24.12.2020

Hyvää joulua!

 Hyvää Joulua kaikille ja Onnekasta Uutta Vuotta 2021!

Hyvä jouluillallinen on syöty oman perheen kesken. Tänä jouluna söimme perinteisiä herkkuja. Riisipuuron kyytipoikana oli kahdenlaista soppaa hilloista ja mansikoista sekä mustikoista. Sopan päälle pitää aina juhlapöydässä laittaa kermavaahtoa. Tein itse sienisalaatin, johon tuli kermavaahtoa, sokeria ja valkopippuria. Sienisalaatti onnistui erittäin hyvin. 


Lahjojen avaaminen oli ensimmäisenä ohjelmassa, koska 8 - vuotias oli niin jännityksessä, että oli parempi lahjat saada ennen illallista. Hänen kanssaan olimme sopineet, että hän saa jakaa paketit, Eli erittäin tärkeä jamieluinen tehtävä, kun koronan vuoksi joulupukki ei meillä käynyt. Jouluaatto oli muutoin ihana! 



Tunnelmallista joulua ja rentoa joulun aikaa! 





20.12.2020

Valkoinen ja siro kuusenjalka

Valkoinen ja siro joulukuusen jalka löytyi onneksi tänään kauppareissulta. Viime vuonna lainasimme joulukuusen jalan ja nyt, kun joulukuusi oli sopivasti sulanut ja koristelukelpoinen, niin muistimme, että joulukuusen jalka onkin kaukana. Kaupan ainoa jalka löytyi myyjän avustuksella, onneksi! Koska jalka olikin valkoinen ja kauniit puujalat ympärillä. Oikein sopiva skandinaaviseen sisustukseen.

Yleensä joulukuusen jalat ovat olleet muovisia ja ei kovin kauniita ulkomuodoltaan, joten tämä valkoinen joulukuusen jalka oli hyvä ostos, vaikka hintava olikin.

Joulukuusen alle laitoin harmajan huopamaton. Joulukuusi haettiin viikko sitten omasta metsästä ja samalla reissulla tuli kolme eri kokoista kuusta meille. Yksi on maljakossa ja se oli täällä jo esillä. Toinen kuusi on ulkona terassilla suuressa saviruukussa ja siinä on led-valot. 

Omasta metsästä haetut kuuset on uusi perinne meillä. Yhden kuusen sai kakkosluokkalainen sahata poikki ja hyvin siinä onnistuikin.

Tässä kuusenkantajilla kuuset olkapäillä; mitä isot edellä, sitä pienet perässä. 

Joulu on jo lähellä ja tänä jouluna on koristeet laitettu esille, tilasin valmiit voileipäkakut ja laatikot juhlapalvelusta, josta voit katsoa herkullisia tarjoiltavia täältä.



Mukavaa joulun odotusta Sinulle!

Joko Joulu on sinun kodissa valmiina? 

13.12.2020

Jouluinen sisustus keittiössä

Tänään on vietetty jo kolmatta adventtisunnuntaita ja Lucian -päivää. Pimeään onkin ihanuutta saada jouluvaloilla ja kynttilöillä. Tänään ehdimme juuri ja juuri valoisan aikaan hakemaan joulukuuset omasta metsästä. Kuusia lähti omasta metsästä mukaan kolmea eri kokoa, yksi on perinteinen joulukuusi olohuoneeseen, yksi pienempi kuusi ulos ja yksi minikuusi keittiöön maljakoon. Pienstä kuusesta tulee vain niin mukava kuusen tuoksu jo nyt. 


Joulukuusen etsiminen ei ole yhtään niin helppoa hommaa, kuin sen luulisi olevan. Mies sanoikin minulle, että ei niitä joulukuusia vain niin helposti löydä; aina on joku vika lopulta, vaikka juuri luulit löytäneesi hienon ja täydellisen kuusen. Metsässä oli todella vähän lunta ja pieni apulaisemme tykkäsi liukua jäätyneissä isoissa vesiaiheissa metsätiellä. Ojissa oli myös paljon jäätyneitä jääratoja, niihin ei niin uskaltanut mennä, koska ovat syviä ojia. Tyttären koirat saivat myös juosta vapaana metsässä. 




