutimme Eva Solon teekannussa. Siitä on ollut myös täällä joskus asiaa, jos katsot tänne! 


Joku innokas laatikoiden katsoja taitaa kurkata jo luukkuun numero kaksi! Näissä laatikoissa on eri värisiä tassun jälkiä ja niistä oli kiva tehdä pitkä jono pöydälle. Lopuksi apulaiseni oli osannut laittaa laatikot telineeseen numerojärjetykseen.



Joulukalenterit ovat suosittuja myös aikuisten keskuudessa. Meillä on tytöillä ollut aiempina vuosina kosmetiikkakalentereita ja minulla itsellä on ollut myös Party Liten kynttiläkalentereja. Teekalenterin sain yhtenä vuotena kummitytöltäni lahjaksi, ja siitä on ollut täällä juttua.

Aamupäivällä oli kaunis lumimaisema ulkona ja tuo sinertävä valo tuolla ulkona oli kovin tunnelmallinen. Joulukalenterin paikka on tuossa keskellä hyllyä normaalisti.


Joulukalentereita löytyy meiltä tyttären tyttärelle sukalaamuumikalenteri, erään lehden antama joulukalenteri kuvilla ja sitten vanha tyttöjen joulusäkki, jonka sisään pussukoihin olen laittanut pieniä yllätyksiä.


Millainen sinun joulukalenterisi on? 

27.11.2019

Black Friday alekoodit

                                                                                          * sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä

Black Friday tuo hyviä tarjouksia kivijalka- ja verkkokauppoihin, jos olet miettinyt hankintoja itsellesi, perheellesi tai kotiin, niin poimin tähän sinulle todella hyviä tarjouksia, joilla voit säästää isonkin summan rahaa.. Alennukset ovat reilulja ja tuo joulu kannattaa jo pitää mielessä, jos on tarvetta hankkia tarpeellisia paketteja lähimmille ja ystäville.

Jos tarvitset uusia vaatteita, kenkiä tai jotain kivaa jouluksi kotiin, niin * kannattaa käydä katsomassa tämä linkki  , joka on voimassa torstai-sunnuntai: Jopa 50% alennusta lähes kaikista tuotteista. Suurin osa tuotteista -50%! Tarjous on voimassa 1.12.19 saakka. Itselle katsoin täältä Cellebesiltä valmiiksi jo uusia nahkaisia talvikenkiä. Haluan ostaa laadukkaat nahkaiset kengät. 





Tämä seuraava tarjous on myös huippu hyvä Black Fridaynä,  jos haluat hankkia lapsille ulkoiluasuja tai kenkiä. Lassiella on -25% tarjous * kaikesta  täällä  2.12.19 saakka. Nyt kannattaa ostaa jo joululahjoja jo valmiiksi! Minä ostin nämä ihanat pienet joulupallot lasisiin Partyliten kupla-somisteiden sisään keittiön hyllylle. Jouluun sopii myös tuo kultainen väritys. 





Täältä löytyy hyvin edullisia kenkiä, laukkuja ja vaatteita myös! Kenkavalikoimaa on laidasta laitaan jopa -50% valituista tuotteista.ja myös alennetuista tuotteista. Koodilla BLACKWEEK viisi prosenttia alennusta yli 60€:n ylittävältä ostokselta. Alennus on voimassa 2.12.19 saakka. Tässä vinkkinä mitä kivoja merkkejä löytyy Spartoolta: Hunter, New Balance, Converce, Vans, Minna Parikka, UGG, Caterpillar, Timberland jne. Minna Parikan kengät on aina niin kauniita ja syksyllä löysin itselle mustat nahkaiset tikkarinilkkurit. Minna Parikan lasten kengät ovat aina olleet omaan silmään niin ihastuttavia, että kelpaisivat myös tälle alakuvan kiharapäälle. Kiharat taidettiin tehdä leipurihommien päätteeksi tässä viiime syksynä.







