1.1.2022

Jäälyhtyjen teko pakkasella

Hyvää Uutta Vuotta 2022! Uusi vuosi on alkanut ja ilman mitään isoja Uuden vuoden lupauksia en tehnyt muutakuin liikunnan lisääminen tavoitteenani. Kolmasluokkalaisten kanssa teimme tänään pienen hiihtolenkin. Eilen kävin myös hiihtolenkin, kun olen niin onnekas, että molemmissa kodeissamme on hiihtoladut vieressä. Tänään reipas hiihtokaverini osasi ihan itse laittaa luistovoidetta luistelusuksiimme.

Uudeksi Vuodeksi ja loppiaiseksi on pihalle tehty jäälyhtyjä, kun yöllä on ollut sopivasti pakkasta. Kymmenen asteen pakkassäässä jäälyhdyn tekemiseen menee kaksi päivää. Sankkoon kannattaa laittaa vettä koko astiaan ja kantaa ulos se jäätymään. Kun vesi on jäätynyt sen verran, että keskelle on jäätymätöntä vettä. Tuo sankko sisälle kylppäriin lämpiämään ja jonkun ajan päästä käännä hiukan sulanut jää lattiaa vasten. Tee keskelle aukko vaikka veitsen paksulla terällä naputeltua jäätä. Vie jää lyhty ulos ja tehdystä aukosta saat kynttilän laitettua sisään.

Kävin joulukoristeostoksilla alennusmyynnissä, kun kaupunkikotiin halusin remontin keskelle löytää jotain kivaa uuteen vuoteen, niin nämä paperiset joulukoristeet olivat kivan juhlavat ja jouluisetkin valkoiselle Bestån tv - tasolle. Näissä joulukoristeissa oli magneetti, joilla paperiosat sai kätevästi kierrettyä ympäriinsä.


Kiitos sinulle blogini lukijalle ja yhteistyökumppaneilleni vuodesta 2021.Uusi Vuosi 2022 tuo mukanaan remonttia ja sisustamista, matkavinkkiä (jos pandemia sallii), diy-töitä ja muuta mielenkiintoista juttua. 


Teitkö Uuden Vuoden lupauksia? 

27.12.2021

Jouluinen koti - joululahjat

Miten sinun joulu meni? Mitä sait joululahjaksi? Meillä meni jouluaatto rauhallisissa merkeissä illan osalta, kun yhdeksän vuotias sai toimia pukin sijaisena ja jakaa lahjat. Itse ostin lahjaksi kampaamon lahjakortit, Marimekon pussilakanat ja kosmetiikkaa.     

*sisältää mainoslinkin, joka merkitty *

Koululainen sai mummilta  Harry Potteriin liittyviä tavaroita. Taapero sai *sinisen mopon, ja sillä saa  opetella ajamaan. Mopossa soi englannin kielinen musiikki ja myös tyytti toimii. Lahjoja oli maltillisesti ja se on hyvä niin.

Sain lahjaksi kalenterin, joka on joka vuosi tyttäret itse valokuvin tehneet. Kalenteri on joka vuosi yhtä ihana saada. Täällä onkin juttu ollut aiemmin kalenterista. 

Airfryer-laite oli yhdessä paketissa, ja sen käyttöä pitää testailla, että saa jakaa tänne blogiin käyttökokemuksia. Onko sinulla Airfryer-laite kotona? Onko sinulla Airfryer-ohjeita jaettavaksi? 

Joululahjoilla on saanut sisustaa yksityiskohdilla kotia: kynttilät, kummitytön maalaama taulu, keittiöliina, Finlaysonin harmaa pari vuoteen pussilakana ja Marimekon Kivet kylpypyyhkeet. Kaikki tarpeellisia ja nyt voi  vanhat pyyhkeet laittaa H&M:n kierrätykseen myymälässä. 



Joulukoristeet saavat olla esillä loppiaiseen saakka, eikä niitä ole kiire vielä kerätä pois. Uudet sisustukseen tulevat lahjat ovat esillä ja tulevat heti käyttöön. 


Mitä sinä sait joululahjaksi? 