Kakkosluokkalainen oli kaverinsa kanssa kantanut meidän huonekuusen olohuoneeseen ja koristelleet sen reippaasti joulukoristeilla. Huonekuusi oli niin vinossa, että vaihdoin siihen eilen mullat ja samalla löysin suuemman kukkaruukun sille. Nyt odotan, että se juurtuu altakastelevaan ruukkuunsa ja pysyy taas hyvin pystyssä. Huonekuusi on ollut keitiössä jo useamman vuoden ja täältä voit katsoa jouluista keittiön sisustusta.


Jouluista sisustusta sai tuoreella pienellä minikuusella luotua keittiön hyllyyn. Siinä on nyt tontut, kynttilätelineet, äidin tuoma amaryllis, joulukalenteri ja kuusi sulassa sovussa joulua tuomassa meille. Tontut ovat joululahjoina saatuja ja niitä laitan asetelmiin esille kotona. Lili -koira oli kovin kiinnostunut imemään pienempää tonttua, kun se oli tipahtanut lattialle.Täältä voit katsoa mille amaryllis näytti hempeän puuterin sävyisenä yhtenä jouluna. 



Minna Immosen Tiernapoika-joulukalenteri on entiseltä työkaverilta saatu upea postikortti. 



Oletko jo joulukuusen laittanut kotiin?



6.12.2020

Tee itse jouluinen kukka-asetelma ja tonttuovi

 Itsenäisyyspäivän kunniaksi tein jo jouluisen hyasinttiasetelman parin joulun takaisiin tähtiruukkuun, jota olen säilyttänyt kaapin perukoilla, Tähtiruukussa on punottua ruskeaa ehkä muovia rottinkityppisenä kuviona ja sen sisällä muovinen alusta, että asetelmaa voi myös kastella. Tähtiruukkuun oli muuten jäänyt vanhoja viime joulun jäkälää, jonka kastelin reilusti altaassa ja sain sen pehmentymään taas. 

Hyasintit ostin kauppareissulta ja ne olivat tuossa viiden hyasintin pakkauksessa. Tähtiruukun pohjalle levitin multaa ja valkoiset hyasintit laitoin ruukkuun. Päälle laitoin hiukan multaa ja nuo vanhat jäkälät. Sinivalkoinen koriste tuli hyasinttien mukana, ja lumipallot, sienet ja tonttu olivat vanhoja koristeita, joita on tullut asetelmien mukana. Hyasinttia ei paljoa tarvitse kastella ja yöksi kannattaa nostaa viileään, koska kukat aukeavat nopeasti lämpimässä. 

Täältä löydät jouluisen itse tehdyn jouluasetelman, josta tämä tähtiruukku on peräisin.


Valkoiset hyasintit tuoksuvat jonkin verran, jos olet allerginen niin silloin kannattaa jouluiseen asetelmaan valita tuoksuton joulukukka. Joulukukat ovat lähes kaikki myrkyllisiä, joten lasten ja lemmikkien ulottumattomissa ne kannattaa pitää. Tyttären koira Lily ei ainakaan hyasinttiasetelmasta välittänyt. 

T'ässä meidän tunnelmia itsenäisyyspäivän iltavalaistukseta. Hyasinttiasetelma saattaa vaihtua vielä toisenlaiseksi, jos nuo valkoiset hyasintin kukat ehtivät kukkia ennen joulua kokonaan. Sinivalkoinen rusetti sopii tähän 103 vuotta viettävän Suomen juhlaan. Täällä on ollut sinistä sisustusta perinnetarjottimella ja juttua itsenäisyyspäivän merkityksestä meille. Ja täältä löydät tunnelmia parin vuoden takaa itsenäisyyspäivän menuusta ja katttauksesta.


Meillä tonttuovi ja sen ympäristö saanut uusia huonekaluja ja koristeita, kun tokaluokkalainen näki näitä koristeita Kärkkäisen tavaratalossa pari viikkoa sitten. Yhteistuumin katsoimme mitä mukavia juttuja tontulle voisi laitella tonttuoven ulkopuolelle. Tonttuoven kahvaan on ilmestynyt välillä kirjeitä, ja tokaluokkalainen on sTonttu vastasi myös siihen kysymykseen, miten tonttu pääsee ovesta läpi ja miten tonttuovi on kiinnitetty seinään. 




Tonttuovesta löytyy täältä viime vuoden kuvia ja juttua, mitä silloin tonttuovesta kirjoitin. Tontttuuovi on ollut niin suosittu, että se on ollut jo kolmena jouluna yksi tärkeimmistä joulukoristuksista meillä kotona. Tienviitat on minusta niin hellyttävät, kun tyttären tytär sai sen itse kirjoittaa ja miettiä teiden nimet.