Jos tarvitset kotiin keittiöön -ja leivontaan tuotteita tai myös laadukkaita designtuotteita, niin * klikkaamalla tästä verkkokauppaan saat 10%:n alennuksen koko tilauksestasi ja myös alennetuista tuotteista. Kassalla anna koodi BLACK19 ja tarjous on voimassa 1.12.19 saakka. Makujakaupasta löytyy kotimaisia ja ulkomaisia huippumerkkejä  kuten Iittalaa, LeCreusetin pannuja, leivontaan upeat Nordic Waren kakkuvuoat, Marimekon tuotteet ja paljon muuta. Marimekon tuotteita olenkin tilannut alennuksista Makujakaupasta. 


Onko sinulla vinkata hyviä Black Friday tarjouksia?

26.11.2019

Savimaalilla maalaus -valkoinen hylly

                                                                                                                              * tuotteet saatu Sokevalta

Kotona löytyy usein pientä maalattavaa, vai mitä olet mieltä? Tyttärellä oli poikaystävän kodissa puinen teline. Savimaalilla puinen pieni keittiön hylly vaihtoi näppärästi väriä kellastuneesta puunväristä valkoiseen väriin, kun sunnuntaina innostuin maalaamaan. Kokeilin miten peittävää jälkeä saa ilman hiontaa vanhaan puun pintaan allergiaystävällisellä ja hajusteettomalla maalilla. Lopputulos oli hyvä ja onnistunut, hyllyn pinta on mattainen kaunis valkoinen. 

Savimaali on siis hyvin peittävää eikä vaadi isoja etukäteistöitä, jos haluat uudistaa jotain vanhaa, joka on muuten vielä  kotonasi ihan käyttökelpoinen tavara. Ennen maalausta puhdistin hyllyn BioCombin teholiinalla, joita Sokeva valmistaa. Bio-sana viittaa myös ekologiseen ja ihoystävälliseen puhdistusaineeseen. BioCombin teholiina käy kotonasi myös rasvatahrojen ja lian poistoon. Pakkauksessa on 50 kappaletta puhdistusliinoja. Huonekalujen maalaukseen on omat savimaalit pienemmissä purkeissa, tällöin huonekalua ei tarvitse erikseen vahata maalauksen jälkeen. Vahaus tekee tuotteeseen ketävämmän kulutuspinnan.


Tytär ei oikein tykännyt hyllyn mallista, mutta sanoin, että nyt valkoisena se on paljon kauniimpi talouspaperitelineenä ja pieniin nuppeihin saa vaikka sakset roikkumaan tai jotain, mikä sopii olla keittiössä esillä. Sokevan pensselit ovat hyviä käytössä, eikä niistä muuten irtoa maalatessa ohuita säikeitä. 


Savimaali kuivuu parissa tunnissa.Savimaali on hyvin ihoystävällinen ja maalitahrat lähtevät vedellä pois. Sokevan savimaali sopii myös sinulle, jos olet allerginen tai yliherkkä hajuille. Maalasin kodinhoitohuoneen tasolla hyllyn, levitin alle vain mainoslehtisiä. Huoneeseen ei tullut mitään hajuja ja pensseli lähti helposti puhtaaksi vesihanan alla. 



Sokevalta saaduilla maaleilla maalan kotona seinät, kun vielä saan yhden ikkunan kohdan pakkeloitua. Siihen toki pitää laittaa nauhaa alle ensin, ja nauha on vielä kaupassa. Joten projekti on vielä vaiheessa. Joululomalla on aikaa tehdä, joten luultavasti myös pientä pintaremonttia on tulossa myös muualle kotiimme. Torstaina saan uuden verhokankaan keittiöön, ja niistä ompelen paneeliverhot. Täällä verhovinkkipostauksessa jo siitä olen vasta kirjoittanutkin. 

Domus Natura savimaalia myydään erikokoisissa purkeissa. Maali siis sisältää ihan oikeaa savia, jota ennen on käytetty maalien valmistusaineena. Näissä minun maalipurkeissa on kaksi isoa purkkia oikealla valkoista savimaalia ja vasemmalla on sitten harmaan sävyinen maali seinän maalausta varten.