18.12.2021

Joulukuusen koristelu ja jouluinen sisustus

Joulukuusi sai tänään koristeet ylleen ja kyllä se näyttää kauniille olohuoneessa. Jouluukuusi oli viime vuonna aito metsästä tuotu kuusi, mutta tänä jouluna kuusi on varastosta kaivettu naftaliinistä. Joulukoristeiden kaivaminen yläkaapista on aina yhtä tunnelmallista, kun en aina muista, mitä joulukoristeita meillä onkaan vuosien aikana kertynyt. Joulukoristeista osa on ensimmäiseen omaan kotiini hankittu ja yhä edelleen ne ovat käytössä. 


Joulukuuseen laitoin ledtuikkuvalot, kun illalla ne näyttävät kauniille sinisen hetken saapuessa iltapäivällä ja illasta puhumattakaan. Sohvalla oleva tonttutyttö laitttoi suurimman osan koristeista joulukuuseen, Hän valitsi huolella kauneimmat joulupallot,  Lumoavan -ja Kalevalan joululahjoiksi saadut joulukuusen koristeet ovat ajattomat koristeet ja aina meidän joulukuusessa. Joka joulu joulukuusesta saa erinäköisen, vaikka käyttäisit samoa koristeita. Täältä  ja myös täältä voit katsoa joulukuusen ja muita koristeita aiemmilta jouluilta, 


Olohuoneesta on hyvä näköala takapaihalle ja meillä on tällä hetkellä valkoinen maa, jota toivon, että se säilyy koko joulun. Vaihdoin valkoiset paksut puuvillaiset verhot olohuoneeseen, ja tunnelma on vaalea ja rauhallinen. Sohvalle laitoin kuusen kuvioiset Kuusikossa- tyynynpäälliset. Joulussa on hauskaa se, että ne vanhat aiempien vuosien joulukoristeet  ja -tekstiilit, tuntuvat aina uusille; tai kenties muistaa pölyisen pahvilaatikon uumenista kaivellessa, että ai meillä on tälläinenkin joulukoriste  tai- tekstiili. 


Takapihan lasiterassilla oli ikkunat ihan huuruiset, kun ilma on lämmennyt. Tyttären koira Lola saa käydä haistelemassa raitista ilmaa takapihalta ja tämän kuvan sain lasien takaa napattua tänään Lola sai myös tänään päähänsä tonttulakin, Jouluaattona hän saa myös oman joululahjan. 


Jouluvalot, kynttilätelineet, joulukoristeet ja -kukat ovat sisustajan joulussa tärkeitä elementtejä ja nyt ne ovat meillä paikoillaan; joulu saa tulla ja joululahjat ovat myös valmiina. Joululahjat ovat aikuisille maltillisia ja haluan tukea pienyrittäjyyttä. Lapsenlapsille on tullut lahjoja  *täältä verkkokaupasta.  Uusi peli on usein ollut meillä joulupaketeissa jollakin aina ja tänä jouluna akkukäyttöinen suuri menopelipaketti on pienelle tyttärenpojalle. 




Joko teillä on joulukuusi viritetty?



6.12.2021

Tonttuovet ja joulukoristeet

Tein eilen kunnon joulusiivouksen: imurointi, mattojen, makuuvaatteiden ja tekstiilien tuuletus pakkasessa, tavaroiden järjestely, pölyjen pyyhkiminen ja lattioiden moppaus.Pakkassäällä saa raikkaat ja hyvän tuoksuiset makuuvaatteet, joihin on ihana sujahtaa nukkumaan. Mopin luutuosa oli jäänyt remontti kohteeseen, niin hoksasin laittaa vanhan pyyhkeen mopin luutuksi, niin olikin tehokas lattiapyyhin. 


Keittiössä on joulua tullut Amaryllis- kukan muodossa ja kynttilätelineillä. Keramiikkaenkeli on käsintehty serkkuni savipajassa aikoinaan. Ikkunaan laitoin vanhempieni tuoman led-sydämen, joka on todella kaunis. 



Tonttuovi on tullut kahdella ovella  lattian rajaan. Tyttären tytär laittoi tonttuoven koristeet ensin valmiiksi hänelle ja pikkuveljelle, niin hän sai nyt myös oman tonttuovensa. Lapsille nämä tonttuovet ovat tärkeitä näin joulun aikaan ja miksei myös aikuisille. Tonttuovet ovat seinään kiinnitetty maalarinteipillä, että ne on helppo saada myös irti joulun jälkeen seinästä.