Mikä sinun jouluinen kukkasi on ja onko tonttuovi teillä seinään ilmestynyt?



29.11.2020

Jouluisia koristeita kotiin ja ledvaloja

Jouluisia koristeita on tullut laiteltua esiin täällä kotona. Jouluvalot on laitettu jo hyvissä ajoin ja niistä voit katsoa kuvia täältä. Tänään olen ottanut laatikoista jouluvaloja keittiöön ja olohuoneeseen. Miehen idea oli laittaa ensin lasikaappien päälle ledvalot, mutta ne löysivät paikan sitten olohuoneessa alahyllyn päällä. Ne saavat nyt olla iltaisin tuomassa valoa ja tunnelmaa olohuoneeseen. 





Jouluvaloja laitoimme myös keittiön ikkunaan ja hyllyn pälle. Ikkunassa on ledsydän -valokoriste, jossa on kätevä kytkin, jolla saa valon sammutettua ilman, että tarvitsee nykäistä johtoa irti seinästä. Led-valot vievät sähköä puolta vähemmän kuin tavalliset valot, joten ledit ovat siksi järkevä hankkia kotiin. Hyllyn päälle laitoin kummitytön tekemän paperinarukranssin, jonka keskelle laitoin tontut istumaan. 



Punainen joulusukka on ripustettu seinälle ja sen sisään tonttu käy tuomassa jotain mukavaa silloin tällöin. Punainen paperinarukranssi on tuossa kuvassa myös vielä esillä. Täällä on ollut blogin suosituin diy-postaus, jossa on itse tekemäni valkoinen paperinarukranssi. Sitä on luettu tuhansia kertoja.


Löysin viime joululta pieniä joulupalloja tämän lasisen somisteen sisään laitettuna, ja sen paikka löytyi keittiön hyllylle. Keittiön hyllyn päällä on myös vanhoja lahjaksi saatuja lasisia tuikkuastioita. Näistä suurin osa on saatu lapsena tosiaan ja näistä en ole raskinut luopua, koska ovat jo klassikoita.



Viime vuonna keittiössä oli sisustus hyvin yksinkertainen ja skandinaavinen.
Täältä voit käydä katsomassa mille keittiössä näytti silloin.


Kuusi tuikkuastia on Iittalan vanhaa tuotantoa.  Nuutajärven Lumme on tuossa kukkamainen pienelle kynttilälle tarkoitettu tuikkuastia. Ulpukan mallinen tuikkuastia on myös Nuutajärven. Onneksi nämä ovat pieniä kooltaan, niin mahtuvat hyvin lasivitriiniin säilytykseen. 


                                                                                          
                                                                                                           * sisältää mainoslinkin, merkitty *

Eilen kävimme jouluostoksilla ja tänään on sitten taas koronarajoituksia tulossa lisää, joten joululahjat siirtyvät sitten verkkokauppojen puolelle ainakin meidän osalta. Tytär olikin tilannut hänen pienokaiselle uuden turvaistuimen * Black Fridayn tarjouksesta Jollyroomista, johon aion ottaa osaa joululahjan muodossa. Lahjaostoksissa on vielä itsellä mietinnässä mitä läheiset tuleyvat saamaan.Tulevalla viikolla aion laittaa muutamia joulukortteja ja joulupostimerkit ostin jo hyvissä ajoin. 



Jouluisia koristeita ostin uutena tänä vuonna tonttuoven ympärille, ja ne sai tyttären tytär laittaa esille. Tänään tuli jouluovi sillä aikaa, kun olimme taitoluisteluharjoituksissa. Tokaluokkalainen kirjoitti heti kolme kirjettä tontulle tonttuoven eteen ja saa nähdä mitä tonttu vastaa hänen kirjeisiinsä. Yhteen kirjeeseen hän oli kirjoittanut, että miten tonttu on päässyt tonttuoven läpi. Tänä vuonna tokaluokkalainen saakin itse kirjoitella kirjeet tontulle.



Miten sinun 1. adventti on alkanut?