Jos sinulla on kotona tuunattavaa puista huonekalua tai maalauksen kestävää pintaa, niin savimaalilla saat nopeasti uudistettua kodin sisustusta. Maalasin muuten vanhan puisen servettitelineenkin tällä maalilla, kun muutoin olisin heittänyt sen telineen uuniin. Diy-tuunauksen kyllä teet tällä Sokevan Domus Natura savimaalilla hetkessä.  Hyllyn pinnan maalasin vain yhteen kertaan, koska se peitti vanhan puun pinnan niin hyvin. Ohjeessa sanotaan, että pinta kannattaa maalata kahteen kertaan. Tämä maali sopii silloin huonekaluun tai esineeseen, jos sen pinta ei ole kulutukselle altis. Muutoin siihen pitää laittaa erikseen vaha päälle tai maalata huonekalusavimaalilla.



Tässä alakuvassa on nyt valmis valkoinen pieni hylly, joka sai uuden pinnan valkoisesta savimaalista. Pinta on tosiaan mattainen ja väri on hyvä kaunis valkoinen. Savimaali ei kestä, että sitä kovin kastellaan, koska silloin voi lähteä valkoista väriä pinnasta. Pölyn pyyhkimisen toki savimaali kestää, vaikka olisi kostea liina. Tai laita vaha erikseen pintaan, silloin se kestää kulutusta ja kosteutta.

Täältä voit lukea edellisestä maalaushommastani, jossa etsin hyvää valkoista maalin väriä. Ja tämä Sokevan valkoinen savimaali on kyllä myös kaunis puhdas valkoinen sävynä.





Oletko sinä maalannut savimaalilla?




21.11.2019

Olohuoneeseen uudet verhot

Olohuoneessa ja sen viereisessä huoneessa on yhtenäistä tilaa, ja näiden tilojen verhoissa tulee käytettyä verhot siten, että ne ovat kaikki luonnonvalkoisia purjerenkain kiinnitettävät verhot tankoon. Toinen vaihtoehto samaan tilaan näkyvissä ikkunoissa on meillä käytössä myös siten, että pienessä huoneessa on vain yksi verho jommakummassa reunassa tankoa. Tässä alakuvassa luonnon valkoinen verho on vain tuossa oikealla puolella olevassa tangossa yksinään. Verhot ovat paksua kangasta ja laskeutuvat kuitenkin hyvin. Niiden luonnon valkoinen sävy on säilynyt hyvin, eikä kangas ole muuttanuta väriä. Verhot olen ostanut Ikeasta. 


Luonnon valkoiset verhot ovat olleet meillä myös keittiössä välillä. Alakuvan Pentikin krysanteemi-kuosin verhot ovat olleet keittiössä kesän lopusta pitkälle alkutalveen keittiössä, koska niissä on kauniit syksiset värit. Täältä voit katsoa Pentikin krysanteemi-kankaiden ompelusta ohjetta. Kankaat olen saanut Pentikin kanssa tehdystä blogiyhteistyöstä. 


Keittiöön olen ommellut uudet Marimekon mustavalkoiset Kivet-kankaasta paneeliverhot. Ja nimenomaan isosta kivestä eikä pienestsä Kivet-kuosista. Kun verhot ovat valmiit, niin laitan tänne idean myös kuvia, jos sinä innostut ompelemaan verhoja myös itsellesi. Tyttäreni tilasi suosittua Kuusikossa -kangasta, josta tulee kappa keittiön ikkunaan. Itse olen ihastunut siihen uuteen väriin Kuusikossa kankaassa, jossa on pohjaväri ihan tumma harmaa tai musta.

Olohuoneessa on myös käytössä ajattomat Pentikin mustavalkoinen kuosi verhoissa. Verhossa on hiukan roosaa kuvioa myös painettuna. 


Flunssa on ollut jo yli viikon päällä, ja vaikka kuinka syö vitamiinejä, hunajaa ja valkosipulia, niin olo ei ota parantuakseen! Toivottavasti sinä olet pysynyt terveenä!?