Tonttuoven eteen oli myös aamulla ilmestynyt kirje, ja se oli kolmasluokkalaisen toive joululahjasta. Saa nähdä toteutuuko toive uudesta puhelimesta. Tonttuoven edessä olevaista tavaroista oli karvainen ystävämme käynyt ottamassa tieviitan ja pureskellut sitä sängyn vieressä, joten nyt täytyy laittaa esteet nelijalkaisille tonttuovien viereen. 


Jouluvaloista on tullut uusia malleja markkinoille ja olen niitä katsellut sillä silmällä, jos tähän toiselle terassille saisi puumaisen valon tai putoustyylisen valosarjan pienillä ledeillä. Vanhemmat olivat ostaneet kaukosäätimellä toimivan led-valosarjan, joka oli kätevä, kun siitä sai erilaisia tunnelmia ja näkymiä led-valosarjaan. 




                                     *sisältää mainoslinkin

Joululahjavinkkinä jaan tämän Nordicfeelin hyvät kosmetiikan alennustarjoukset, joita löydät täältä esimerkiksi tuotteita - 50% alennuksella 18.12.21 asti. 

Mitä joulukoristeita sinulla on kotona?

22.11.2021

Black Friday tarjoukset ja vinkit

Hyödynnätkö sinä Black Fridayn tarjouksia? Minä kävin ostamassa uuden 55 tuuman television viime parjantaina Black Fridayn aloittavasta tarjouksesta. Television tekniikka on kuulkaas kehittynyt vuosien aikana ja nyt toimii monenlaiset suoratoistopalvelut televisiossa, internet ja älypuhelin, jotka ovat yhteydessä myös älytelevisioon.

Samsungin televisio oli reilun sadan euron alennuksessa ja kooltaan tuo 55 tuumaa sopii hyvin olohuoneeseen, koska katseluetäisyyttä tulee olemaan varmaan kolme metriä jos ei enemmänkin. 



Jaan tässä myös Black Friday ja  Cyber Week -tarjousvinkkejä, jos olet jo ajatellut hankkivasi joululahjoja, kun tuo joulu alkaa vain uhkaavasti lähestyä tänäkin vuonna. Laitan alennusten voimassaoloajan esille ja myös * merkin, joka kertoo siitä, että se sisältää kaupallisen linkin. Itse hyödynnän näitä tarjouksia, kun haluan säästää, olla vastuullinen kuluttaja ja hankin pääosin aina tarpeeseen tuotteet.

Kuva lainattu www.papustories.fi



Vinkit Cyber Week -tarjouksiin:                                               *mainoslinkit merkitty tähdellä

Kirjat, lelut, lautapelit ja palapelit ovat aina varmoja lahjavalintoja. Uusia pelejä on tarvetta hankkia yhdeksänvuotiaalle, kun hän kasvaa hurottaa kovaa vauhtia. Toki edelleen muistipelit ovat käytössä yhteisissä mummolan pelihetkissä, ja meillä onkin vaikeita muistipelikortteja kaapissa, mutta uusia pelejä on kaksi tulossa *Adlibriksen Cyber Week-tarjouksesta täältä! Tarjoukset ovat voimassa 28.11.21 saakka. 

Vaatteet ovat myös hyvä lahjaidea naisille ja lapsille. Papu on suomalainen design-vaateyritys ja heidän persoonalliset vaatteet kestävät aikaa ja kulutusta myös. Taapero ja myös 9-v tykkäävät Papu:n vaatteista. Täytyy mainita vaikka Papun housut kivoilla yksityiskohdilla (ns. paikat), ne kyllä kestävät kovaakin menoa. * Papu Black Week tarjoukset  täältä ! Jopa -30% valituista tuotteista 28.11.21 saakka.

Kotiin ja sisustamiseen on oma suosikkikauppa Hemtex. Sieltä tilasin pitkään haaveillut samettiverhot makuuhuoneeseen, joihin nyt tuli hyvä alennus eli -30%. * Hemtexin tarjous on siis mojovat -30% normaalihintaisista tuotteista 28.11.21 saakka, eikä sitä voi yhistää muihin tarjouksiin. Se ei myös koske lahjakortteja, Aina edullisesti-tuotteita tai Little Roomies tapetteja. 