23.11.2020

Mten valaista kotia marraskuussa? Vinkki kukan kuivaamiseen

Miten valaista kotona marraskuussa, kun pimeä aika on nyt synkimmillään käsillä. Pimeää on aamusta ja jo aikaisin iltapäivästä. Meillä on olohuoneessa kahdessakin kohtaa tunnelmavaloja, joilla saa lisävalaistusta korkeaan tilaan. Katossa on halogeenispotteja ja vielä yksi  Artekin kattolamppu valaisemassa pitkulaista olohuonetta. Valon värillä ja määrällä voi nyt tehostaa omaa jaksamista ja virkeyttä, kun reilusti laittaa valaistusta kotona päälle. Tämä on ihan tieteellistä tutkimusta myös, että valolla on vaikutus kaamosväsymykseen.



Olohuoneessa on myös kynttilöitä palamassa iltaisin, ja tämä aika onkin parasta kynttilöillä tuoda valoa kotiin. Kaivoin kaapista esille jouluisia ja talvisia kynttilätelineitä ja nuo valkoiset porot tai peurat ovat kivoja valonlähteitä. 

Alakuvan pöytälamppu on joululahja kummitädiltäni ja tätä pöytälamppua olen pitänyt esillä talvet ja kesät, koska se on niin ajaton malliltaan. Lamppu on Claes Ohlsonin lamppuvalikoimaa. Niitä löytyy myös täältä yksi hyvä valaiseva kattolamppu makuuhuoneest. 


Suuressa maljakossa on kesän kukkaistutuksista nappaamiani heinän oksia, jotka ovat kivasti kuivuneet kaarelle maljakkoon. Viime viikolla sain tuotua äitini kuivattamia Hortensia oksia myös meille kotiin. Hortensia oksien kukat kuivuvat hyvin aidon näköisiksi kukiksi maljakossa itsestän. Vihreän sävy näissä Hortensian oksissa sopii boho-henkiseen hyllyn sisustukseen. 




Meillä leivottiin sunnuntaina ruskeita pipareita ja tänään niitä tuli tyttären tytär koristelemaan. Koristeluun ostin kolme eri putkiloa sokeriväriä, joita hän reilusti käyttikin koristeiden tekemiseen. Joulua tulee valmisteltua sopivan rauhallisesti ja tonttuoven eteen sai pienet tytöt käydä laittamassa koristeet, joita tuli hankittua joku aika sitten. 



Millä sinä saat valaistusta `lisättyä kotiin kynttilöillä vai lampuilla näin marraskuussa?



15.11.2020

Olohuoneen sisustus ennen joulua -valaistusvinkit

Olohuoneemme sisustus on hyvin yksinkertainen ja skandinaavisen vaalea nyt, kun Pyhäinmiestenpäivän ja Halloweenin oranssit koristeet ja hämähäkin seitit olen kerännyt pois. Monet ovat jo alkaneet laittamaan jouluisia koristeita ja joulukuusikin on ollut jo instagramin puolella esillä seuraamillani henkilöillä. Tänään laitoin punaista essille keittiöön lahjaksi saamani Pentkin punaisen kynttilän muodossa ja sen alle laitoin kirkkaita tähtikoristeita lasimaljaan. Joulu ei ihan hetkeen tule meille, katsotaan tuossa parin viikon päästä sitten.



Kauppareissulla kävimme kyllä jo ihailemassa kauniita joulun sisustusesineitä ja lyhtyjä Prismassa ja Kärkkäisellä. Samalla piti myös kakkosluokkalaisen päästä katsomaan vihko- ja askartelutarvikkeita. Lelulehteen on kyllä jo merkitty rastilla monen monta joululahjatoivetta. Ostin nyt jo ennakkoon uudet Pandakuvioiset Kuoman kengät hänelle. Asiakasomistajapäivän 15 prosentin edun takia ostin myös pari joululahjaa ja toinen niistä tulee kuopukselle, joka muuten muutti todella kauas ja nyt sitten koronan vuoksi täytyy miettiä miten pääsemme kyläilemään etelä-Suomeen. Juhlimme myös ennakkoon hänen synttäreitä mustikkasuklaakakulla, josta laitan tänne kyllä oman postauksen, nimittäin täytteet olivat niin herkulliset hän saanut aikaan. 

Aurinko on näkynyt enää harvoin, ja muutaman kuvan sain otettua, jossa näkyy olohuoneen seesteinen sisustus. Valoja tulee laitettua iltaisin reilusti päälle ja olohuoneessa on paljon käytössä Work-tyylinen lamppu seinällä hyllyssä ja hyllyn päällä toinen pöytälamppu. Nyt kannattaa sinunkin laittaa kunnolla valaistusta, jos tuntuu pimeän aika tylsälle. Tämä nimittäin toimii ihan oikeasti, jos kaamoväsymys yrittää iskeä.