Onko sinulla tarvetta uusille verhoille?

13.11.2019

Seerumit ja Cliniquen ihonhoitotuotteet

Syyslomamatkalla Rhodoksen saarella kävimme Sheporassa kosmetiikkaostoksilla. Sheporaa ei taida olla meillä kotimaassa, harmi siksi, koska siellä on hyvin monenlaista kosmetiikkasarjaa myynnissä ja palvelu on myös erittäin ammattimaista. 

”sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä”

Itselle ostin näin talvea ja pakkasta ajatellen Cliniquen- seerumisetin ja sitten uuden värivoiteen, koska kasvot on hyvä suojata kylmältä ilmalta, tuulelta ja myös muilta ulkoisilta tekijöitä. Seerumi kosteuttaa ja on myös ihotautilääkäreiden kehittämä tuote ja myös allergiatestattu. Seerumi on patentoitu ja  se säilyttää kosteuden iholla ja päästää huonot aineosat pois kasvoilta. Myyjä antoi kaupanpäälliseksi hyvänkokoisen setin erilaisia Cliniquen tuotteita  mm. * meikinpuhdistusaineen sekä *poskipunan. Meikinpuhdistusaine ei kirvele silmiä, ja on muuten silmälääkäreiden kehittämä tuote ja myös allergiatestattu. 

Seerumi sekoitetaan kahdesta eri tuotteesta keskenään (kuva) ja seerumia voi käyttää aamulla sekä illalla ennen voiteiden lisäämistä. *Cliniquen seerumia voit tilata täältä (klik)! Olen tykännyt tuosta Cliniquen seerumista ja niitä on tullut ostettua jo lisääkin!


Lisäksi ostin uuden kulmien rajaukseen pehmeän ja helpostilevittyvän kulmakynän sekä Sheporan oman sarjan huulipunan ja kynsilakan.  Kulmakynässä on toisessa päässä pieni harja, jolla saa kulmakarvat hyvin ojennukseen sipaisemalla.* Täällä on vastaavanlainen Nyxin pehmeä kulmakynä, jos etsit helposti levittyvää kulmakynää itsellesi.

Huulipunassa oli nyt ekologisuutta ajatellen hyvä tuo pahvinen eikä metallinen hylsy ja sen suojakuori. Tässä on harppaus menty kohti kestävää kehitystä. * Täällä on myös samansävyinen (Beigen ja Nuden sävy), jos haluat arkikäyttöön huulia kauniisti esiin tuovan neutraalin sävyisen huulipunan. Huulipuna on kaunis arkena naisen huulissa, vaikka et muuta meikkiä juuri laittaisikaan.



Kynsilakan väriksi valitsin peittävän pinkin ja vaaleanpunaisen väliltä olevan sävyn. Kynsilakka on pienessä purkissa ja, se on sopivan kokoinen juuri mun käyttöön, koska muutoin kynsilakka kestää minulla vuosia. Lakkaan kynnet ehkä noin kerran kahdessa viikossa. Vastaavanlaisen sävyn poimin * sinulle täältä, jos tykkäät tästä sävystä. 



Saitko vinkkiä tästä postauksesta ihosi hoitoon ja meikkiin?

6.11.2019

Kaipaatko lomalla vehreyttä, hyvää ruokaa ja lepoa? Kreikka

Kreikka on monelle tuttu lomapaikkana ja sinne mekin suuntasimme syyslomalla. Ialyssos on Rhoksen kaupungin lähellä. Lokakuussa Kreikan saarilla on vielä kesä ja lämmintä oli Ialyssoksella nyt sen 27 astetta joka päivä. Iltaisin sää on samanlainen kuin meillä kesällä Suomessa.



Filerimos Village- hotellissa meillä oli all inclusive tällä kertaa, koska lomamme oli ajateltu vain oleiluun ja rentoiluun. Välillä tuntuikin sille, että päivät meni uima-altaalla loikoillen ja ravintolan aikataulua seuraten. 