Toinen kotiin ja sistustamiseen vaikka jouluisiin tekstiileihin, uusiin mattoihin tai verhoihin löytyy *Vallilan ihanista kuoseista täältä! Heillä on erä tuotteita tasarahalla, valikoima joulutuotteita -30%, suuri valikoima mattoja -50% % ja suuri valikoima verhoja 35€/kpl.  Vallilan tarjoukset ovat voimassa 29.9.21 saakka!

Valoja ja lamppuja kannattaa käydä katsomassa *Nettilampun valikoimasta täältä! Black Week tarjouksena heiltä saat -10% alennusta ja ilmaisen toimituksen yli 100 euron ostoksiin. Tarjous on voimassa 28.11.21 saakka ja huomio! Mikä on hyvä tarjous vielä, niin voit käyttää myös jo alennettuihin tuotteisiin. Yksittäisiä tuotemerkkejä on suljettu tarjouksen ulkopuolelle. Kassalla käytettävä koodi FI21-BLACK10



Tuleeko sinun käytettyä hyödyksi Black Friday tai Cyber Week -tarjouksia?



16.11.2021

Vuoden väri 2022- tapetin poisto ja maalaus

Maalaaminen on taas ajankohtaista, kun pääsen ideoimaan  80-luvun kerrostalokaksion uutta sisustusta. Asuntoon on tehty pieniä remontteja vuosien aikana, mutta nyt laitamme uuteen kuosiin seinäpinnat ja sisustuksen. 

Makuuhuoneeseen olen jo maalannut seinät kahteen kertaan valkoisella sävyllä. Seinään on tulossa tapetti tehosteseinäksi; näillä näkymin valkoisella pohjalla kasviaiheista kuviotapettia. Olohuoneeseen tulee sävyä beige stä tapetista ainakin pitkälle seinälle. 

Olin muuten ehtinyt tuoda Prismasta mustalla pohjalla olevan pioniruusutapetin, mutta miehelle se ei kelvannut. Ajattomuus ohjaa myös asunnon valintoja ja pohdinnassa on myös Tikkurilan uusi Tuulihaukka värisävy. 

Tikkurila on tuonut julki vuoden 2022 värin, joka on Tuulihaukka nimeltään (L478) . Väristä on sanottu seuraavaa:

Tuulihaukka, lempeä, juureva, syleilevän lämmin ruskea, jossa on mukana häivähdys kylmää punaista. Nimensä L478 Tuulihaukka on saanut linnulta, joka elää kahden kodin välillä. Kodit eivät pysy muuttumattomina


Tässä alakuvassa on luontoaiheinen tapetti, jota kokeilin mille se näyttäisi eri valaistuksissa seinällä. Valkoinen pohja on oikeasti valkoinen ja vihreän sävyt tulevat hyvin raikkaana esille tapetista. 



Kaksion remontti on edennyt myös olohuoneeseen, jossa on menossa tapetin irroitus. Tapetissa on muovipintaa osaksi ja ongelma on, ettei se irtoa helposti seinästä. Sumutinpullolla kostutus ei onnistunut ja kokeilin myös Kiillon tapetin irrotusliisteriä, joka ehkä toimi hiukan enemmän. Vettyminen kestää 15-60 minuuttia, kun olin telannut aineen seinään.



Seuraamalla blogin postauksia, näet miten remontti etenee. Sisustus itsessään tulee olemaan osaksi skandinaavista, bohomaista ja jonkin verran kierrätettyä. Tekstiilejä ostin valmiiksi lomareissulta ja täältä näet lisää Zaran valikoimaa.

*sisältää mainoslinkin, merkitty *:llä

Black Week lähestyy 19.11- 28.11.21 ja Nettilamppu. fi tarjoaa 10 %:n alennuksen vähintään 100 euron tilauksiin ja lisäksi ilmaisen toimituksen. Tarjous koskee myös jo alennettuja tuotteita. Yksittäisiä tuotemerkkejä on suljettu tarjouksen ulkopuolelle. Alennuskoodi kassalla: FI21-BLACK1

Hyviä vinkkejä valaisimien hankintaan * löydät täältä Nettilamppu.fi sivuilta! 

Led-valaisimilla säästät muuten sähköä ja siksi meillä on uusittu järkiään led-valaisimia, kuten täällä Nettilamppu.fi:n yhteistyössä. 