Lyhtyjä ja jouluvaloja on tullut laitettuakin joka puolelle taloa ja terasseja. Öljykynttilät palavat sen 48 tuntia, joten niitä olen myös lyhtyihin laittanut ja valoisan aikana sammuttanut. Kärhö, joka on tuossa alakuvan ikkunan takana, niin on leikattu tyvestä ja mies toi sen lasiterassille talvehtimaan. Keväällä se työntää esille uusia alkuja ja silmuja sitten. 






Keittiössä on ollut lamppukokoelmani uusin Artekin JL341 valaisin. Jl 341 on hyvin yksinkertainen ja leveä riippuvalaisin, jonka on suunnitellut Artekille arkkitehti Juho Leiviskä 1969 eli 51 vuotta sitten. Siinä on ollut suunnittelijan idea, että yksinkertainen on kaunista. Valkoisen johdon varassa kelluva lautasmainen varjostin luo pehmesti valoa ympärilleen. Mielestäni se on juuri sopiva ison koonsa puolestsa ruokapöydän päällä. Artekin Jl341 on 56 senttiä halkaisijaltaan. Siksi se tosiaan näyttää kelluvan tuolla katossa. Artekin lampusta olohuoneesta löydät täältä kuvan ja toisen kuvan hyggeilyhuoneen katon Artekin lampun löydät täältä. 


Joko sinä olet joulua sisustanut kotiisi?


8.11.2020

Juhlapalvelun synttärijuhlamenu ja sisustusideat kattaukseen

Synttärijuhlat ja isänpäiväjuhlat on juhlittu ja seuraavat juhlat ovat  miehen ja tyttöjen synttärijuhlia, joita onkin tulossa ennen joulua pienimuotoisesti. Koronan aikana ei voi viettää juhlia, vain perhepiirissä. Pikkujouluja voi järjestää alle 20 hengelle. Meidän isänpäiväjuhlat olivat perhepiirissä ja samalla saimme viettää siskoni pyöreitä synttäreitä juhlapalvelun tiloissa. Miljöö, jossa juhlat olivat, on 1900 -luvun alun talossa, jossa on aivan ihanat tapetit ja verhot sekä vanhan talon tunnelma. Talo on ollut ruustinnan omistama, jossa on kauniit maisemat järvelle sekä puutarhaan. 


Servettien turkoosi väri oli kaunis ja sopi harmaiden sifonkien kanssa.  Näin upeasti aurinko paistoi ja teki varjoja seinälle ikkunoista.



Juhlapalvelun omistaja eli veljeni vaimo on sisustajana niin idearikas ja jälki on todella kaunista ja silmiä hivelevää. Tässä alakuvassa on alkumaljat laitettu esille. 


Synttärjiuhlamenu ja isänpäivämenu oli seuraavanlainen:

Alkumaljat

Hirvenpalapaistikastike
Keitetyt perunat
Aurapunajuuripaistos
Juustovihannesgratiini
Graavilohiruusukkeet

Vihersalaatti

Juustosiivut
Rieskat
Voi

Juomat: kotikalja, maito, puna- ja valkoviini, konjakki

Kahvi
Tee
Suklaatäytekakku mansikka ja mustikkakoristeilla




Aurajuustopunajuuripaistos ja gratiini olivat niin herkullisia, että niitä olisi syönyt vaikka kuinka.


Vihersalaatti on aina kevyt ja raikas lisuke perunoiden ja liharuoan kanssa. Kattauksen somisteet ovat aina niin upeat, kuten kuvista näkyy.



Isänpäivälahja oli tänä vuonna omalle isälleni ja papalle lahjakortti S-markettiin, valmiiksi arvottu lotto-kuponki, perinteiset lakkaliköörikonvehdit ja pieni konjakkipullo. Siskolle laitoimme kuoreen rahaa ja lisäksi hänelle laitoin lahjakassiin Marimekon Veljekset sarjan lautasen, uuden harjaan (hän on kampaaja) ja suklaarasian sekä kuohuviinipullon. Veljeni vaimo oli teetättänyt upean kukkakimpun meiltä kaikilta. Sanoin siskolleni, että voisimme jatkossa viettää illallsiuhlat vanhempiemme ja sisaruten perheiden kesken joka vuosi joko äitienpäivänä tai isänpäivänä. Olisi hyvä syy syödä hyvin ja juhlia  yhdessä. 




Miten isänpäiväjuhlat teillä meni?