Filerimos Village on suuri lomahotellialue, jossa on paljon erilaisia asuntoja. Meillä oli perhehuone, jossa oli kaksi huonetta. Huoneiden välissä oli seinää ja lasiovet. Parveke oli kivan kokoinen ja siellä tuli istuskeltua aamuisin ja nauttia heti aamusta siitä lämmöstä, jota matkalta lähdimme hakemaan. Kiireettömyys on myös yksi tärkeä asia, jota halusimme matkaltamme.

Uima-altaan vesi oli hiukan viileää, mutta ei olisi haitannut, jos tämä lasten alla olisi ollut lämmitetty. Loppuviikosta parina päivänä vesi oli jo hiukan kylmää uimista varten. Tuossa  yläkuvassa olevassa isossa altaassa oli aavistuksen lämpimämpää vettä.



Terassin näkymä meidän huoneistosta oli suoraan Filerimos Villagen lasten leikkialueelle ja sen takana oli allasalue. Palmut olivat kivasti valaistu iltaisin. Moskiittoja oli iltaisin liikkeellä, ja niihin kannattaa varautua, jos matkustat syksyllä tänne. Hotellissa oli aivan upeat kukka- ja pensasistutukset.

Perhosia oli paljon ja näimme myös Rhodoksella pelkästään kasvavan perhoslajikkeen. Filerimos Villageen sai tilattua hierojaa ja kauneuspalveluita. Hieroja kävi meillä yhtenä päivänä, ja siihen sain -15%:n alennuksen, muuten hinnat olivat ihan meidän hintatasoa Suomessa.


Dinnerillä hotellin ravintolassa välillä istuimme myös ravintolan ulkoterassilla syömässä. Ruoka oli hyvää ja hyvin kreikkalaistyylistä. Iltaisin kokki paistoi erilaisia pihvejä ja suuressa pannussa valmistui erilaisia lisukkeita. Itse tykkään kasviruoasta ja niitä oli tarjolla joka päivä kuten täytettyjä tomaatteja, paprikoita ja munakoisoa.




All Inclusiven jälkiruoat olivat mousse-tyyppisiä ja liivatteella tehtyjä kakkuja. Lisäksi hedelmiä oli kreikkalaisen jogurtin ja hunajan ohella tarjolla.


Yhtenä päivänä menimme bussilla  Rhodokselle ostoksille (maksoi 2,20) ja hotellin vierestä ostimme liput valmiiksi. Filerimos Villagen  lähielueella ei ole oikein ostospaikkoja, matkamuistomyymälä ja muutama kiinalainen kauppa, joissa oli Kiinasta tuotua tavaraa ja italilaisia vaatteita. Joten ostokset suosittelen tekemään Rhodoksen kaupungissa.



Lindoksen retki Rodoksella jäi seuraavaan kertaan, koska viikon aikana ei ehdi monena päivänä retkeilemään. Vanhassa kaupungissa istuimme ravintolassa ja nautimme tunnelmasta. Turisteja oli paljon liikkeellä ja pieniä tuliaisia tuli hankittua pienistä liikkeistä. Rhodokselta kannattaa ostaa pesusieniä (aitoja), saippuaa, oliiviöljyä ja keramiikkaa sekä nahkatuotteita.  





















Vanhassa kaupungissa linnoituksen alueella kiertelimme ja katselimme linnan eri osia. Kivestä tehdyt tykinkuulat olivat ekaluokkalaisesta hauskat. Ihmettelimme niiden pyöreyttä ja kokoa. Linnan kiertämiseen menee aikaa pari tuntia, joten sitä voin suositella myös lapsille. 

                 *sisältää mainoslinkin, *merkitty

Ekaluokkalaisen lempiväri vaatteissa on keltainen ja oranssi. Tämä * keltaraitainen asu on Lindexiltä, ja vaatteita saa vaihtaa joka päivä. Milloin oli jätskiä ja muita tahroja vaatteissa. Matkalla lapset ystävystyvät helposti ja Luke-poika Englannista oli joka ilta leikkikaverina.