28.10.2021

Lomavinkit Barcelonaan

Haluatko lomalle Espanjaan? Tässä kirjoittelen vinkkejä matkustamisesta Espanjaan nyt koronan aikana, vaikka se taitaa olla jatkuva riesa myös tulevaisuudessa. Suomesta Barcelonaan lentokone saapuu terminaaliin T1, josta kannattaa mennä taksilla keskustaan. Taksi maksaa n. 30-35euroa keskustasta, joten laukkujen kanssa oli helpompi lähteä taksin kyytiin. Samasta terminaalista pääsee myös bussilla ja junalla keskustaan. 

Liikennevälineissä kaikki käyttivät maskeja, myös metrossa. Finnairin lennolla maskit eivät saaneet olla kankaisia ja maskit olivat koko lennon ajan, ainoastaan kahvitarjoilun aikana maskia ei tarvinnut pitää. 

Mitä Espanja vaatii matkustajilta? 

Koronan vuoksi kahden rokotuksen saaneet täyttävät älypuhelimeen ladattavan sovelluksen SpainTravelHealth SpTh:n  avulla Omakannan ROKOTETODISTUKSENSa 48 tunnin sisällä maahan saapumista. Kännykkään saat qr-koodin sovellukseen, jonka piippaat lentokentälle tullessa Espanjaan. Tämä lomake voi olla myös tehty ja tulostettu paperille. Suomeen tullessa rokotepassia ei edes tarkistettu muuten. 


Taksilla kulkeminen on kahdella hengellä jo  saman hintaista kuin metrolipun (2.80€/hlö), ja me pyrimme välttämään väkijoukkoja. Matkalla tuli päivässä käveltyä paljon ja yhdelle päivää varasimme jalkahoidot; jalat kiittivät ja myös me hyvästä hoidosta (35€). 

Kiersimme nähtävyyksiä lähinnä ulkona oikein lämpimässä säässä yli  +20. Barcelonan nähtävyyksien yhteydessä on monissa puistoja, kuten täällä Park Guelissä tai Montjuicissa. 


Miten turvallisuus näkyy ravintolassa? 

Ravintolassa syödään espanjalaisittain tapaksia, kuten öljyssä paistettua perunaa maustekastikkeen ja valkosipulidipin kanssa, makkaroita, erilaisis paistettuja paprikoita ja chiliä, salaatteja (kreikkalaista salaattia ilman salaatinlehtiä tai venäläistä salaattia), simpukoita ja muita mereneläviä ym. Näitä voi syödä porukalla, kun tuodaan eri lautasilla. Tapakset olivat n. 3,50-7€ ravintola Bosque Palermossa. Ulkona syömisestä perittiin lisähinta, joka oli ehkä koronan vuoksi tullut käyttöön. Ravintoloissa oli käsidesiä ovella ja maskit myös asiakkailla. Ulkona syömisellä ainakin voit olla koronaturvallisesti. 


Matkustaminen on turvallista, jos myös muistaa ettei lähde matkalle sairaana ja huolehtii hygieniasta. Käsidesiä oli joka paikassa esillä ravintoloissa ja kaupoissa. 




Täältä voit käydä lukemassa aiempaa matkapostausta Barcelonasta, täällä lisää ja täällä on myös lisää matkakertomusta. 


Kävimme Barcelonassa tyttäreni kanssa jalkahoidossa ja voin suositella lomalla jotain hemmottelua, kun jalat ovat usein kovalla koetuksella matkoilla paljosta kulkemisesta. The Oriental Jasmine - kauneushoitola löytyy osoitteesta C. Muntaner 88, Barcelona

Vielä on muuten tarjolla ihania *Skincityn kosmetiikkajoulukalentereita, jos haluat hemmotella itseäsi! Täältä löydät tarkempaa tietoa ja huiput tarjoukset! 

Aiotko sinä matkustaa tulevaisuudessa ulkomailla? 



22.10.2021

Kurpitsan kaiverrus

Kurpitsan kaiverrus oli meillä edessä tässä viikolla, kun tyttären tytär oli hoidossa ja kauppareissulta hän sai kurpitsan mukaansa. Kurpitsan hän valitsi huolella ja siinä olikin valmiiksi teipattu silmät, nenä ja suu, joita sitten hän pääsi kaivertamaan, kun pääsimme kotiin.