1.11.2020

Pyhäinmiestenpäivän juhlaa- jouluvalojen asettelu

Halloween ja Pyhäinmiestenpäivää on saatu viettää viikonlopun aikana. Molemmat juhlat ovat mukavia laittaa näkyväksi kodin sisustuksessa ja myös kokkailla hyvät tarjoilut. Torstaina kaivoin vaatehuoneen laatikosta Halloween -koristeita. Minulla on aina lapsenmielisyyttä ja toki myös kakkosluokkalaista varten tulee koristeita laitettua. Yksi ihana asia oli, että hän oli myös sisustellut kotonaan Halloween somistuksia. Äiti eli tyttäreni oli sitten sanonut, että ehkä se Pentikin metallinen suuri somiste olisi voinut jäädä somistamatta hämähäkin seitillä, kun sitä ei sitten helposti siitä saanutkaan irti. Sanoinkin tyttärelleni, että tärkeintä on se innostus lapsen mielessä tehdä ja toteuttaa asioita, niin hänkin on saanut tehdä pienenä meillä kotona. Ehkä ne kodin kaunistuksen asiat tulee sitten geeneissä myös pienemmille somistajille.



Partylite on loppumassa Suomesta ja nämä kauniit Party Liten somisteet olen tilannut (Jessi ja Jake -somisteet) ja hämähäkkikupla on löytö kirpparilta. Nyt sinne sisälle oli kiva laittaa seittiä ja hämähäkki. Kuplan päälle saa kynttilän laitettua palamaan, ja kynttilöitä olen saanut poltella viikonlopun iltoina.



Keittiössä laitoin Halloweenia siten, että hämähäkin seittejä oli verhotangoista roikkumasa ja niihin kiinnitin hämähäkkejä. Halloween- koristeita laitoin ympäri taloa ja ensi vuoden Halloweeniksi on tarkoitus etsiä värillisiä valonläheitä, joilla voisi tunnelmavaloja laittaa eri huoneisin. 
Täällä on viime vuoden tarjoiluista ja somisteista juttua, sekä täältä  ja täältä voit katsoa mitä Halloweeniä on vietetty meillä aiemmin. Täällä postauksessa laitoin kauan aikaa sitten terkkuja Roomasta. Vuosi sitten  Halloweenia näimme osaksi Jenkeissä, ja Halloweeniä laitetaan siellä kotien ja yritysten pihoille hyvin suurine koristuksineen.

Halloweeninä myös kurpitsat ovat esillä sekä ruoassa että koristeina, täältä voit klikata vielä lisää  meidän Halloweenistä.


Halloweenin kunniaksi söimme yhdessä perunamuussia ja karjalanpaistia. Leipominen jäi ihan S-marketin kaupan leivoshyllyyn varaan. Elosen leipomon Halloween-leivoket olivat herkullisen makuiset ja koristeena päällä oleva hämähäkin seitti suklaasta oli piste iin päälle.



Halloween ja Pyhäinmiestenpäivän kunniaksi hain myös paikalliselta kukkakaupalta sidotun valko-oranssisen kukkakimpun krysanteemia ja neilikoita, ja ne kyllä kestävät pitkään maljakossa. 



Kauppareissulta mies osti 100 kappaleen led-valosarjan ja se viriteltiin tänään tuonne yhdelle terassille. On harvinaista, että mies haluaa laittaa sisustusjuttuja kotiimme, ja hän sanoi, että pitää hakea lisää näitä led- valoja. Halpa-Hallissa olivat nämä led-valot viisi euroa kappale, että jos on tarvetta, niin kannattaa käydä pikaisesti Halpa-Hallissa.  Pyhäinmiestenpäivänä on sitten sytytetty meille ensimmäiset jouluvalot ja kyllä tämä pimeä aika tarvitseekin sitä valoa tuonne joulukuun loppuun saakka.


100 led -lamppua on pitkä rivi pieniä kirkkaan valkoisia valoja nauhassa aivan upea pimeällä pihalla. Valojen nauhaa voi säätää pistokkeen vierestä, jos sinulla on tarvetta pistorasian ja viimeisen led-valon välille saada pituutta. Täältä voit muuten katsoa mille näytti toisen terassin led-valot viime vuonna. 

Pieniä hankintoja varten laitoin säästämisen ideaa pari postausta sitten, jos lisäansioita haluat saada talouteesi, niin käy lukemassa täältä! 



Miten sinun juhlaviikonloppu sujui?