Rhodoksen ja muiden maiden matkakuvia ja juttua voit myös lukea täältä, kun olemme siellä käyneet aiemminkin. Rhodoksen saari ja Ialyssos on hyvä ja helppo matkakohde kaiken ikäisille, voin suositella lämpimästi.


Onko Kreikan saaret tuttuja Sinulle?


3.11.2019

Halloweenin tarjoilut ja kummitusleivokset (g,l)

Halloween on meillä tapana juhlia ja viettää jollakin tapaa. Usein siihen liittyy koristelujen lisäksi hyvää ruokaa Halloween- teemaan liityen jotain karmivaa ja kurpitsaa pitää olla aina jossain muodossa.

Siispä hyvää Pyhäinmiestenpäivän viikonloppua sinulle! Eilinen pyhäpäivä lauantaina oli meillä leppoisa päivä kaikilla. Illalla vielä kävimme tyttöjen ja pienen tytön kanssa haudoille viemässä kynttilät. Eilen satoi myös lunta, joten maa ja puut olivat kuin joulusadusta konsanaan. Täällä on myös ollut juttua edellisvuoden Halloween- postauksesta.



Pyhäinpäivää ja Halloweenia varten leivoimme ja teimme makaroonisalaattia. Juhlistimme perjantaina sukulaisten kesken tätä juhlapyhää. Lomareissulla lueskelin Yhteishyvä-lehteä, josta löysin tuon kummitusleivosten ohjeen. Ohjeen muunsin gluteenittomaksi, ja samoin tuo makaronisalaatti on aina gluteenitonta meillä. Tytär koristeli leivokset ja niistä tuli kyllä aivan ihanan makuiset ja näköiset myös. Lakritsinmakuiset mokkapalat sopivat myös vaikka lasten synttäreille tai jos tykkäät muuten tummasta toffeesta, niin sopii juuri sinulle.




Kummitusleivokset 


4 munaa
3 dl sokeria
5 dl gluteeniton vaalea jauho
1 dl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 dl kahvia tai maitoa
150 g margariiniä (sulata)

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Siivilöi jauhot (sekoita ne ensin keskenään jauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri) taikinaan. Lisää kahvi (tai maito) ja sula margariini taikinaan lusikalla sekoittamalla varovasti. Levitä taikina uunipellille. Paista 200 asteessa 15 min.

Kuorrutus
1,5 pussia hopea toffee karkkeja
1 prk vispikermaa (2dl)
2 rkl margariiniä

Avaa karkit ja laita kattilaan. Lisää kerma. Keitä hiljalleen seos tasaiseksi. Lisää lopuksi margariini.Levitä jäähtyneen pohjan päälle.

Kummitukset

1 levy valkosuklaata

Paloittele valkosuklaa. Sulata mikrossa välillä sekoittaen. Laita seos pursottimeen ja pursota haamut leivosten pinnalle. Tee silmät kuorrutuksen aineesta.



Vanhat Partyliten Halloweenin hauskat Jessi ja Jake -kynttiläsomisteet ovat meillä esillä tähän kurpitsa-aikaan, koska nämä vain ovat niin hauskat sekä pimeässä että myös päivällä. 


Tyttären tytär oli askarrellut toisen mummonsa kanssa nämä Halloween-juhlaan sopivat hauskat ja karmivat käsineet veritahroineen ja arpineen. Ne olivatkin sitten illan kädessä. Diy- ideaan oli käytetty muovista kelmua, maalarinteippiä, kynsilakkaa ja niittejä sekä tussia. 


Halloween koristeita laitoin esille perjantaina, ja eilen oli aarteen etsintää, johon olin piilottanut eri paikkoihin Halloween-karkkeja ja myös näitä inhottavia lepakoita ja hiiriä. Taustalla soi myös illalla Halloween musiikki, ja hämärässä oli oikeinkin karmiva tunnelma.



Miten sinun juhlapyhääsi kuuluu?


29.10.2019

Mitä isälle tai papalle lahjaksi?