Kurpitsan kaiverrus onnistuu yhdeksän - vuotiaalta pienen hedelmäveitsen avulla. Hän sai ensimmäistä kertaa kaivertaa kurpitsaa, ja hyvin hän siinä onnistuikin! Kurpitsan sisustus herätti hänen mielenkiintoa, kun hän näki, mitä kurpitsan sisältä löytyykään: siemeniä, porkkanaraasteen näköistä kurpitsan raastetta ja soseita. 


Kurpitsan sisusosat laitoimme rasiaa ja odottamaan kurpitsapiirakka tekoa. Kurpitsa sta tuli kiva Halloween-lyhty, jonka sisässä on palanut kynttilä ja välillä led-kynttilä. Parasta kaivertamisessa oli 9 - vuotiaan mielestä se, kun hän sai kaivertaa ensimmäistä kertaa upeaa oranssia pallero ja hieno Halloween-kurpitsa lyhty siitä tulikin. 


Kurpitsan siemenet laitoimme kuivamaan paperin päälle ja ne maistuivat ihan hyvälle seuraavana päivänä. Osa siemenistä kokeillaan kasvattaa kurpitsaksi ensi keväänä. 


Tämmöistä Halloween-puuhaa meillä on nyt tehty. Halloween tarjoiluja ja koristeita sisustuksessa löydät täältä ja myös täältä


Hyvää syyslomaa kaikille ja mitä sinun 
lokakuun loppuun kuuluu? 


8.10.2021

Skincityn joulukalenteri - kaunis säilytyslaatikko sisutukseen

                                                                                                    *sisältää mainoslinkin Skincity
Joulukalentereita on jo tullut myyntiin ja kiinnostuin itse tästä Skincityn joulukalenterista, koska sen ulkoasun on suunnitellut New Yorkissa asuva Veronica Ballart Lilja. Taide ja New York ovat asioita, jotka ovat itselle kiinnostuksen kohteita. Veronican nimi ja asuinpaikka kolahti heti minuun, kun Koronan vuoksi matkustaminen on ollut itsellä vain haave ja New Yorkin unelmamatkasta on jo aikaa. New Yorkin matkasta on täällä ollut postausta aiemmin.  
Sistustaminen on aina ollut itsellä tärkeä harrastus ja tänään sanoinkin tyttärelleni, että ihanaa, kun pääsen sistustamaan pientä kaupunkiasuntoa tulevana talvena. Värit, maalit ja tapetit ovat kovasti olleet ajatuksissa tänä syksynä. Tästä projektista tulen kertomaan vielä lisääkin, joten kannattaa olla kuulolla ruudun takana
Joulukalenteri sopii myös aikuisille kuin lapsillekin Täällä on näkynyt oma joulukalenteri ja täällä on omasta kummitytöltä saamastani joulukalnterista kuvia. Lontoon reissulta olen tuonut kotiin tälläisen paperisen joulukalenterin.
* SkinCityn joulukalenterin ihana laatikko on sitten luukkujen avaamisen jälkeen myös upea taideteos, jota voit käyttää sisustuksessa säilytyslaatikkona. Eli joulukalenteri jää kaunistamaan kotia joulun jälkeenkin.

Veronica Ballart Lilja on ruotsalainen taiteilija, joka on tehnyt töitä mm. Voguelle. Hän sanoo näin: 
”Kuvitukseen minua inspiroi ennen kaikkea luonto itsessään ja sen upeat muodot sekä sävyt. Samanaikaisesti halusin luoda rauhallisen, pehmeän ja hauraan kokonaisuuden, joka sopisi kauneuteen ja hyvinvointiin. Muotoilun tuli olla käytännöllisesti kotiin sopiva.”
Tässä on alhaalla lähikuvaa joulukalenterin sisustuslaatikosta, jossa värit ovat luonnonläheiset ja harmooniset.

Mitä kosmetiikkaa joulukalenteri sisältää?