 * sisältää mainoslinkin, mainoslinkki merkitty *


Isänpäivä on tulevana viikonloppuna. Isät ja papat ovat juhlinnan keskipisteenä heidän omana juhlapäivänä. Mitä isälle tai papalle sinä antaisit lahjaksi? Minä ostin jo joku aika sitten kauppojen yö- tapahtumassa Kärkkäiseltä isälleni ihanan pehmeän sinisen flanellipaidan ja ison sukkapaketin. Isä on aina tykännyt käyttää vapaalla nappipaitoja ja flanellipaita kun on pehmeää puuvillaa, niin se on oikein sopiva rentoon oleiluun. Sukkia myös isä aina tarvitsee, ja niille on aina tarvetta ja käyttöä. Isänpäivän pakettiin isä saa myös vielä muutakin. Lahjojen ostajana ostan aina tarpeellista ja käytännöllistä, mutta lahja saa myös olla henkilökohtainen. Itse sain myös synttärilahjana lahjakortin kauneushoitolaan, ja se on mielestäni aivan ihastuttava lahja. Täältä voit katsoa myös lahjavinkkejä isälle ja papalle. Ostatko sinä käytännöllisen ja tarpeellisen lahjan?

                                                                                                        

Jos isä tykkää lukea kirjaa, niin nyt vasta ilmestynyt  * Erkka Westerlundin Elämän peliä -kirja on hyvä valinta. Erkka Westerlund on Suomen tunnetuimpia ja myös arvostetuimpia urheiluvalmentajia kautta aikojen. Elämän peliä -kirja kertoo valmentamisesta ja ihmisten johtamisesta. Erkka Westerlund on nähnyt valmennusuransa aikana, että huippu-urheilun ja työelämän vaatimukset ihmiselle ovat hyvin samankaltaiset. Ihminen itsessään on suuri voimavara urheilussa, työelämässä sekä yhteiskunnassa.





Erkan työkokemus valmentaja on kestoltaan vuosikymmeniä, ja se on antanut hänelle vahvan perustan yksilöiden kehittämiseen ja huipputiimin rakentamiseen. Sisäinen motivaatio, asenne, itseluottamus, vastuullisuus sekä suoritustunne ovat valikoituneet Erkan psykologisen ja pedagogisen valmennusprosessin kulmakiviksi. Nämä ovat Erkan mukaan viisi ihmisen tärkeintä voimavaraa ja oppimisen taustatekijää niin urheilussa kuin elämässä.



Elämä on hetki, kuin yksi peli, jossa pitäisi tuntea itsensä ja pelikaverinsa. Joskus elämän peli on nopeaa – elämän tilanteet sekä niiden mukana tulevat tunnetilat vaihtuvat nopeasti. Elämässä on jatkuvasti joku pelitilanne päällä. Pelin tärkein hetki onkin ”tämä hetki” – ja se kuinka siinä ollaan läsnä, Erkka Westerlund summaa.




Aion itse lukea myös tämän Erkka Westerlundin Elämän peliä-kirjan, koska kirja vaikuttaa hyvin mielenkiintoiselle sisältöä selaillessani. Ja Erkan kirja kiertää myös meillä perhepiirissä, koska lähipiirissä on jääkiekon pelaajia myös. Kirja on myös sellainen lahja, että se kestää aikaa ja sen voi antaa vaikka ystävällekkin luettavaksi. Sunnuntaina syödään herkkuja ja tuossa alakuvassa on gluteeniton porkkanakääretorttu, josta on täällä ollut leivontaohjetta.


Onnea isät, isoisät, papat, ukit ja vaarit! 


Mitä sinä annat lahjaksi isälle ja papalle lahjaksi tänä vuonna?





24.10.2019

Viinisuositus ja tietoa viinin valmistuksesta


                                                                                                                          *kaupallinen yhteistyö

Tässä tulee aivan ihana viinisuositus tähän vuodenaikaan pimeneviin iltoihin ja kylmenevään säähän. Escudo Rojo on chileläinen viini, jota saa puna - ja valkoviininä sekä myös rosee-viininä. Escudo Rojoa valmistaa perheyritys Chilessä. Escudo Rojon etiketissä on suvun vaakuna, joka tarkoittaa punaista kilpeä.

Tavalliset kuluttajat eivät niin ole tietoisia, mitä viinin valmistus tarkoittaa ja miten myös maaperä vaikuttaa rypäleen satoon. Escudo Rojon rypäleet kasvavat parhaalla Chilen punaviini-alueilla. Rypäleet murskataan ja ne käytetään tietyssä lämpötilassa. Tässä vaiheessa hapokkuutta pehmennetään. 

Jos ostat hiukan kalliimman viinin, niin laatu korostuu tässä. Esimerkiksi Escudo Rojon viini voi kypsyä jopa vuodenkin tynnyrissä, joka antaa Escudo Rojon viinille niitä vivahteita makuun kuten paahteisuutta ja mausteita. Maistele ensi kerralla viiniä tarkemmin oikeanlaisesta lasista.Maistuuko viinissä sinun mielestä jotain erilaista?


Viikonlopun tunnelmaan sopii kynttilät ja hyvä ruoka.Joskus pienelläkin vaivalla saat viikonloppuun herkullisen makuelämyksen.Jos itse et jaksa kokata, niin  kaupan valmiista salaattivalikoimasta löytyy helppo ateria vaikka patongin kera.Patonki voi olla myös gluteeniton vaihtoehto.

Lisää kuvateksti

Kreikassa olemme täällä Rhodoksen saarella lomallamme nähneet viiniviljelmiä, ja täällä on vielä niin kesäiset ilmat, että ilmasto saa viiniviljelmät kukoistukseensa. Aurinko on paistanut pilvettömältä taivaalta ja lämpöä riittää yli 25 astetta, joten hyvä on viinirypäleiden kasvaa ja köynnösten tuottaa satoa.



Mikä on sinun viikonlopun helppo ruokatarjoilu juoman kera?

19.10.2019

Syksyn tunnelmat kotona

Syksy on ollut lämmin ja kiireinen. Syysloma on tullut sopivaan saumaan, ja viime viikonloppuna juhlittiin synttäreitä ja tästä on hyvä vielä jatkaa lomailua. Kaikilla ei loma ole tähän aikaan, mutta sitten myöhemmin. Laitoin viime postaukseen kuvia diy-töistäni ja tähän vielä laitan kuvaa niistä Vimman lettikankaan leggingseistä. Tuo Ottobren kaava on hyväksi todettu ja teen sillä kahdesta muusta kankaasta housuja tytöille. Pantoja on odottamassa vino pino, kunhan saan niihin rusetit paikoilleen. Niitä olikin helppo tehdä, jos kaipaat jotain kivaa tekemistä ompelemalla koneella tai käsin nopeasti.


Viimeiset omenat tuli kerättyä puutarhan omenapuusta. Olemme kotona laittaneet  puuron sekaan puolukkasurvosta ja pilkkoneet omenoita lohkoiksi siihen sekaan.  Puurosta saat näin uusia makuelämyksiä eikä kirpeä puolukka ole yhtään niin kirpeä siinä. Olen laittanut kanelia myös siihen päälle ja sekoittanut sekaan. 


Jos tarvitset vinkkiä mihin nyt syksyn porkkanasatoa voi käyttää, niin meillä vieraat tykkäsivät paljon porkkanakääretortusta, josta  täällä Anna-lehden sivuilla on ohje  Porkkanakääretortun voit tehdä gluteenittomana tai tavallisena versiona.


Päälle voi tehdä koristukset kermavaahdosta ja koristerakeista. Tein kaikille omat leivokset ja tässä kuvissa nyt koristeltuna nämä porkkanakääretortut. Koristeet kannattaa laittaa vasta sitten, kun olet laittamassa tarjolle näitä herkkuja, koska pienet koristeet voivat helpommin sulaa kermaan kuin isot koristeet.



 Mitä sinun viikonloppuusi kuuluu?