Skincityn joulukalenterissa on upea valikoima ammattikosmetiikkaa mm. merkeiltä Dr. Barbara Sturm, SkinCeuticals, Exuviance, Oskia, Hourglass, Paula´s Choice ja Kiehl´s sekä tietenkin Skincityn omilta merkeiltä MAKETHEMAKE ja SKINCITY skincare. Kalenterin hinta on 159€ (arvo 558€). Tarjous on voimassa niin kauan kuin kalentereita riittää ja nämä ovat siis kovin suosittuja joulukalentereita, joten kannattaa olla nopea.* Täältä pääset tilaamaan oman joulukalenterin!
Tästä voit katsoa ja tilata myös * kosmetiikkakalenterin, jossa on Babor-tuotemerkin kosmetiikkaa joulukalenterissa hintaan 71€ (arvo n. 190e).
Omia kokemuksia  joulukalenterista ovat sellaiset, että ihan yhtä kiva on avata aikuisena niitä kelenterin luukkuja kuin lapsena. 

Aiotko sinä hankkia oman joulukalenterin?

29.9.2021

Yhdeksän vuotiaan synttärijuhlat

Syksyllä alkaa kunnon synttärikierros meidän lähipiirissä, ja sitä kestää tuonne tammikuulle asti. Niin se aika vierähtää ja tyttären tytär täytti nyt yhdeksän vuotta. Varsinaista synttäripäivää 16.9 vietettiin pienimuotoisesti ja hän odotti monta päivää minun ostamaani lahjaa. Leivoin pienen sydäntäytekakun, johon tuli sisälle kerros vaniljarahkaa, kermavaahtoa ja mansikoita soseutettuna. Päälle tuli vaahtokarkkeja, suklaapalloja, nonparellea ja tietysti kynttilät, jotka hän sai puhaltaa. Kultainen kyltti on ollut jo usean kakun päällä, ja tämä koriste sopii kyllä kakkuun kuin kakkuun. Kyltti menee laatikkoon talteen taas, ja tähän liittyy muistoja meidän yhteiseltä Amerikan synttärireissulta. 


Jaan tässä gluteenittoman pienen täytekakun ohjeen, jolla teen näitä pieniä sydämenmuotoisia kakkuja. Kakku on nopea tehdä ja täyteeksi käy mitä vain. Pakasteesta otan yleensä mansikoita, kun ne on helppo soseuttaa hieman jäisenä. 


Täytekakku (gluteeniton)

3 munaa
lasi sokeria
lasi gluteeniton kakkujauho
0,5 tl leivinjauhetta
(ripaus vaniljasokeria)

Vatkaa munat ja sokeri 10 minuuttia vaahdoksi, lisää siivilän läpi jauho+leivinjauheseos kääntelemällä se esim. puuharukan avulla vaahtoon varovasti. Leivinjauhetta ei tarvitse välttämättä, jos olet vatkannut kakkutaikinan tuon 10 min. Kaada pieneen vuokaan ja paista 180 asteessa alatasolla 30 minuuttia. Kumoa jäähtynyt kakku hienosokerilla ripotellun leivinpaperi päälle. 

Täyte

1 prk vaniljarahkaa
0,5 l kermaa
soseutetut mansikat (pakasteesta aavistuksen jäiset)
ripaus  sokeria
vaahtokarkit, Suffelipuffeli suklaapallot, nonparellit, kakkukynttilät

Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää siihen vaniljarahka (tai voit laittaa ne erikseen). Leikkaa kakku ja kostuta alaosa maidolla. Lisää ensin soseutetut mansikat ja sitten kermavaahtovaniljarahka päälle. Kostuta päällinen, Voit laittaa kakun tekeytymään jääkaappiin. Levitä päälle kermavaahto veitsellä ja pursota reunat. Koristeet ja kynttilät päälle.


Synttärilahjaksi valikoitui kaksi peliä, joista toinen on Oppi ja Ilo-sarjan tehtäväkortteja. Niihin voi tehdä tussilla merkintöjä ja sitten pyyhkiä pois, joten näitä voi tehdä monta kertaa. Ikähaitari oli sopiva yhdeksänvuotiaalle ja siitä ylöspäin. Toinen peli oli matikkapeli, jossa pääsee harjoittelemaan salapoliisilaseilla laskutoimituksia: plus-, kerto - ja jakolaskuja. Kolmasluokkalainen osasi hyvin yhteenlaskun ja kertolaskun, jakolaskua saikin meistä molemmat miettiä, mikä on oikea vastaus. Laskeminen oli hyvää aivojumppaa meille molemmille! Oppi- ja Ilo sarjaa voin suositella eri ikäisille!




Synttärilahjaksi oli myös ribbileggingsit ja kylpykuulia. Yhdeksänvuotiaan vaatemaku alkaa olemaan tietynlainen, niin nämä mustat leggingsit sopivat monenlaisten yläosien kanssa.


Yhdeksänvuotiaan kaverisynttärit olivat puuhapuistossa, jossa oli synttäritarjoilut kavereille ja synttärisankarille. Paikka oli ollut lasten mieleen ja kuulemma parhaimmat synttärit koskaan. Synttärisankari sai istua pöydän päässä kruunu päässä, ja lapset olivat saaneet peuhata temppuradoilla. Synttärilahjat olivat myös mukana juhlapaikalla; lahjat ovat kyllä tärkeitä saada ja avata.

Yhdelle päivälle oli vielä suolainen kinuskujuusto- ja voileipäkakkutarjoilut kahvien merkeissä. Näin yhdeksänvuotiaan synttärit vietettiin iloisesti: täältä ja täältä voit lukea myös aiemmista synttäreistä.


Onko sinulla synttärijuhlia tiedossa?





19.9.2021

Suppilovahverojen pakastus ja suppilovahveropiirakka

Syksyn aikana on tullut käytyä puolukassa ja sienessä. Tähän aikaan suppilovahverot olivat jo nousseet hyvin kuusimetsään ja sammalten väliin, ja kävimme myös niitä katsomassa nyt viikonloppuna. Meillä on helppokulkuinen metsätie, joka vie omalle metsälle, jossa kasvaa metsäsieniä ja erityisesti suppilovahveroita. Taaperon kanssa kävimme sienessä ekaa kertaa hänen kanssaan. Lasten rattailla pääsimme suppilovahveroiden lähelle. Meillä oli mukana myös Lily-koira, joka onkin hyvä vahti metsässä, kun taapero oli mukana.



Suppilovahverosato oli erinomainen tänä vuonna ja jätin vielä osan sienistä kasvamaan. Jos viikon päästä ne käy poimimassa, vaikka suppilovahveroita voi kerätä joulukuulle saakka.

Miten suppilovahverot säilötään?

Suppilovahverot voi huuhdella nopeasti siivilässä ja halkoa suurimmat sienet, koska niiden keskeltä voi mennä roskia varren väliin. Sitten ne kuumennetaan pannulla ilman rasvaa, että niistä haihtuu vesi pois. Kun suppikset ovat jäähtyneet, niin laitoin pieniin pakastepusseihin ja pakkaseen.


Suppilovahveropiirakka

Tein suppilovahveroista gluteenittoman sienipiirakan ja munakkaaseenkin laitoin sieniä aamupalaksi. Nyt meillä on ollut oikein sieniruokainen menu tänä viikonloppuna, vaikka mies ei sienistä pidäkkään. Tytär maistoi sienipiirakkaa ja tykkäsi siitä. Jaan tämän gluteenittoman ohjeen, joka sopii myös vaikka kanttarelli- tai tattipiirakaksi myös. 


Suppilovahveropiirakka (gl)

100g margariiniä

3 dl gluteenitonta jauhoa (esim. Pirkka)

0.5 tl leivinjauhetta

0,5 tl suolaa

2  rkl vettä

Nypi margariini ja jauhot+leivinjauhe keskenään ja lisää lopuksi vesi. Laita viileään. 

Täyte

1 litra sieniä 

1 sipuli tai purjoa

250g juustoa (kermainen) 

1 muna

2 dl ruokakermaa

1tl suolaa

1 tl yrttipippurimaustetta

Käytä sienet pannulla ja lisää kuullottaen sipulit. Sekoita eri astiassa ruokakerma, muna ja lisää juustoraaste. Mausta suolalla ja pippurilla.  Levitä rasvattuun ja korppujauhotettuun vuokaan taikina painellen. Apuna kannattaa käyttää jauhoja. Sitten levitä päälle sienet ja sipulit. Lopuksi kaada kerma seos päälle. Paista 200 asteessa alatasolla 30 minuuttia. 

Tässä alakuvassa on valmis paistettu sienipiirakka. Laitoin koristeeksi myös tomaatteja, kun niitä tulee vielä kasvihuoneesta.




Säilötkö sinä sieniä talveksi?